Marmeladia ja proosaa Kristiina Vuoren seurassa

Osallistuin lauantaina Akateemisen Kirjakaupan Cafe Aallossa Tammen ensimmäiseen Marmeladia ja proosaa -tapahtumaan. Lämminhenkisessä tapahtumassa esikoiskirjailija Kristiina Vuori kertoi juuri ilmestyneestä Näkijän tytär- kirjastaan.

Mikko Immonen Tammen markkinoinnista haastatteli kirjailijaa kirjan syntyprosessista ja lopuksi paikalla olleet kirjabloggaajat ja lukupiiriläiset saivat esittää kysymyksiä. Sivumennen sanoen oli oikein hauskaa, että paikalla oli meitä suhteellisen nuoria kirjabloggajia ja toisaalta pitkän linjan lukupiiriläisiä. Kävimme lopuksi oikein mielenkiintoista keskustelua bloggauksen vuorovaikutteisuudesta ja vaikutuksesta lukukokemukseen.

Kristiina Vuori kertoi kirjoittaneensa alun perin aikuisten fantasiaa, mutta joutuneensa muuttamaan suunnitelmaa saatuaan usealta taholta kehoituksen siirtyä Suomessa enemmän kiinnostusta herättävään historialliseen proosaan. Hän kertoi historiallisen taustatyön tekemisen olleen aikaavievää ja työlästä, mutta toisaalta keskiaika oli hänelle jo valmiiksi läheinen ja tuttu ajanjakso.

Näkijän tytär sisältää historiallisen kuvauksen lisäksi romantiikkaa ja seikkailua. Historiasta pidän, mutta romantiikka ja seikkailu eivät ole ihan ominta alaani. Kirjailijan tavattuani minulla on kuitenkin hyvä syy uskoa, että tulen kirjasta pitämään, ainakin luen sen mielenkiinnolla.  Marmeladia ja proosaa -tapahtumassa Vuorelle soviteltiin jo Kaari Utrion manttelinperijän viittaa hartioille. Ja kirjailija itse paljasti kolmen kustantamon olleen kirjasta kiinnostuneen, joten se jo kertonee tasosta jotakin.

Kirjallisten asioiden lisäksi oli hauskaa tutustua aiemmin vain niminä tuttuihin henkilöihin Tammelta, samoin  tapasin muutaman kirjabloggarin ensimmäistä kertaa ihan kasvokkain.

Marmeladia ja proosaa- tapahtumasta ovat kirjoittaneet myös Mari A., MARI sekä Kristiina Vuori itse.

***

Myöhemmin ajelimme kohti pohjoista Tuusulanjärven kulttuurimaisemien kautta. Olen haaveillut siitä jo kauan ja nyt sitten poikkesimme tutulta moottoritiereitiltä komeampiin maisemiin. Kulttuuriretkemme tosin ajoittui lasten päiväuniaikaan, eikä sääkään aivan suosinut, joten tyydyimme ihastelemaan entistä kulttuuriväen kylää lähinnä auton tuulilasin läpi. Mutta voin kyllä suositella rantatietä ihan tällaiseksi pelkäksi autoajelureitiksikin, sen verran kauniina alue näin kesäkuun kukkivassa luonnossa näytti. Aivan erityisesti ihastuin Aleksis Kiven kuolinmökin pihapiiriin. Mielikuvani siitä pohjautuu siihen kamalan masentavaan, Kivestä kertovaan Suomi-filmiin (Minä elän?), joten yllätyin, kun vehreällä pihalla oli satumaisen söpö mökki, satakieli lauloi puussa ja aurinkokin pilkisti sopivasti pilven raosta. Eikä pihalla ollut yhtään turistibussia niin kuin muissa alueen nähtävyyksissä!