Robert Harris: Kolmannen valtakunnan salaisuus

Löysin Robert Harrisin talvella luettuani anoppini suosituksesta Pompejin. Sen jälkeen sain useita suosituksia tästä, vuonna 1992 ilmestyneestä Kolmannen valtakunnan salaisuudesta (The Fatherland). Eikä tarvinnut pettyä tälläkään kertaa.

Harris vie lukijan 1960-luvulle ja sellaiseen todellisuuteen, missä Saksa on voittanut toisen maailmansodan. Koko Eurooppa on käytännössä Hitlerin peukalon alla ja USAkin mielistelee ydinaseuhan myötä natsisympatioistaankin tunnetun Joseph P. Kennedyn (John F. Kennedyn isä) johtaessa maata. Lienee sanomattakin selvää, että maailma näyttää tässä rinnakkaistodellisuudessa hyvin erilaiselta: USA pitää salaa vastarintaa pystyssä rahoittamalla kommunisteja, Saksa käy Uralin takana ikuista sissisotaa venäläisiä vastaan. 60-luku ei näyttäydy kovinkaan hipleänä, hilpeänä taikka kumouksellisena, vaikka Englannissa (hallitsijana niinikään natsisympatioista tunnettu Edvard VIII) kuuluukin soittavan joku pitkätukkaisten miesten ryhmä rappiollista, negroidisia vaikutteita sisältävää musiikkia.

Berliinissä valmistaudutaan viettämään Führerin päivää marssimusiikin ja vieraista vaikutteista siivotun, järjestelmällisen jazz-musiikin tahdissa. Rikospoliisi Xavier Marchin juhlamieli on kaukana, kun erään lammen rannalta löytyy ruumis, joka osoittautuu entiseksi natsivaikuttajaksi. Vaikka Marchille tehdään selväksi, ettei juttua kannata penkoa sen syvemmälle, imeytyy March yhdessä kohtalokkaan amerikkalaisen naistoimittajan kanssa mukaan syöksykierteeseen, jossa vauhti kiihtyy kiihtymistään. Kuolemantapaukset paljastuvat murhiksi, murhat valtionpetoksiksi ja valtionpetokset järkyttävät lopulta kaikkea sitä, mihin March muiden saksalaisten tavoin on aina uskonut. Kaiken lisäksi Marchilla on pelissä perheensä, ystävänsä ja koko elämänsä.

Kolmannen valtakunnan salaisuus ei ollut visuaalisesti yhtä mukaansavetävä teos kuin kuuma ja hohtava Pompeji. Itse asiassa Harrisin lukijan eteen maalaama kuva natsien hallitsemasta maailmasta on, kuten arvata saattaa, ankea. Alan kuitenkin olla melkoisen vaikuttunut Harrisin historiallisten totuuksien ja paradoksien hahmottamisen taidosta. Harris tuo faktaa ja fiktiota yhdistelemällä hätkähdyttävän hyvin esille, kuinka historia on aina voittajien historiaa ja maiden väliset poliittiset ystävyys- ja vihasuhteet ovat loppujen lopuksi usein arpapeliä. En väitä, että Harris esittelisi erityisen mullistavia tai omaperäisiä ajatuksia, mutta tapa, jolla hän tuo ne esille, saa lukijan elämään mukana täydellä sydämellä. Myös tunteiden kirjo: usko, toivo, rakkaus, pelko, epätietoisuus ja epätoivo tekevät kirjasta todella vaikuttavan.

Varsin pitkään pidin tätä kirjaa aivan mukiinmenevänä, mutta loppunäytös oli niin huikea, elokuvallinen ja koskettava, että ehdottomasti nostan tämän kirjan eliittijoukkoon kuuluvaksi.

Robert Harris: Kolmannen valtakunnan salaisuus
Otava 1992 (The Fatherland)
394s.