Kirjallinen Kuopio ja Kivan lukukamun palkinto!


Monet kiitokset Kuopio-postauksen saamasta palautteesta! Oli kivaa, että aihe kiinnosti ja että - hyvänen aika - moni ilmoitti potevansa matkakuumetta Kuopioon!!! Toivonkin, että ryntäätte tänne sankoin joukoin ja kansoitatte samalla tämän viehättävän kahvilan. 

Pian edellisen Kuopio-postauksen jälkeen nimittäin huomasin, että siinä oli hirvittävä puute: kirjaturisti tarvitsee luonnollisesti levähdyspaikan, johon istahtaa kahvikupposen ja hyvän kirjan äärelle! Kuvassa kutsuvasti viekoittelee aivan torin kulmalta löytyvä Kahvila Kaneli. Haluatko istahtaa mukavasti takan eteen muhevalle sohvalle? Vai kenties yksityisemmin yläkertaan verhon taakse? Molemmat onnistuvat, kahvilan antimet ovat suussa sulavat ja tunnelma omaa luokkaansa. Kaikki Harjukaupungin salakäytävät lukeneet tietävät, mitä cinemaattinen tarkoittaa ja tämä kahvila on juuri sitä!

Elokuvallisiin lukuhetkiin suosittelen näin kesäaikaan myös Valkeisenlampea ja jo aiemmin esiteltyä Snellmanin puistoa. Kuopion torilla sijaitseva Veljmiehen patsas suihkulähteineen olisi mitä mainioin paikka, eikä häpeäisi tunnelmallisuudessaan suureen maailmaan verrattuna ollenkaan, mutta valitettavasti niin Veljmies kuin Siskolikkakin ovat joutuneet toriremontin edestä evakkoon. Mutta onneksi itse torilta löytyy paljon paikkoja, joissa lukea, kahvitella ja naatiskella torielämästä. Sään ollessa epäsuotuisa  (ja miksei muutenkin) kannattaa piipahtaa myös Kauppahalliin.

Nyt koen tehneeni riittävästi Kuopion matkailunedistämisen hyväksi! Käykääpä Hannan blogissa lukemassa reportaasia Valamosta ja ottakaa vastaan hänen haasteensa tehdä kesän aikana kirjallisia pyhiinvaelluksia ja jakaa ne lukijoille! Kukaties palaan minäkin asiaan vielä kesän kuluessa.

***
Ja sokerina pohjalla: palkitseminen. Pari viikkoa sitten kuulutin jo olemassaolevia tai toivomianne kirjallisia kadun- tai paikannimiä ja lupasin parhaalle kommentille palkinnon Pikku-Pietarin torikujalta. Tämä ihastuttava lukukaveri lähtee



Arjalle, joka toivoisi asuvansa Kjell Westö Bulevardilla!

Kiitos ja onnea Arjalle, ilmoitatko minulle osoitteesi!

Kommentit

  1. Tiirailin tuota ylintä kuvaa, kun se näytti niin tutulta, ja Kahvila Kanelihan se tosiaan siinä on! Olen käynyt paikassa vain kerran, mutta tarkoituksena olisi piipahtaa siellä uudestaan nyt tulevan viikonlopun Kuopion reissulla. Kanelin erilaiset istuimet, sohvat ja nurkkaukset on kuin luotu lukutoukille! :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, voitto kotiin, kiitos! Ilmoittelen, Amma. Kyllä sitä nyky-Kuopiota täytyy vielä käydä ihan paikan päällä tutkimassa ja sukuloimassa, kunhan täältä bulevardeilta malttaa lähteä.

    VastaaPoista
  3. Zephyr, kahvittelu Kanelissa ravitsee sielua yhtä paljon kuin ruumista:)

    Arja, onnea vielä ja tervetulloo!

    VastaaPoista
  4. Amma, no sinä teit sen Kuopio -kierrospostauksen niin upeasti, että minäkin saattaisin ennen kuolemaa käydä Kuopiossa;-)

    Kunhan kiusaan. On tullut käytyä.

    Mukavaa suvea sinulle! Yritän vähän lomailla ja sitten sinä teet juuri silloin Señor Peregrinon. Tökkää hiljaa, käyn salaa lukemassa ja linkitän sinut sitten omaani. Minä pidin tästä kirjasta paljon.

    VastaaPoista
  5. Itsekin olen Kuopiossa käydessäni piipahtanut Kanelin herkkuja maistelemassa. Tai ei se ihan piipahduskaan ollut, kun siellä voisi istua vaikka miten pitkään kaikkea ihanaa katsellen.

    Kanelin herkkujen lisäksi myös kaikki muu siellä on myytävänä. Jos tykästyt sohvaan tai tuoliin, voit ostaa sen.

    VastaaPoista
  6. Niinpä onkin myytävänä! Sattuneesta syystä liikun nykyään yleensä kaupungilla vaunujen ja lasten kanssa = eli käyn Kanelissa aivan liian harvoin ja tuo oli päässyt unohtumaan. Siellä onkin kaikkea ihanaa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti