Hannu Raittila: Canal Grande


Ei käy kiistäminen, etteikö Hannu Raittilan Canal Granden lukeminen olisi käynyt työstä. Ajoittain tunsin itseni lähes yhtä epätoivoiseksi kuin kirjan päähenkilö insinööri Marrasjärvi yrittäessään pelastaa Venetsiaa tuholta. Raittilan romaani voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2001. Piti käydä oikein tarkistamassa, kuka toimi tuolloin valitsijana. Jotenkin en yllättynyt siitä, että valinnan takana oli Claes Andersson.

Sillä Anderssonin älykkyyttä tarvitaankin, että tästä kirjasta voisi sanoa pitävänsä. Kirja ei missään nimessä ole huono, mutta helkkarin tylsä se kyllä on. Suomalainen valtuuskunta saapuu Venetsiaan tarkoituksenaan miettiä keinoja uppoavan kaupungin pelastamiseksi. Italialainen hallintokulttuuri ja keskinäiset sisäpoliittiset kissanhännänvedot tekevät kuitenkin kaiken järkevän työskentelyn mahdottomaksi. Niinpä valtuuskunnan puolentoista kuukauden mittainen komennus muuttuu grappan juonniksi ja epäilyttäviksi toimiksi kahden venetsialaisnuorukaisen kanssa.

On romaanilla ehdottomasti puolensakin. Pidin suunnattomasti Marrasjärvestä, suomalaisesta harmaanfunktionaalisen insinööriajattelun mallioppilaasta, jonka jostakin syystä kuvittelin mielessäni Matti Vanhasen näköiseksi. Henkilöidensä suulla Raittila laukoo Venetsiasta totuuksia, jotka itsekin voin allekirjoittaa. Minulla on nimittäin traumaattinen kokemus talvisesta Venetsiasta vuodelta 2009, enkä usko matkustavani kaupunkiin ihan heti uudelleen.

"Itse asiassa on varsin merkillistä, että nykypäivän asukkaat suhtautuvat niin torjuvasti kaikkiin elämää helpottaviin uudistuksiin tässä meidän aikanamme kiistattoman hankalaksi muuttuneessa kaupungissa. Ovathan venetsialaiset alun perin itse mitä käytännöllisimpiä ihmisiä. Kaupunki on aikoinaan rakennettu nimenomaan tarkoituksenmukaiseksi ja toimivaksi ympäristöksi, missä kanavat ovat olleet nerokkaan käytännöllinen ratkaisu. Nyt ne ovat muuttuneet tarkoitustaan vastaamattomiksi. Alkuperäisen tarkoituksenmukaisuusprinsiipin mukaisesti pitäisi ne toden totta täyttää ja asfaltoida, kuten Marrasjärvi ehdottaa.
Koko kaupunki on muuttunut viimeistään 1700-luvulla koko Euroopan ulkomuseoksi. Suurten löytöretkien ja idänkaupan monopolin menettämisen jälkeen on Venetsia kadottanut dynaamisuutensa ja alkuperäisen ideansa. Juuri siksi kaikki pysähtyneet ja elämänmenosta irti olevat ihmiset, kuten turistit ja vanhukset, kerääntyvätkin tähän kaupunkiin. Venetsiassa ei voi saada mitään aikaiseksi, siellä voi vain oleilla."

Venetsian kuvauksessa kirja onkin parhaimmillaan. Itse nautin suuresti Raittilan realistisesta, kylmästä, sateisesta ja löyhkäävästä kaupungista.

Olin välillä hahmottavinani Raittilan kerronnassa tiettyä niukkasanaista tuurimaisuutta yhdistettynä piinaavan päätalomaiseen yksityiskohtien kuvailuun. Mutta siinä missä Päätalo tallensi itseäni kiinnostavaa agraarikulttuuria, en voi sanoa lämmenneeni venetsialaisen rakennustekniikan, kanaalien virtausten tai amerikkalaisten KFOR-joukkojen toimien kuvailulle. Sen sijaan dosentti Heikkilän luennot Venetsian historiasta olivat kyllä puistattavan pitkiä, mutta sinänsä mielenkiintoisia.

Kirjan ulkonäöstä ja miellyttävästä käsituntumasta kiitos Martti Ruokoselle. Valitettavasti Canal Grande oli minulle vähän kuin Venetsian matkakokemuskin: periaatteessa kaunis pinnasta, mutta pettymys sisältä. Varmasti kirjalle on kuitenkin otollinen yleisönsä. Claes Anderssonin lisäksi uskaltaisin kirjaa suositella esimerkiksi insinööreille ja kaikille rakennustekniikasta ja vesirakentamisesta kiinnostuneille.Törkeästi yleistäen lisään vielä listaan miehet ylipäänsä.

Minä ja Canal Grande.

Kommentit

  1. Luin tämän ehkä vuonna 2003 ja pidin. Tämän luettuaan ymmärtää miksi eurron taival ei ole pelkkää riemusaattoa. Ne erilaiset käsitykset ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Eurooppaan mahtuu monenlaista toimintakulttuuria ja kuten kirja tuo esille hyvin, jo Italian sisällä on näkemys- ja toimintaeroja. Anderssoniin tämä on varmaankin europoliitikkona iskenyt jo omakohtaisen kokemusten pohjalta.

