Miika Nousiainen: Maaninkavaara


Miika Nousiainen on jännä kirjailija. Aikoinaan Vadelmavenepakolainen sai minut vakuuttuneeksi, ettei hänen kirjansa ole ollenkaan minua varten. Metsäjätti taas päinvastoin vakuutti, että kyllä on. Nyt luin sitten myös Maaninkavaaran ja tämä kirjailijan keskimmäinen romaani sijoittuu myös lukukokemukseltaan jonnekin välimaastoon. Välimaastoon siksi, ettei aihe tuntunut etukäteen kovin mielenkiintoiselle. Eikä se kyllä sitä ollutkaan, mutta siitä huolimatta romaani veti minut mukaansa. Veti niin kovasti, että henkilöt tekivät minut kiukkuiseksi, oli pakko istua sohvannurkkaan yhdeksi illaksi istumaan ja lukea kirja loppuun, vaikka selkää särki ja kai perheenkin kanssa olisi voinut jotain laatuaikaa viettää.

Perheen laatuaikaa vietetään myös Huttusten perheessä. Tarkemmin ottaen kyseessä on Huttusten juoksutalli, ainakin jos perheen isä-Martilta, suomalaisen kestävyysjuoksun maineen päiviin haikailevalta Lada-mieheltä asiaa kysytään. Kirjan alussa perheen juoksutoivo Jarkko katoaa. Koska isä näyttää olevan murtumispisteessä, päättää hänen toinen lapsensa Heidi elvyttää vanhan juoksuharrastuksen uudelleen. Sen jälkeen Heidin huoneen seinälle kannetaan Juha Väätäisen, Pekka Vasalan ja Kaarlo Maaningan kuvat sekä huoneentaulu: "Teidän harrastus, meidän elämäntapa." Elämäntapa sisältää esimerkiksi joka aamu kouluun juoksemisen, magneettiputkessa nukkumisen ja painoliivien käytön. Kaikki, mikä vie tehoja harjoittelulta (vaikkapa koulu ja kaverit) on tästä koulun talonmiehestä melko turhaa touhua.

Romaani seuraa Heidin ja Martin harjoittelun kautta Huttusen perheen eloonjäämistaistelua. Enimmäkseen kirja kuitenkin sisältää Martin havukka-ahomaista fundeerausta juoksun filosofiasta ja nyky-yhteiskunnan turmeltuneisuudesta. Onneksi ääneen pääsee myös Heidi, tarinan sankari, joka kärsii ja alistuu pitääkseen isänsä hengissä, mutta uskaltaa siitä huolimatta haaveilla tulevaisuudesta. Sen sijaan kovin hiljaiseksi jää Sirkka, perheen äiti, jolle lankeaa niin kirjassa kuin avioliitossaankin pelkkä muonittaja-statistin rooli.

Kirja sisältää uskomattoman määrän nippelitietoa kestävyysjuoksun historiasta. Asiasta kiinnostuneita, kuten esimerkiksi omaa isääni, tämä puoli kirjassa innostaa varmasti. Kaiken tiedon paikkansapitävyydestä en osaa mitään sanoa. Sen sijaan mitätön yksityiskohta paisui mielessäni melko suureksi, kun 9-luokkalainen Heidi käy historian tunneilla ja lukee läksyjä Kustaa Vaasasta. Toivottavasti Nousiainen on ollut tarkempi juoksufaktojen kuin peruskoulun opetussuunnitelman tarkistamisessa.

Kaiken kaikkiaan Maaninkavaara oli nopealukuinen ja viihdyttävä romaani. Traagisia ja verenpainetta nostattaviakin sävyjä löytyy, enkä voinut olla miettimättä, kuinka usein vanhemmat elävät omia haaveitaan lastensa kautta todeksi. Tätä tapahtuu muidenkin asioiden kuin urheiluharrastuksen piirissä. Samalla tavalla monet lapset ja nuoret kannattelevat vanhempiaan, vaikkei se heidän tehtävä olekaan.

Maaninkavaara tulee  Kuopion kaupunginteatterin ohjelmistoon tällä kaudella ja saa ensi-iltansa marraskuussa. Tämän lukemisen jälkeen haluan ehdottomasti nähdä myös näytelmäsovituksen, joten saatattepa talven aikana saada lukea fiiliksiä myös teatterista.

Miika Nousiainen: Maaninkavaara
Otava 2009.
351s.

Kommentit

  1. No voihan. Kirjoitit niin houkuttelevasti, että pitäisiköhän kokeilla tätä. Minullakin on nimittäin samanlainen suhde Nousiaiseen: Vadelmavenepakolainen ei innostanut, Metsäjätti on yhtä mielessäni vahvasti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit