Totally British: Kuningas Lear
Karoliina Kirjavasta kammarista laittoi viime kuussa pystyyn Totally British-haasteen, joka lienee kaikkien haasteiden kuningatar. Ideana on lukea brittikirjallisuutta eri kategorioissa ja kerätä pisteitä. Koska minulla on paha tapa kierrellä aina vähän sivupolkuja, päätin osallistua lukemalla kirjoja mahdollisimman monesta kategoriasta sen kummemmin suunnittelematta tai pisteitä laskematta. Näin siksi, että en kertakaikkiaan osaa päättää, mitkä kategoriat kiinnostaisivat minua eniten...kaikki kiinnostaa!
Aloitan William Shakespearella, sillä olen kaivannut hänen seuraansa aina tästä Leena Lumen arviosta lähtien. Plus aloin olla kevättalven tenttiurakoinnin jälkeen taas valmis klassikkojen lukemiseen. Ja voiko brittikirjallisuuteen edes lähteä syventymään jotakin muuta kautta?!
Valitettavasti Kuningas Learin lukuelämyksestä ei kuitenkaan jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Ensinnäkin Shakespearea pitäisi lukea raskaasta, sidotusta tai pölisevästä opuksesta tai sitten hiirenkorville plaratusta pokkarista - ei E-kirjana kännykän näytöltä. Ristiriita on kertakaikkiaan liian suuri. Mutta ei kaikkea voi laittaa tekniikan piikkiin: en yksinkertaisesti syttynyt näytelmälle ollenkaan. Juonesta ei tosin voi syyttää itse kirjailijaa, sillä kuten muutkin Shakespearen näytelmät, tämäkin perustuu vanhaan taruun.
Kuningas Lear jakaa valtakuntansa kahdelle tyttärelleen ja hylkää nuorimmaisensa, joka ei suostu mielistelemään isäänsä petollisten siskojen lailla. Vanhempien tytärten rakkaus haihtuu nopeasti ja vanha kuningas joutuu mieron tielle narrinsa kanssa. Samaan aikaan Edmund, Glosterin jaarlin avioton poika pettää isänsä ja veljensä ja saa molemmat edellä mainitut (ja naimisissa olevat) tyttäret rakastumaan itseensä (ja tietenkin vihaamaan toisiaan katkerasti). Ylipäänsä juoni koostuu taisteluista, petoksista ja vehkeilyistä, joista en totta puhuen pysynyt kaikistellen täysin perillä. Pääasia kai on se, että kunnon tragedian tapaan kaikki meni loppujen lopuksi päin peetä.
Ainoa henkilöhahmo, joka jollakin tapaa kosketti, oli itse kuningas Lear. Vanhuksen yksinäisyys, hyljätyksi ja turhaksi tulemisen tunne sekä nuoremmilta puuttuva vanhuuden kunnioittamisen taito ovat teemoja, mitkä tuntuvat turhan tutuilta tänä päivänä. Learin synkät raivonpuuskat ja yksinpuhelut olivat kertakaikkiaan vaikuttavia.
Mutta muutenpa tästä ei minulle jäänytkään oikein mitään käteen. Vehkeilyt tuntuivat paitsi sekavilta myös tunkkaisilta ja henkilöiden väliset suhteet eivät oikein avautuneet, tunnejännitteistä puhumattakaan. Ehkä tämä avautuisi paremmin näyttämöllä. Lohduttaudun sillä, että ainakaan Wikipedian mukaan Kuningas Lear ei kuulunut Shakespearen kaikista rakastetuimpien näytelmien joukkoon ennen toista maailmansotaa, jonka jälkeen siitä sitten kyllä tulikin yksi arvostetuimmista.
No, minä nyt kuljen aina vähän jälkijunassa...:)
Aloitan William Shakespearella, sillä olen kaivannut hänen seuraansa aina tästä Leena Lumen arviosta lähtien. Plus aloin olla kevättalven tenttiurakoinnin jälkeen taas valmis klassikkojen lukemiseen. Ja voiko brittikirjallisuuteen edes lähteä syventymään jotakin muuta kautta?!
Valitettavasti Kuningas Learin lukuelämyksestä ei kuitenkaan jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Ensinnäkin Shakespearea pitäisi lukea raskaasta, sidotusta tai pölisevästä opuksesta tai sitten hiirenkorville plaratusta pokkarista - ei E-kirjana kännykän näytöltä. Ristiriita on kertakaikkiaan liian suuri. Mutta ei kaikkea voi laittaa tekniikan piikkiin: en yksinkertaisesti syttynyt näytelmälle ollenkaan. Juonesta ei tosin voi syyttää itse kirjailijaa, sillä kuten muutkin Shakespearen näytelmät, tämäkin perustuu vanhaan taruun.
Kuningas Lear jakaa valtakuntansa kahdelle tyttärelleen ja hylkää nuorimmaisensa, joka ei suostu mielistelemään isäänsä petollisten siskojen lailla. Vanhempien tytärten rakkaus haihtuu nopeasti ja vanha kuningas joutuu mieron tielle narrinsa kanssa. Samaan aikaan Edmund, Glosterin jaarlin avioton poika pettää isänsä ja veljensä ja saa molemmat edellä mainitut (ja naimisissa olevat) tyttäret rakastumaan itseensä (ja tietenkin vihaamaan toisiaan katkerasti). Ylipäänsä juoni koostuu taisteluista, petoksista ja vehkeilyistä, joista en totta puhuen pysynyt kaikistellen täysin perillä. Pääasia kai on se, että kunnon tragedian tapaan kaikki meni loppujen lopuksi päin peetä.
Ainoa henkilöhahmo, joka jollakin tapaa kosketti, oli itse kuningas Lear. Vanhuksen yksinäisyys, hyljätyksi ja turhaksi tulemisen tunne sekä nuoremmilta puuttuva vanhuuden kunnioittamisen taito ovat teemoja, mitkä tuntuvat turhan tutuilta tänä päivänä. Learin synkät raivonpuuskat ja yksinpuhelut olivat kertakaikkiaan vaikuttavia.
Mutta muutenpa tästä ei minulle jäänytkään oikein mitään käteen. Vehkeilyt tuntuivat paitsi sekavilta myös tunkkaisilta ja henkilöiden väliset suhteet eivät oikein avautuneet, tunnejännitteistä puhumattakaan. Ehkä tämä avautuisi paremmin näyttämöllä. Lohduttaudun sillä, että ainakaan Wikipedian mukaan Kuningas Lear ei kuulunut Shakespearen kaikista rakastetuimpien näytelmien joukkoon ennen toista maailmansotaa, jonka jälkeen siitä sitten kyllä tulikin yksi arvostetuimmista.
No, minä nyt kuljen aina vähän jälkijunassa...:)
Kiva lukea mielipiteesi tästä! Shakespeare e-kirjana kännykästä kuulostaa tosiaan vähän ristiriitaiselta, mutta onhan miehen näytelmistä tehty vaikka mitä modernisoituja versioita muutenkin! :)
VastaaPoistaMinä yhdistän Shakespearen näytelmät vahvasti koulun enkun tunneille ja myöhemmin yliopiston Shakespeare-kursseille, joiden loistava opettaja sai minutkin innostumaan näytelmistä. Kuningas Lear on vielä lukematta, mutta pelkään että lukukokemus jää puolitiehen ihan vain sen takia, että tällä kertaa ympärillä ei ole muita innokkaita enkun opiskelijoita ja Williamia fanittavaa opea kannustamassa. :D
Vau, minäkin haluaisin ehdottomasti sellaisen simälasipäisen ja kyynärpääpaikoilla varustettuun tweedtakkiin pukeutuvan vanhan professorin selittämään minulle, miksi Kuningas Lear on hieno teos :D
VastaaPoistaKuningas Learia en ole saanut koskaan luettua loppuun. Kesäyön unelma taas on ikuinen suosikkini ja samoin Myrsky... Menee vähän komedian puolelle nämä suosikkini näemmä.
VastaaPoistaOli kiva lukea tällainen postaus: rehellinen tunnustus, ettei syttynyt jostakin klassikosta. Minä en ole lukenut Shakespearelta kokonaan kuin Romeon ja Julian joskus lukiossa, mutta siitä kyllä pidin, ainakin silloin.
VastaaPoistaJa kaikkien haasteiden kuningatarko..? Ooh, luoja aivan punastuu. (Siis ei jumala, vaan haasteen luoja, hahaa!)