Mielensäpahoittaja (Tuomas Kyrö)

Kun kolmisen vuotta sitten vanhempani tulivat ensi kertaa katsomaan ostamaamme taloa, he tutkivat ensimmäiseksi, mihin kohtaan kannattaa tehdä perunamaa.

Tiesin, että pitäisi tästä kirjasta. Mutta en arvannut, että pitäisin näin paljon!

Kun kuulin ensi kertaa Mielensäpahoittajan pahasta mielestä Antti Litjan kertomana, en ollut kuullutkaan Tuomas Kyrön kirjasta, mutta uteliaisuuteni heräsi heti: "Siis mitä tämä on, tätähän pitää jäädä kuuntelemaan!" Suunnilleen noin ajattelin. Sittemmin Mielensäpahoittajasta on kuultu paljonkin ja kaupunkilehtemme julkaisemalla viiden luetuimman kirjan listalla se on keikkunut ykkösenä... noh, kauan.

Jos joku ei vielä ole tutustunut Mielensäpahoittajaan, veikkaan että ainakin tosielämän mielensapahoittajia tuntee jokainen. He ovat niitä, joiden mielestä muu ruoka kuin keitinperunat ja ruskea kastike eivät ole ruokaa nähneetkään, heidän nuoruudessaan kaikki oli paremmin ja heidän mielestään nuorisolla ei olisi ongelmia, jos nuorisotalojen sijasta teinit koottaisiin savottahommiin. Jos jollakulla ei löydy mielensäpahoittajaa omasta lähipiiristä, jotakin tuttua saattaa löytyä omasta itsestä. Minäkin olen huomannut kassalta löytyvän pussirullan tuoman säästön pienten ostosten kanssa, teen eväsleivät junamatkalle ja en väsy katsomaan Virenin voittojuoksua vuodelta 1972.

Kuten takakansitekstissä sanotaan, Mielensäpahoittajalla on järjen ja jäärän ääni. "Kyllä en vastusta kehitystä" sanoo Mielensäpahoittaja ja tekee sitä kaikin mahdollisin keinoin ja erityisesti yleisönosastoille ja julkkiksille kirjoittaen. Vakavalla mielellä, sillä mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta.

"Ensimmäiseksi vastapäisessä kahvilassa istui nuori äiti, joka antoi lapselleen tissiä. Kaikkien nähden ja oikein puristeli. 
Tiedän minä mitä tästä sanotaan. Sanotaan että on luonnollista.
Siinähän se on, kun ihmiskunta on yrittänyt joitakin tuhansia vuosia päästä irti sellaisista välittömän luonnollisista puuhista kuten ulkosalle kakkimisesta ja verikostosta, että mitenkä se on tämän imettämisen kanssa? Tuli kiire mennä seisoskelemaan vaikka autotallissa."

Kyllä meinasi tippua vauva sylistä, kun tämän luin. Ei tahtonut naurusta loppua tulla. Onko se nyt sitten oikein, minä vaan kysyn? Kyllä ei ole.

Kirja on hersyvää luettavaa ja minun olisi tehnyt mieleni koko ajan lukea siitä otteita miehelleni, mutta tämä lurjus kielsi, koska haluaa lukea kirjan itsekin. Jos Kyrö olisi mennyt siitä, mistä aita on matalin, kirja olisi vain suunnattoman hauska. Mutta on se muutakin. Paitsi, että Kyrö antaa äänen yhdelle sukupolvelle ja nostaa esille epäkohtia, paljastaa hän myös vanhan jäärän pehmeän puolen. Kuinka lapsenlapsista on vaikeampaa erota kuin aikuisista, kuinka hän kaikesta huolimatta haluaa, että miniän joululahja on mieluinen (vaikka syöttikin kinkun sijasta kalkkunaa) ja kuinka tärkeä on yhteinen televisiohetki Kuusikodissa vaimon kanssa. Kuinka tärkeää on löytää toiseen maailmaan luisuneista silmistä tuttu lujuus, kuinka tärkeää on toisen hento, paljon tehnyt käsi omassa kädessä.

Mielensäpahoittajan jälkeen mieli on hyvä ja täynnä hellyyttä. Ehkä maailmaa katsoo myös vähän uusin silmin, ehkä menneestä voisi oppia jotakin?