      Poista
  2. Hih, mainio postaus - ja kuva! :) Vaikka tunnunkin olevan tylsyyden ystävä, ja vaikka Tuuri ja Päätalo on mainittu, en siltikään alkanut tuntea vetoa Canal Grandea kohtaan. Kirjamatka Venetsiaan kiinnostaisi kyllä, mutta taidan valita siihen jonkin toisen kirjan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän Tuurista ja Päätalosta, mutta tämä ei iskenyt. Joskin esimerkiksi juuri niistä tuurimaisista kohdista pidin. Silloin ilmaisu oli lyhyttä, eikä polveillut yksityiskohtaisissa kuvailuissa esimerkiksi Gardajärvien ja Venetsian välisistä vesisystemeeistä (tästä termistäni jo huomaa, kuinka hyvin asiaan paneuduin!).

      Poista
  3. Sain Canal Granden varmaankin joululahjaksi sinä vuonna kun se julkaistiin ja voitti Finlandian. Ei se minuunkaan mitään suuria jälkiä jättänyt, enkä aio tarttua siihen uudestaan. Henry Jamesin novelli The Aspern Papers sijoittuu myös Venetsiaan ja on huomattavasti parempi tarina, ja löytyyhän noita muitakin. Venetsiassa olen käynyt vain kerra, liki 20 vuotta sitten toukokuussa ja sain asua erään kollegan suvun palazzossa kanaalin varrella. Mutta ei Venetsia Roomaa voita, Rooma on minun kaupunkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, palazzossa! Roomassa en ole käynytkään, mutta haluaisin ehdottomasti.
      Minä haluaisin löytää kirjan, joka sijoittuisi Venetsiaan ja josta pitäisin. Itse asiassa Viimeinen hyvä ihminen, parin vuoden takainen jännitysromaani sijoittui sinne osittain ja siitä romaanista kyllä pidin.

      Poista
    2. Unohdin lisätä, että aloin lukemaan kerran Berendtin Venetsiaan sijoittuvaa romaania, jonka nimeä en nyt muista, mutta jouduin jättämään sen kesken. Tosin olin silloin synnytyslaitoksella, joten silläkin asialla saattoi olla osansa ;)

      Poista
  4. Canal Grande ei täysillä iskenyt mutta tylsä lukukokemus se ei minulle ollut. Joidenkin muiden Finlandia-palkittujen kohdalla olen enemmän miettinyt ansioita palkintoon. Tämän kirjan sentään tajusi toisin kuin on joidenkin palkittujen kirjojen kohdalla. Kauhean Venetsia-matkakuumeen kirja myös herätti. Etenkin miehille minäkin tätä kirjaa suosittelisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään lähtisi kiistämään kirjan ansioita. Onhan tämä hyvin kirjoitettu ja kotimaisessa kirjallisuudessa aikalailla erilainen romaani. Mutta minun kirjani tämä ei ollut.

      Poista
  5. Voihan Venetsia! Minä luin Canal Granden joskus lukiolaisena, en muista miksi, en erityisemmin kai ihastunut mutta luinpahan kuitenkin. Taisi olla jollain äidinkielen lukulistalla, vaikka en kyllä tuosta tainnut mitään tehtävää tehdä. Komppaan nyt Saraa tässä kuitenkin eli mainio postaus ja kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linnea :) Vau, en usko, että olisin jaksanut tätä lukiolaisena lukea. Olet selvästi ollut minua kehittyneempi :)

      Poista
  6. Minä luin Canal Granden juuri Venetsiassa. Minusta alku oli jopa lupaava, mutta sitten se meni sinne absuuriuden puolelle ja hoin ääneen hohhoijaa. Jos minulla olisi ollut mukana toinen kirja mihin iltaisin tarttua, olisin tuon varmasti jättänyt kesken. Paremman puutteessa luin, ja kirjassa oli kyllä hetkensä, siellä alkupäässä.
    Minuun Venetsia teki vaikutuksen. Aion palata (mutten kesäaikaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän lukeminen Venetsiassa olisi kyllä ehdottomasti ollut mielenkiintoista. Minun Venetsian visiittini sijoittui juuri karnevaalien jälkeiseen aikaan, joten siinä mielessä karnevaaleista lukeminen oli mielenkiintoista. Minäkin olen kuullut, että helteinen ja täysi kesä-Venetsia ei ole parhaimmillaan. Ja omasta kokemuksestani tiedän, ettei talvinenkaan. Mutta keväällä paikka varmaan pääsee loistoonsa!

      Poista
  7. :-D Mahtava kuva!

    Minullekin n. 80% "Canal Grandesta" oli tervassa rämpimistä, mutta se lopun 20% muutti koko kirjan ja tekikin siitä todella hienon! :-) Paha vaan, että tämän luettuani en enää uskalla jättää huonolta vaikuttavia kirjoja kesken, kun aina epäilen, että ehkä tässäkin tulee siellä lopussa vielä joku keikautus tai poitti…

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit