Katri Rauanjoki: Muuri (Voita kirja!)


Enpä muista, milloin viimeksi olisin lukenut yhtä  hämmentävän romaanin kuin Katri Rauanjoen Muuri. Suljettuani kirjan kannet en tosiaankaan tiedä, mitä minun pitäisi kirjasta teille kertoa. Lievennän kuitenkin jännitystänne toteamalla, että se on tällä kertaa positiivinen tunne.

Jotkut romaanit ovat sellaisia, että niistä olisi paras kirjoittaa esittely vasta viikkojen, ellei kuukausien  päästä. Pieni ylimääräinen tilpehööri olisi jo varissut mielestä pois ja jäljelle jäänyt kova ydin: se mistä oli kyse ja mitä se lukijalleen antoi. Mutta koska haluan muistaa myös ja nimenomaan sen tilpehöörin ja uskon sen myös toisia kiinnostavan, pyrin aina kirjoittamaan arvioni kirjasta mahdollisimman pian lukemisen jälkeen. Olen huomannut tavan toimivaksi, mutta aina silloin tällöin tulee tällaisia teoksia, jotka laittavat sormen suuhun.

Aloitetaan kirjan nimestä. Muuri on loistava kirjan nimi. Loppujen lopuksi ei ole olemassa kovinkaan montaa sanaa, joka olisi yhtä voimakkaasti latautunut ja toisi mieleen niin monia historiallisia merkityksiä kuin mitä muuri tekee. On Kiinan muuri, Itkumuuri, Berliinin muuri. Muuri suojelee, mutta vähintään yhtä paljon se sulkee pois, rajoittaa ja eristää. Rauanjoen romaanissa muuri on juuri tätä jälkimmäistä sorttia.

Muuri myös elää ja liikkuu. Se määrittää hyvän ja pahan, tai oikeammin, hyväksytyn ja halveksitun rajan. Muuria vartioivat tiukkailmeiset vartijat, eikä rajan soveliaalla puolella tiedetä tai haluta tietää toisesta puolesta mitään, paitsi silloin kuin muurin takana halutaan käydä harjoittamassa paheita.

Tässä kirjassa on paljon hämärää ja häilyvää. Rauanjoki kuljettaa tarinaa hyvin arvoituksellisesti ja lukijan tehtäväksi jää täyttää avoimet kohdat. Minua askarrutti paljon se, mihin päin maailmaa tapahtumat sijoittuvat. Kysymys on oikeastaan aika irrelevantti, mutta silti asia mietitytti. Mielessäni sijoitin päähenkilö Lauran jonkin verran etelään ja itään täältä. Vallitseva kulttuuri on jonkin verran omaamme tiukenpi, sillä Laura lähtee muurin toiselle puolelle tekemän jotain. En halua paljastaa mitä, vaikka se varsin pian kirjassa selviääkin. Syystä, joka minulle ei oikein selvinnyt, Laura myös jää tuohon salattuun maailmaan, kapakkaan ompelemaan drag-artisteille esiintymisasuja.

Muurissa mikään ei ole tavanomaista. Vahvoin värein kuvatut maisemat ovat yhtä aikaa kauniit, mutta rappiolla. Ihmisissä on mukavaa boheemiutta, mutta myös suunnatonta pahuutta. Muurin takainen maailma on täynnä ristiriitoja. Ystävät, en osaa sanoa, onko tämä tavattoman kaunis vai ruma kirja. Olipa kummin tahansa, Rauanjoki on onnistunut luomaan mielettömän voimakkaan tunnelman, joka ei jättänyt minua rauhaan nukkuessanikaan ja tuntui seuraavan pienenä ahdistavana puristuksena päivän askareissa.

Muurissa on paljon maagista realismia, mutta se on myös pelottavalla tavalla tosi kirja. Kuinka monet ihmiset elävätkään eristettyinä, toisen luokan kansalaisina tälläkin hetkellä? Muureja rakennetaan ja ylläpidetään koko ajan. Ja silloin kun ne murtuvat, ei kyse välttämättä ole suvaitsevaisuudesta. Myös Laura saa huomata, kuinka epävakaus muurilla leviää myös hänen ympäristöönsä tuhoisin seurauksin.

Piti sanoa vielä pari sanaa rakkaudesta, mutta sen kuvaamiseen minulla ei enää riitä sanoja. Sen voin luvata, ettei rakkaus ole helppoa tässäkään tarinassa.

Toivoisin tälle kirjalle paljon lisää lukijoita ja blogisavuja aivan siitä itsekkäästä syystä, että palan halusta vaihtaa ajatuksia tarinan tulkinnoista. Laitankin hyvän kiertämään pika-arvonnan merkeissä. Ilmoittaudu kommenttikenttään, mikäli Muuri kiinnostaa ja tämä kirja voi olla sinun! Aikaa osallistua keskiviikon puoleen päivään saakka ja se alkaa N-Y-T NYT!

Toisaalla:
Lukukausi

Katri Rauanjoki: Muuri
Torni Kustantamo 2012
247s.

Kommentit

  1. Sen verran kiinnostavasti kirjasta kirjoitit, että kävin katsomassa myös kustantamon sivuilta, mitä kirjasta sanotaan. Kiinnostus säilyi senkin esittelyn lukemisen jälkeen, joten ilmoittaudun arvontaan. :)

    VastaaPoista
  2. Facebookin puolella törmäsin komenttiisi: Hämmentävä kirja herätti heti huomioni. Tämä kirja alkoi kiinnostaa minuakin, etenkin kun luin sinun tekstistäsi mitä muurista tulee mieleen ja kuinka latautunut sana se on. Olen siis mukana arvonnassa. Täytyy painaa teoksen nimi muistiin, jos arpaonni ei suosikaan. :) Jos vaikka sattuisi kirjastossa vastaan.

    VastaaPoista
  3. Oho, vaikuttaa mystisen mielenkiintoiselta! Osallistun siis arvontaan - ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  4. Kiinnostaa kovasti, mielenkiintoinen teksti! Arvonnassa mukana ehdottomasti. :)

    VastaaPoista
  5. No, tottakai osallistun näin kiinnostavan kirjan arvontaan! Laitoin sen jo kirjastolistallenikin, vaikka minulla on kyllä yleensä hyvä arpaonni . . .

    VastaaPoista
  6. Kirja meni lukulistalle! Niin hyvän arvion olet kirjoittanut!

    Ja arvonnassa tietysti mukana!

    VastaaPoista
  7. N-Y-T mukana, koska nyt kiinnostaa. Kirjoitat Muurista todella vahvasti ja kauniisti ja kiehtovasti (eikä maininta maagisesta realismista vähennä kiinnostusta, päin vastoin). Tämä lienee luettava, kiitos Amma vinkistä!

    VastaaPoista
  8. Totta kai osallistun - kuulostaa mielenkiintoiselta !

    VastaaPoista
  9. Kirjoitit niin salaperäisesti, että haluan mukaan arvontaan. Mielenkinntoiselta kuulosti!

    VastaaPoista
  10. Ooh, arvonnassa ehdottomasti mukana, todella mielenkiintoisen kuuloinen!

    VastaaPoista
  11. Minulla on jo "Muuri". Luin kirjan äitienpäivänä, ja minulla oli tarkoitus kirjoittaa teokseta omia mietteitä, mutta en tiennyt, mistä aloittaa. Teos on hienosti kirjoitettu ja tosiaankin hyvällä tavalla hämmentävä.

    VastaaPoista
  12. Olen lukenut ja herätti minussa hyvin monenlaisia tunteita. Olen tavannut kirjailijan ja lukenut hänen loistavia novellejaan ja mielipiedekirjoituksiaan. Olin yllättynyt kirjasta ja tavasta,jolla hän käsitteli asioita. En oikein päässyt hänen kanssaan samalle aallolle ja siksi kirja jäi minulle arvoitukseksi.
    Kisaan otan tietenkin osaa, koska olen onnekas kaikissa kisoissa.

    VastaaPoista
  13. Minunkin mielenkiintoni heräsi Muuria kohtaa, joten olen mukana.En tunne entuudestaan kirjaa, enkä kirjailijaakaan, vaikka nimi mielestäni viittaa tänne Pohjois-Suomeen.

    VastaaPoista
  14. Luin äsken Muuri-kirjan itse ja yritän nyt sitä ymmärtää. Vaikeaa mutta se oli kuitenkin kiinnostava kirja. Olisi kivaa lukea muiden mielipiteitä mutta en löydä kovin monta kirjablogia jossa on kirjasta juttua.

    VastaaPoista
  15. Tyhjänpäiväistä abortin vastaista jorinaa joltain uskovaiselta muijalta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti