Ihana retro: Pieni kaupunki Sardiniassa


Suhtauduin ennakkoon varsin epäluuloisesti retrohaasteeni viimeiseen osaan. Olin itse asiassa takakannen perusteella varma, että Satta Salvatoren Pieni kaupunki Sardiniassa olisi tylsä. Ja siltä se aluksi vaikuttikin, kunnes jotain tapahtui.

Kirjan päähenkilö on viime vuosisadan alussa elänyt Don Sebastiano sekä tämän vaimo Donna Vincenza ja heidän seitsemän poikaansa. Vaikka tämä merkillinen, mutta kunniallinen perhe toisiaan vihaavine vanhempineen on tapahtumien keskiössä, on kirjan todellinen päähenkilö Nuovon kaupunki moninaisine asukkaineen. Nuovo on hurmaava paikka: ei kuitenkaan ihastuttavien asukkaiden tai edes välimerellisten maisemien vuoksi. Kaupunki on yhtä aikaan tahmeaa kuin siirappi ja liukasta kuin teflon. Aika kuluu verkkaisasti oman aikataulunsa mukaan ilman sen suurempia tapahtumia ja välillä kaikki on jopa tuskallisen hidasta. Toisaalta kaupunki asukkaineen pysyy itsepintaisesti omanlaisenaan, eivätkä sellainen pikku tapahtuma kuin ensimmäinen maailmansota tai aatteet kuten nationaliami tai sosialismi onnistu sekoittamaan kaupungin omaa todellisuutta kuin hetkelliseti.

Niinpä kaupunki näyttäytyy edustavimmillaan asukkaissaan: esimerkiksi maisteri Ricciotti, joka alkaa agitaattoriksi pelkästään saadakseen juoniteltua isänsä pelaaman omaisuuden takaisin itselleen, tai Gonaria, joka palvoo Jumalaa enemmän vain kaniikkiveljeään, joka puolestaan inhoaa hulluna pitämäänsä siskoa. Tai juoppo Manca, joka on hyvä lääkäri, jos sattuu olemaan selvin päin. Kaupunkilaiset ovat itsekkäitä, ahneita, hulluja tai laiskoja - joskus jopa kaikkea tätä yhtä aikaa - mutta siinä piileekin kirjan tenho: heistä ei voi olla pitämättä, sillä ennen kaikkea he ovat inhimillisiä kaikkine puutteineen.

Varsinaisesti kirjassa ei ole juonta, vaan löyhän kronologisesti esitettäviä kertomuksia, joiden avulla Salvatore tutustuttaa lukijansa hengästyttävään määrään henkilöitä. Vaikka kirja sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle, ei ajalla ole juurikaan merkitystä tarinan kannalta, tällainen kaupunki asukkaineen voi olla olemassa tälläkin hetkellä jossakin. Jos kirjalle haluaa etsiä sukulaisia, mieleen tulee miljöönsä puolesta Isä Camillot  (huumori on paljon hienovaraisempaa ja raadollisempaa) ja Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa  asukkaiden kuvausten ja herkullisten henkilöhahmojen osalta.

Toivoisin hirveästi, että joku muukin olisi lukenut tämän tai innostuisi nyt lukemaan, sillä palan halusta keskustella Nuovosta ja sen asukkaista. Ja tietenkin pohtia ratkaisua arvoitukseen, jonka Salvatore lukijoilleen jättää!

Kommentit

  1. Vaikuttaapa kiinnostavalta! Tuli hetimmiten mieleeni Gaudén (ranskal. kirjailija) Kirottu suku, josta pidin paljon. Samanlaista kyläyhteisön juntturointia yhdistettynä lopulta myös yhteen köyteen puhaltamiseen. Meni korvan taakse tämä, kiitos vinkistä!

    Valkoinen kirahvi

    VastaaPoista
  2. En ole lukenut Kirottua sukua, mutta voisin kuvitella, että paljon samaa löytyy myös tästä. Toivottavasti tartut joskus tähänkin! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit