Bloggaaja eli minä

Taannoin Paula Luen ja kirjoitan-blogista julkaisi itsestään tosi kivan esittelyn. Siitä mieleeni tuli, että pieni esiinmarssi olisi paikallaan omassakin blogissani. Usein tulee ajateltua, että lukijat tietävät yhtä sun toista ja pidempään seuranneet varmaan tietävätkin, mutta joukossa on myös uusia tulokkaita (kiitos teille ja tervetuloa!), joita allekirjoittaneen identiteetti saattaa kiinnostaa. Vai luulenkohan nyt liikoja itsestäni? ;)

Noh, koska yhä edelleen vietän aikaani satumaisen Monte Criston kreivin seurassa (onneksi en aloittaessani ymmärtänyt, kuinka pitkä kirja on kyseessä!), on tässä oivallinen tilaisuus paikata blogihiljaisuuttani. Samasta syystä muuten en ole vieraillut teidänkään blogeissanne, ihan oikeasti luen ja luen ja luen aina kun vain pystyn! Elän toivossa, että saisin pääsiäiskirjani päätökseen vappuun mennessä...



Mutta kuka siis olen (seuraa satunnaisia faktoja satunnaisessa järjestyksessä):
Olen alkujani maatalon tyttö, nuorin ja iltatähti,
kahden lapsen äiti, yhden miehen vaimo, viiden lapsen kokotäti ja sitten neljän sellainen puolitäti, mitä ollaan miehen kautta. Kahden kissan keinoemo tai emäntä.

Kotiini näkyy Puijon torni, mutta en asu Kuopiossa vaan Siilinjärvellä. Olen paljasjalkainen savolainen, vieläpä nimeltäni Savolainen ja toisinaan sen saattaa huomata minusta.

Koulutukseltani olen historian, yhteiskuntaopin ja uskonnon opettaja. Tällä hetkellä käytän asiantuntemustani koettamalla kasvattaa 2,5v ja 10kk ikäisistä lapsistani täyspäisiä ihmisiä, siinä onnistuminen vaikuttaa epävarmalta. Käytännön pedagogian lisäksi toimin sivutoimisena toimittajana ja mietin, olisiko se kuitenkin minun tulevaisuuteni.

***

Nykyisyyteni kuluu lasten lisäksi kirjojen ja blogien ihmeellisessä maailmassa. Aloitin Amma lukee aakkoset läpi-nimisen blogin uudenvuodenaattona -09. Minulla ei ollut mitään käsitystä blogitouhusta, kunhan halusin kirjoittaa ajatuksiani julkisesti, jotta jonkinlainen ote siihenkin touhuun säilyisi vauvavuoden pyörteissä. Seuraavana syksynä blogini muutti Bloggeriin ja päätti aakkoshaaste-teemansa ja siitä alkoi blogin vähittäinen kehittäminen sellaiseksi kuin se nykyään on. Ei se kyllä ole valmis vielä, eikä ikinä, mutta näin on oikein hyvä silti. Samalla olen löytänyt inspiroivan ja läheisen bloggaajayhteisön, jota en väsy ikinä hehkuttamaan, kiitos että olette siellä!

Kaikista mieluisinta luettavaa ovat historialliset romaanit, tai sellaiset pienet suuret tarinat joissa yksilön elämä liittyy laajempaan kontekstiin. Luen myös mielelläni historiallista ja yhteiskunnallista tietokirjallisuutta, kaunokirjallisuuden klassikkoja ja elämäkertoja. Ja oikeastaan kaikkea muutakin, mikä nyt milloinkin sattuu kiinnostamaan. Tavoitteeni on, että tästä blogitouhusta huolimatta saisin pidettyä lukemisessa pientä seikkailua ja positiivista haahuilua mukana.

Luen arvostelukappaleita, omia ostettuja, kirjastosta tai muilta lainattuja kirjoja. Yhteistä kirjoille on, että olen niistä jollakin tapaa kiinnostunut, joko aidosti tai sitten yritän haastaa tai sivistää itseäni. Tulokset ovat luettavissa tämän blogin sivuilta.

Pidän myös Pidot Polunpäässä -nimistä ruoka- ja leivontablogia, johon kerään itseäni ja ystäviäni varten lempireseptejäni. Se kuitenkin on ja pysyy pienenä virkistystoimintana kun taas Amman lukuhetkeä haluan tehdä "ammattimaisesti", harrastelijana tietenkin, mutta omat laatukriteerini täyttäen. Siitä huolimatta yritän olla ottamatta itseäni liian vakavasti ja samaa toivon myös lukijoilta!

Tämä ei ole haaste, mutta olisi mukavaa lukea, minkälaisia persoonia muiden blogien taakse kätkeytyykään!

Keväistä? (täällä sataa lunta) viikon jatkoa!
Amma

Kommentit

  1. Kiitos mielenkiintoisesta esittelystä! Minusta kaikilla pitäisi olla blogissaan esittelysivu, jossa kerrotaan kirjoittajasta. Esim. itselläni on tällainen aika "virallinen", mutta löytyy sieltä yleisempääkin jauhantaa: http://www.ilmestykset.net/about/.

    Vaikka haluaisi olla anonyymikin, silti voi varmaan kertoa itsestään ainakin jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! totta, minäkin ajattelin lisätä tuohon blogin esittelyyn jotakin itsestäni. Joko tämän postauksen tai sitten virallisemmassa muodossa kuten sinulla. On aina mukava uuteen blogiin tullessaan saada vähän lisätietoa siitä, millainen ihminen sen takaa löytyy!

      Poista
  2. Historiallisiin tarinoihin saatkin lukuukokemukseen ja arvioihin syvyyttä tuon taustasi takia, tai näin ainakin oletan.

    Kuinka paljon teet muuten noita toimittajan töitä sivutoimisena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki ammatti tuo lisäsyvyyttä. Yritän kyllä välttää historioitsijoiden helmasyntiä eli sitä, että etsitään pienistä faktoista ja nippelitiedosta virheitä. Enemmän pyrin arvioimaan, onko tarina uskottavan tuntuinen siinä historiallisessa kontekstissa.

      Teen noin 4-5 juttua kuukaudessa. Kunhan rutiinia tulee lisää ja tuo nuorimmainenkin kasvaa sen verran, etten ole ihan näin kotona kiinni, voisin tehdä lisääkin. Toistaiseksi on tuntunut siltä, että tämä voisi olla minun juttu!

      Poista
  3. Lämminhenkinen esittely, kiitos tästä.

    Monte Cristo on upea kirja, itse pidin siitä todella paljon!

    Ja Siilinjärvi on mainio paikka, monet kesät olen viettänyt Nilsiässä ja Siilinjärvelle tietty aina junalla, enolla on firma siellä.

    Keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin pidän Monte Cristosta, suorittajakeskeinen bloggaajaminäni vain välillä turhautuu pituuteen...:)
      Kiva kuulla, että Siilijärvi on sinulle tuttu paikka! Olemme asuneet täällä nyt kolme ja puoli vuotta ja viihdymme mainiosti!

      Poista
  4. Kiitoksia esittelystä! Tällaiset ovat kivoja eritoten niiden bloggaajien kohdalla, joita ei ole oikeasti tavannut.

    PS. Pidot Polunpäässä -linkkisi osoittaa vähän väärään paikkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kääk, kiitos Jori! Ei ollut huono paikka tuokaan, mutta korjataanpas virhe:)

      Poista
  5. Näitä on aina kiva lukea, ja kyllä valilukijakin oppii jotain uutta. Tsemppiä Kreivin kanssa!

    VastaaPoista
  6. Hauskaa tutustua, kiitokset esittelystä! :) On se vaan kumma, miten kiva on saada laittaa blogille vielä kasvotkin.

    VastaaPoista
  7. Olipa mukava lukea esittelysi!

    Monte Criston kreivin olen lukenut ainakin kolme kertaa. Jos minun pitäisi nimetä paras lukemani seikkailukirja, niin se olisi Monte Cristo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos! Minäkin kyllä tykkään tästä kirjasta.En ole hirveästi seikkailukirjoja lukenut, mutta uskon kyllä, että tämä on parhaimmistoa.

      Poista
  8. Olipa mukava lukea esittelyä itsestäsi, kiitos:) Omaa blogia ylläpitävänä "tulevana kirjailijana" olen miettinyt omaa esiintuloani. Blogissa esiinnyn omalla nimelläni, mutta olen raottanut vain vähän omaa historiaani tai elämääni. Sen verran olen ryhdistäytynyt, että olen laatinut jonkinlaisen koosteen jo tietokoneeni uumeniin ja ajatellut, että julkaisen sen sitten kun esikoiskirjani saa kustannuspäätöksen. Kuten huomaat, tsemppaan itseäni tuolla kun-muodolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti kannattaa puhua 'kun'-muodossa:) Jännityksellä jään siis odottamaan niin esittelyäsi kuin kustannuspäätöstä/kirjaasi!

      Poista
  9. Aivan ihanan ja ihan itsesi näköisen esittelyn kirjoitit, Amma. Jotenkin mukava ajatella, kuinka kauan olemme "blogitunteneet". Luin aikoinaan jo sinun aakkoset läpi-blogiasi ja ilahduin, kun aloitit uuden blogisi Bloggerissa.

    Minäkin laadin esittelysivun omaan blogiini vajaa vuosi sitten. Pitäisi katsoa, kaipaako se päivittämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Sinä oletkin niin "vanhimpia" blogikavereita!

      Poista
    2. Siis niitä vanhimpia piti kirjoittamani:)

      Poista
  10. Kiitos minunkin puolestani mukavasta esittelystä. Kaunis kuva sinusta.

    Monte Cristo on minulta vielä lukematta. Odotan mielenkiinnolla arviotasi siitä.

    Olen myös miettinyt vastaavaa, mutta en ainakaan vielä ole saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rehellisyyden nimessä ajattelin kyllä ensin laittavani itsestäni myös vähemmän imartelevan kuvan, mutta sitten ajattelin, että blogissani saan olla ilman pahimipia kauneusvirheitä;)

      Poista
  11. Hauska tutustua ;)

    Ai sinulla on uskontokin ainevalikoimassa, voihan nyt... Minulla on alemmuskompleksi "pelkästä" historia+yhteiskuntaoppi-setistä, kun tuntuu että yli puolet vanhoista auskukavereistakin on hankkimassa ties mitä lisäaineita siihen päälle...... No, ehkä sitä oman paikkansa löytää joskus kuitenkin. :)

    Tosi kiva esittelyteksti ja lämminhenkinen kuva vielä kaupan päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!
      Joo, on uskonnon pätevyys, tosin olen opettanut sitä pari hassua kuukautta 1h/vko, joten opetuskokemusta on vähän. Kyllä se oma paikka löytyy ja jos myöhemmin alkaa tuntua, että olisi kiva lisätä ainevalikoimaa, niin voihan sitä opiskella lisää.

      Poista
  12. Hauska tavata :)
    Olipa mukava saada aiempaa parempi kokonaisukuva sinusta. :)

    VastaaPoista
  13. Tätä oli mukava lukea, ja samalla tuli heti vähän huono omatunto... Pitää miettiä josko lisäisi blogiin jonkun tuoteselosteen blogin lisäksi bloggaristakin. Kiitos inspiroinnista. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ei ollut tarkoitus tuottaa huono omaatuntoa! Mutta toki Booksy-tuoteseloste olisi kiva lukea!

      Poista
  14. Oi kuinka kiinnostavaa tietää, mikä olet naisiasi :) Ja kiitos tuosta ruokablogivinkistäsi!

    VastaaPoista
  15. Olipa mukava esittely! Tuntuu, että monista kirjabloggaajista on muodostunut jo jonkinlainen kuva pelkästään luettujen kirjojen ja arvostelujen kautta, mutta silti on hauska saada tietää vähän enemmän ihmisestä kirjojen takana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itselläkin on muodostunut jonkinlainen kuva niistä tiedonpalasista, mitä blogista irtoaa, mutta kiva on myös saada kuvaan vähän täydennystä!

      Poista
  16. Kiva kuulla sinusta enemmän! Olen aina tykännyt lukea juttujasi, ja se, että tietää kirjoittajasta jotain tekee jutuista yhä vaan mielenkiintoisempia. Hassua sinänsä, mutta kyllä se niin vaan on.

    Ja kuva on hieno, siinä on jotain kiehtovaa menneen maailman tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Erja! Minustakin on mukavaa tietää bloggareista enemmän ja toki "tutustuminen" vaikuttaa myös kiinnostavuuteen.

      Kiitos, pidän tuosta kuvasta itsekin. Olisin halunnut, että uusi ihan ehdoton lempparivillatakkini olisi näkynyt paremmin. Se henkii juuri mainitsemaasi menneen maailman tunnelmaa:)

      Poista
  17. Hei Amma ja kiva kuulla sinusta lisää! Olen ajatellut lukea joskus Dumasin Kolme muskettisoturia uudestaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole lukenut Muskettisotureita, mutta varmaan pitäisi, sillä pidän Dumasista.

      Poista
  18. Oikein hyvän esittelyn olet kirjoittanut. Ja kuva on herkkä ja runollinen. On aina mukava kuulla lisää kirjoittajista tekstien takana, etenkin kun mielikuvan muodostaa tekstien perusteella (toki onhan esittelykin teksti, mutta henkilökohtaisempi toki kuin kirja-arviot tai muut postaukset).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!Ja olen samaa mieltä, on mukava tutustua kirjoittajiin paremmn!

      Poista
  19. Kiva esittely, minullekin tuli nyt insipiraatio tehdä sellainen myös itse :). Muistan, että kirjablogisi oli ensimmäisten joukossa joita aloin lukea, tosin tuota en muistanut että se oli ensin eri niminen...

    VastaaPoista
  20. Tätä oli kiva lukea! Ja koska ajatuksissa on jo pidempään ollut kirjoittaa blogiin jonkinlainen esittely itsestäni, niin täytynee tarttua tähän haasteeseen vaikkei haaste olekaan. ;)

    t. myös maatalon tyttö

    VastaaPoista
  21. Kiitos mukavasta esittelystä, oli kiva kuulla sinusta enemmän! Blogisi on yksi lemppareistani ja mielenkiinnolla odotan, mitä kirjoitat Monte Criston kreivistä. :)

    Ajattelin jo tuossa aiemmin kirjoittaa esittelyn itsestäni arvonnan tulosten paljastamisen yhteydessä eli ensi sunnuntaina. :)

    VastaaPoista
  22. Hauska tutustua vähän paremmin :)

    Minäkin olen miettinyt jonkinlaista esittelytekstiä, mutta olen vielä ihan ajatusasteella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna ajatuksen muhia, olisi kiva lukea sinusta lisää:)

      Poista
  23. Amma, ihanan kaunis ja herkkä 'esiintulo'!

    Kai olet lukenut Brooksin Kirjan kansan...en millään muista...ja sitten ne samat Romanovit kuin minä.

    Monte Criston kreivi on hyllyssä ja luettu pariinkin kertaan, mutta siitä on aikaa. Jotain sieltä vielä muistan:

    "Jokaista vaaraa vastaan on kaksi väkevää miekkaa - aika ja hiljaisuus."

    Meillä hiukan risteävät polut: Minusta piti tulla historianopettaja, mutta kun en ekalla kerralla päässyt sisälle, ajaudin toimittajaksi isoon lehteen yli vuodeksi ja sen jälkeen yhteen muuhun toimeen 10 vuodeksi, jossa myös sain tyydyttää kirjoittamisen haluani.

    Minä olen esitellyt itseni niin monasti, silloinkin kun sinä et, joten taidan nyt vain olla ja toivoa, että tekniikan jumalat eivät minua hylkää.

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!Meillähän onkin sitten paljon yhteistä.
      Kirjan kansa on minulta lukematta, niin kuin niin monta hyvää... Romanoveista olen lukenut jonkin verran, mutten läheskään niin paljon kuin sinä!
      Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua sinullekin! ♥

      Poista
  24. Bloggaajaesittelyjä on aina hauska lukea :) Saa vähän tutustua ihmisiin siellä ruudun toisella puolella.

    Itsestäniki on kyllä jonkin sortin epämääräinen sepustus jossain merkinnässä ollut vuoden alussa, mutta mitään virallisempaa en ole tehnyt enkä tiedä tulenko tekemäänkään ainakaan lähiaikoina. Katsotaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on tosiaan mukavaa, jos blogissa kerrotaan kirjoittajasta edes muutama sana, vaikka sitten epämääräisestikin:)

      Poista
  25. Hauska tutustua sinuun paremmin, Amma!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti