Tarquin Hall: Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus

Tämä on ehkä jonkinlainen tapaus tämä Vish Puri. Sanon ehkä, koska en ihan lämmennyt vielä ensimmäiselle suomennetulle Tarquin Hallin Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus -dekkarille, mutta elementit ovat ainakin kohdillaan.

Vish Puri on Intian paras yksityisetsivä ja hän omistaa Kaikkein yksityisimmät etsivät -etsivätoimiston. Vish Puri on Intian ja 2000-luvun vastine Sherlock Holmesille, tosin Puri itse ei tästä vertauksesta välittäisi, onhan hänen omat esikuvansa todellisia intialaisia historian suurmiehiä. Purin lempinimi on Pullukka, hän syö ja tekee töitä aivan liikaa. Hänen metodinsa ovat peräti poikkeuksellisia, mutta toisaalta hän ei ole vielä koskaan epäonnistunut. Purin rinnalla on hänen rakas vaimonsa Rumpi ja yrityksen palkkalistoilla nokkelia etsiviä, joilla on erikoiset kutsumanimet; Kasvovoide, Käsijarru ja niin edelleen.

Kadonneen palvelijattaren tapaus kertoo juuri siitä, mitä nimi kertoo, eikä  juonesta ole suoraan sanottuna muuta sanomista. Tuikitavallinen dekkarijuoni, ei sen kummempaa. Sen sijaan enemmän kannattaa kertoa kirjan tunnelmasta. Hall maalaa lukijan eteen nyky-Intian kirkkailla väreillä. Kuva on kiehtova ja eksoottinen ja ankaran realistinen: poliisi, oikeuslaitos ja koko yhteiskunta ovat korruptoituneita, tehottomia ja amatöörimaisia, rehellisyys on harvinaista, luokkajako on tiukka ja suurin osa väestöstä elää köyhyydessä. Delhi kasvaa holtittomasti, uusia katuja (hökkeleistä puhumattakaan) ilmestyy kuin itsestään. Lyhyesti sanottuna väestö kasvaa ja maa muuttuu sellaista vauhtia, että jonkinlaisesta kaaoksesta voi jo puhua. Onko siis ihme, että Purin kaltaiset keskiluokan edustajat pitävät kiinni monista perinteisistä tavoista ja soveliaisuussäännöistä kynsin ja hampain?

Vaikka Intia on kaukana ihanneyhteiskunnasta, on modernisoituvassa maassa myös paljon ihastuttaviakin seikkoja. Maininnan arvoista on ennen kaikkea ruoka, jota kirjassa tehdään - ja myös syödään - paljon. Myös intialaiset asut, ritsakuskit ja monet muut yksityiskohdat tuovat etnodekkariin kuuluvaa eksoottista tunnelmaa. Mainitsin jo aiemmin Sherlock Holmesin, ja Hall on kyllä Doylensa lukenut. Kirjoissa on samanlainen, mukavan verkkainen tunnelma. Tosin minusta vähän turhankin verkkainen välillä. Ristiriitaisia tunteita herätti myös lukuisten hindisanojen käyttö (jotka selitetty lopun sanastossa). On positiivista, että dekkaria lukiessa viisastuu ikään kuin vahingossa, mutta joillakin sivuilla uusia termejä oli kertakaikkiaan liikaa.
Toinen itsestään selvä esikuva löytyy Mma Ramotwse -dekkareista. Itselleni tosin ne ovat tuttuja vain telkkarista, mutta katsomani perusteella Vish Purissa on paljon samaa henkeä.

Omat fiilikseni kirjasta ovat kahtalaiset. Kuten aiemmin jo totesin, itse juoni ei ollut kovinkaan kummoinen,  se oli jopa hieman tylsä. Mutta toisaalta Vish Puri kumppaneineen ja koko heidän maailmansa oli kiehtova. Ehkä ensimmäinen kirja oli vasta alustusta ja seuraavissa on jo enemmän menoa ja meininkiä? Puitteita joka tapauksessa on vaikka mihin.

Jos kiinnostuitte edes vähäsen, käykää nyt ihmeessä katsomassa ehkä yhdet hienoimmista kirjojen kotisivuista ikinä: www.vishpuri.com Sivujen latautuminen kesti pitkään, mutta mitä ne sisältävätkään! Esimerkiksi Vish Purin lempiruokien reseptejä (eikös joku lukuhaaste käsitellyt kirjallisia kokkauksia?)!

Myös Kirsin kirjanurkka on jo  ehtinyt tutustumaan Vish Puriin.

Tarquin Hall: Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus
Gummerus 2012
Suom. Tero Valkonen
360s.

PS. Vielä tänään ehtii osallistumaan arpajaisiini täällä!