Camilla Läckberg: Merenneito

Ruotsalaisen Camilla Läckbergin kirjat ovat todella suosittuja ympäri Euroopan, mutta minä en ole tullut niitä aiemmin lukeneeksi. Olen kuitenkin kuullut niistä paljon hyvää ja juonikuvaukset ovat olleet lupaavan vetäviä, joten oli vain ajan kysymys, että minä ja Läckberg kohtaamme.

Läckbergin kirjat sijoittuvat pieneen Fjällbackan kylään Ruotsin länsirannikolle. Merenneidossa viitataan jonkin verran aiempiin tapahtumiin, joten aiempien kirjojen lukeminen olisi varmastikin ollut hyödyllistä. Siitä huolimatta Merenneidon tarina oli oma itsenäinen kokonaisuutensa, eivätkä viittaukset haitanneet, joskin niitä oli aika paljon.

Päähenkilö, poliisi Patrik Hedström tutkii tapausta, jossa mies on kadonnut jäljettömiin. Hänen vaimonsa, kaksosia odottava kirjailija Erika Falck ei malta olla puuttumatta tutkimuksiin, varsinkin, kun kirjalija Christian Thydell alkaa saada uhkailukirjeitä. 

Kirja on koukuttava. Läckberg kuljettaa tarinaa nopeina välähdyksinä eri henkilöiden näkökulmista ja onnistuu aina jättämään jonkun langanpään ilmaan roikkumaan niin, että lukemista on pakko jatkaa eteenpäin. Toisaalta kiivasrytmiseen kerrontaan ja lukuisiin henkilöihin tottuminen otti aikansa, aluksi se suorastaan ärsytti, mutta lopulta imaisi mukaansa.

On luontevaa seurata poliisitutkinnan etenemistä, mutta aina kun joku mattimeikäläinen, tässä tapauksessa kirjailija Erika, alkaa leikkiä salapoliisia, liikutaan vähän vaarallisilla vesillä. Kirjailijan täytyy pystyä perustelemaan hyvin, miksi tavallinen ihminen sotkeutuu tutkimuksiin ja laittaa nenänsä asioihin, joista jokainen tervejärkinen pysyy mahdollisimman kaukana. Läckberg tarjoilee selitykseksi Erikan perusuteliaan luonteen. Selitys on kelvollinen, mutta dekkareissa valitettavan kulunut.

Itse tarina on tavattoman kiinnostava ja jännittävä. Perinteisen dekkarin lisäksi siinä on paljon trillerimäisiä aineksia. Läckberg sekoittaa soppaan sopivasti jännitystä, salapoliisitarinaa ja psykologiaa. Hankin aivan liikaa univelkaa tätä kirjaa lukiessani, sillä halusin ensin selvittää ratkaisun, sitten todistaa teoriani oikeaksi (se oli), joten sain kirjalta sen, mitä tällaisilta kirjoilta odottaakin. MUTTA.

Merenneidossa on paljon aidosti järkyttäviä asioita. En suosittele kirjaa kaikista herkimmille. Tarinassa on useitakin elementtejä, jotka ovat todella kamalia, pahimpia, mitä olla saattaa ja kärsivänä osapuolena on yleensä lapsi. En syytä tarinaa epäuskottavuudesta, sillä tällaisia asioita varmasti tapahtuu, mutta jotakin suhteetonta tässä oli. Hirveyksiä oli niin paljon, että siinä oli ikävä mässäilyn maku. Mielikuvissani sadistinen kirjailija hähätteli kirjaa kirjoittaessaan lukijoilleen: Luuletko, että tämä on pahinta, mitä voin keksiä? Odotahan vain, mitäs sanot tästä!? Siis oikeasti, vaikka on ilahduttavaa, että kirjailijalla riittää ideoita, niin vanha sanonta LESS IS MORE, pätee tässäkin tapauksessa.

Aivan viimeisille sivuille asti pidin Merenneitoa kuitenkin erittäin hyvänä ja onnistuneena kirjana. Kunnes varsinaisen tarinan jo päätyttyä Läckberg huolestui siitä, tarttuuko lukija seuraavaankin kirjaan ja päätti lisätä loppuun tv-sarjamaisen cliffhangerin, joka menee aivan yli ja on epäuskottavuudessaan vertaansa vailla.

Temppu oli halpamainen pyllistys lukijalle, olen vahvasti sitä mieltä. Ja käytyäni ensin netisät selvittämässä, miten henkilöille kävi (sillä muuten en olisi saanut enää unta), pysyn jatkossa visusti erossa Läckbergistä. Minä olen yksitotinen ihminen.

;)

Camilla Läckberg: Merenneito
Gummerus/ Elisa Kirja e-kirja 2011
Suomentaja Outi Menna
489s