Äänisatu -reportaasi

Hyvää juhannusta kaikille! Täällä valmistaudutaan kiireettömään kotijuhannukseen. Kun vielä joku reipas henkilö hoitaisi siivoamisen loppuun ja kävisi kaupassa (yh, siellä on varmasti joku muukin) ostamassa ruokatarpeet. Suunnittelin äsken, että meillä syödään juhannusaattona kanavartaita sateekastikkeella. SLURPS!

Mutta nyt itse asiaan. Lupailin teille aiemmin reportaasia äänisatukokeilujemme tuloksista. Lapsilla on nimittäin valoisien kesäiltojen vuoksi noussut ongelmaksi omaan sänkyyn rauhoittuminen. Luemme joka ilta muutaman iltakirjan, mutta viime viikkojen aikana lapset ovat jaksaneet pahimmillaan kukkua vielä toista tuntia iltapusujen jälkeen. Onneksi toisilta äideiltä saa hyviä neuvoja ja niinpä päätimme kokeilla äänisatuja, jospa ne liimaisivat lapset sänkyihinsä ja tuudittelisivat vääjäämättömästi unten maille?

Kuva ei liity tapaukseen mitenkään, paitsi että onhan se hyvä asia, kun mamma pääsee välillä tällaisille lounastauoille hermojaan lepuuttamaan.

Viikon mittainen kokeilujaksomme päättyi eilen. Materiaaliksi haettiin kirjastosta Tammen Suuri Satukirja (5CD) ja Pekka Töpöhäntä Amerikassa. Koekaniineina toimivat 3-vuotias herra Syksy ja 2-vuotias neiti Kevät.

Ilta 1. Tammen Suuri Satukirja. Lukijana Eila Roine.
Eila Roine! Äitiä harmitti lähteä huoneesta pois.
Ei hätää, äiti huudeltiin paikalle useaan otteeseen:
"Äiti! Mitä tuo täti puhuu?!!"
"Äiti! Miks tässä ei ole musiikkia??"
Topelius taisi mennä tiitiäisiltä vielä vähän ohi. Huomenna kokeillaan jotain muuta.

Ilta 2. Tammen kultaiset sadut. Lukijana Eila Roine.
Lapset pyytävät itse satua. Hyvä merkki. Tällä kertaa otetaan levy kaksi, kyseessä suomalainen eläinsatu, vaikuttaa sopivammalta kohdeyleisölle.
Hiljaista, lapset joko nukahtivat nopeasti tai kuuntelevat äänettä. Epäilen vahvasti ensimmäistä, sillä kellokin on paljon.
Turha toivo: herra Syksy huutaa. Unen ja valveen rajamailla satu alkaa käydä liian jännittäväksi. Sammutan soittimen.

Ilta 3. Tammen kultaiset sadut. Lukijana Eila Roine.
Isi laittoi lapset nukkumaan, äidin saunoessa kerrankin yksin ja rauhassa. Pois tullessa lastenhuoneessa oli jo hiljaista. Erittäin onnistuneet iltapuuhat (ainakin äidin mielestä).

Ilta 4. Vaihdetaan satua. Pekka Töpöhäntä Amerikassa.
Ei voi mennä vikaan, tässä talossa ollaan niin Pekka Töpöhäntä -faneja.
Satu tuntuu kestävän pitkään ja niin kestävät lapsetkin. Pölötys kuuluu kaaaauan, mikä ei hirveästi haittaa, sillä äitiä ei huudella. Nukkuvatpa varmasti pitempään aamullakin (you wish, MOT).

Ilta 5. Pekka Töpöhäntä Amerikassa.
Äiti unohti laittaa sadun päälle, mutta lapset ovat näköjään tehneet sen itse (en tiedä, että osaavat sellaista).
Huutavat äidin paikalle, kun satu on lopussa ja vaativat kirkassilmin uusintakierrosta. Huoh, pitkä ilta. No, huomenaamulla ne nukkuvat varmasti pitkään... toistanko itseäni?

Ilta 6. Pekka Töpöhäntä Amerikassa
Herra Syksy ei olisi halunnut kuunnella satua, mutta neiti Kevät sai tahtonsa läpi. Herra Syksy tosin oli kuunnellut päivällä pari tuntia repeatilla hassua alkulaulua valtavista kissoista, mikä saattaa selittää kyllästymisen
Mietin, rauhoittaako satu lapsia vai tekeekö pikemminkin rauhoittumisesta vaikeampaa.
Herra Syksy nukahtaa ensin, Neiti Kevät sinnittelee kauemmin.

Ilta 7. 
Iltatoimien yhteydessä huomaan, että CD-soitin on mystisesti hävinnyt huoneesta. Herra Syksy tunnustaa kantaneensa sen päivällä leikkihuoneeseen, eikä neiti Kevät tunnu olevan asiasta moksiskaan. Otan vinkistä vaarin. Jätämme äänisadut tauolle. Lapset nukahtavat nopeammin kuin kertaakaan tällä viikolla.

Että näin!