Taavi Soininvaara: Punainen jättiläinen (äänikirja)


EDIT. Arviossa puhutaan Punaisesta jättiläisestä trilogian päätösosana. Tieto ei pidä kuitenkaan paikkaansa, sillä vuonna 2012 ilmestyy neljäs osa, Valkoinen kääpiö.

Kuunneltuani syksyllä Taavi Soininvaaran Pakonopeuden, päätin kuunnella myös trilogian päätösosan äänikirjana. Sen verran hyvin Soininvaaran karut tarinankäänteet koukuttivat. 
Tämän kirjan kuuntelu oli yhtä tuskien taivalta, joskaan vika ei ollut kirjassa. Ensin kyllä kärsin motivaatiovaikeuksista: en varmastikaan jaksaisi lukea tämäntyyppistä jännityskirjallisuutta perinteisenä kirjana, mutta äänikirjaan yltiöpäiset, maailmanlaajuiset käänteet sopivat minusta hyvin. Kesti kuitenkin aikansa päästä Soininvaaran kerrontaan ja suureen henkilökaartiin sisälle. 

Sitten jompikumpi jälkeläisistäni tuhosi kuulokkeet. Kun olin saanut uudet, hajosi puhelimen sd-kortti. Ja sitten uudetkin kuulokkeeni tuhoutuivat. Että siksi vähän kesti ja tällaista se on tämä kirjabloggaajan hohdokas elämä:)

Mutta koska kaikista näistä vaikeuksista huolimatta palasin aina uudelleen Leo Karan ja Kati Soisalon seuraan, ei kirja ihan huono voine olla. Tapahtumat jatkuvat muutama kuukausi myöhemmin Pakonopeuden päättäneiden dramaattisten tapahtumien jälkeen. Punaisessa jättiläisessä vauhti kiihtyy ja silmukat alkavat kiristyä. Suomen virkavalta pääsee Kabinetin, Suomea mielin määrin pyörittävän, entisten Neuvostoliiton vakoilijoiden pyörittämän organisaation jäljelle. Kukaan paljastuneista jäsenistä vain ei tahdo pysyä hengissä... Kati Soisalo taas pääsee viimein kolme vuotta aikaisemmin siepatun Vilma-tyttärensä jäljille, mutta siinäkään asiassa kaikki ei ole aivan sitä, miltä näyttää. Ja Leo Kara muistaa lopulta, mitä hänelle ja hänen perheelleen tapahtui vuonna 1989 Mundus Novus-rikollisorganisaation tiloissa.

Soininvaara on kirjailijana aika mielenkiintoinen tapaus. Pidän hänen tavastaan kuvata pienten ihmisten kohtaloita, ihmissuhteita ja mielenliikkeitä. Humaani tapa, jolla hän kuvaa iljettävää Jukka Ukkolaa, ansaitsee jopa suitsutusta. Soininvaara myös linkittää yksittäiset ihmiskohtalot näppärästi laajempiin tapahtumiin. Mutta kun hän alkaa kertoa kansainvälisistä rikollisjärjestöistä, avaruusteknologiasta, vakoilun ja vastavakoilun maailmasta ynnä muusta "ison maailman meiningistä", sisäinen blondini pääsee valloilleen. Äänikirjoissa on toki se hyvä puoli, että tällaiset kohdat voi torkkua yli tai muuten vain mietiskellä muita asioita:)

Olen aiemminkin pohdiskellut kirjan lopettamisen taitoa. Joillakin kirjailijoilla on taito lopettaa tarina mahtavasti, joillakin sitä taas ei ole. Parhaimmillaan hyvä lopetus tekee kirjasta täydellisen tai pelastaa keskinkertaisen tarinan. Huonommillaan hyväkin teos lässähtää, jos kirjailijan mielikuvitus on harmittavasti loppunut lopun edellä. 

Sitä mukaa kun äänikirjan minuutit vähenivät, aloin huolestua siitä, miten Soininvaara lopussaan onnistuu, nythän piti päättää ei vain kirja, vaan kokonainen trilogia. Happy End- loppua en häneltä edes odottanut, mutta yltiöpäinen "kaikki kuolee"-lopetuskin olisi ollut pettymys. 

Soininvaara teki juuri sen, mitä kirjan lopetukselta toivon. Loppu asetti kaiken aiemmin lukemani (kuuntelemani), koko tarinan, täysin uuteen valoon. Oliko lopetus hyvä, vai olinko vain kuunnellut huolimattomasti, en tiedä, mutta minut se yllätti täysin. Täydellinen lopetus kerta kaikkiaan.

PS. Satu pohtii parhaillaan blogissaan kirjan aloituksia, osallistu keskusteluun!

Taavi Soininvaara: Punainen jättiläinen
Äänikirja
Gummerus 2011.
Lukijana Lauri Kortelainen
13h18min

Kommentit

  1. Joskus on kyllä mullekin käynyt niin, että kirjan lopun lähestyessä olen ihmetellyt, miten kummassa tästä enää saadaan aikaan jokin järkevä loppu - ja ilo onkin sitten tietysti sitä suurempi, jos kirjailijalla on kuitenkin vielä se viimeinen ässä hihassaan...

    Pitäisikin käydä etsimässä tätä sarjaa äänikirjoina, olen kuunnellut vain ekan osan.

    VastaaPoista
  2. No jopa sinulla on ollut vastoinkäymisiä kuuntelussa! Minä taas mietin, että varmaan jatkossa mieluummin luen kuin kuuntelen tämän kaltaisia kirjoja. Lukiessa kun voi välillä vähän kiihdyttää vauhtia, kuunnellessa sitten taas on pakko olla koko ajan jotenkin niin tarkkana, että mietin että jotkut vaiket novellit voisivat olla mielestäni parasta kuunneltavaa :).

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut yhden Taavi Soininvaara kirjan, enkä pitänyt siitä lainkaan. En muista edes kirjan nimeä. Jotain niissä täytyy olla, kun niitä käännetään muillekin kielille. Näin täällä Saksassa, jossa nyt olen, kirjakaupassa uutuuksissa Pakonopeuden saksannoksen. Jostain syystä sen nimi on Weiss (valkoinen).

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaiklle kommenteista, nyt vasta huomasin, etten ole niihin muistanut vastata... johtuu siitä, että yleensä hyväksyn kommentit puhelimella, jolla en viitsi vastata ja sitten näitä unohduksia sattuu.

    Äänikirjat ovat kyllä ihan oma alalajinsa ja niiden kuunteluun on opeteltava ja opittava löytämään itselle sopiva tapa ja genre. Minä olen huomannut tarvitsevani vauhtia, jos ei muussa niin ainakin kielenkäytössä, muuten ajatukseni alkavat harhailla.

    Taavi Soininvaaralla on oma lukijakuntansa, veikkaan, että hänen tuotannostaa joko pitää tai sitten ei pidä. Erikoinen tuo saksannoksen nimi, ovatkohan muut kirjat sitten Rot ja Blau? :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit