Paperi T: post-alfa

Viime vuosina olen lukenut lyriikkaa vain vähän, jos ollenkaan. Omalle mukavuusalueelle jämähtäminen on kovin helppoa. Paperi T:n post-alfa oli kuitenkin yksi viime vuoden kiinnostavimpia kirjallisia ilmiöitä ja halusin ehdottomasti tutustua sen teksteihin. Ajatus kehittävästä epämukavuusalueesta koki kuitenkin melkoisen kolauksen huomattuani olevani hyvinkin vahvasti kotoisalla maaperällä.

Paperi T kirjoittaa, kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, miehisyydestä postmodernismin tuolla puolen. Runoissa puhuu vuorotellen ja yhtä aikaa egoansa pullisteleva rap-hahmo ("ja heitän kesätoimittajaa emmalla, antaa tulla mulla on näitä 2") sekä ujo, herkkä, haavoittuva mies, joka etsii merkitystä itsestään ja maailmasta, haluaa toimia, mutta epäilee ja alisuoriutuu ("keltainen käy, punainen ja vihreä hermostuttaa").  Eniten epävarmuutta aiheuttaa rakkaus, jota kuvatessaan teksti on kauneimmillaan ja herkimmillään, ehkä myös perinteisimmillään. Välillä esille tulee taas räkänokka, joka ehkä vähän juicemaisesti takertuu suhteen viimeisinä päivinä asioihin kuten ovenkarmeihin ja sohvankulmaan.

Sykähdyttävimmillään teos kuvaa epävarmuuden aikakautta, jolloin kaikki on ulottuvilla, mutta kuitenkaan ei mikään. Runojen minä haluaisi olla mies, joka rakentaa talon, mutta siihen hän ei pysty. Hän haluaisi muuttaa maalle, missä toiselle voisi huutaa, ilman että naapurit kuulevat. Bileistä ei voi lähteä kuitenkaan kotiin, koska silloin voi missata kaiken. Minä tekee tiukkaa pesäeroa lapsuuteen ja nuoruuteen. Hän ei pelkää sängyn alla olevaa hirviötä, vaan itseään. Mauno Matokin oli täysi luuseri. Minä odottaa elämän alkavan, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu. Minä on hukassa ja huijattu ("olemme pahoillamme, sukupolvenne oli amputoitava"). Minä haluaa jättää merkin itsestään, muuten ei jää mitään.

Jonkinlaisena avaimena teokseen ja sen tulkintaan ajastamme pitäisin seuraavaa runoa:

haluan uskoa jokaiseen pop-uppiin ja nigerialaiskirjeeseen
haluan että ansaitset satoja tuhansia dollareita
seuraavan 10 päivän aikana
spämmi on spämmiä vain jos päätät niin
our biggest ever summer sale
facebookin seinät kaatuu päälle
ja läppärin ruudulla pyörii taas hinttiaurinko
pelkään et sanon jotain tyhmää
ja joku tyyppi twitteristä tuhoaa mun elämän
voidaanko kommunikoida vain giffeillä
ahistaa.jpg
1000 tykkäystä ja yksikään niistä ei oo sulta
mitä jos elämäni rakkaus lähestyy mua inbox-viestillä
muista tarkistaa others-kansio

Luettuani tämän aina uudestaan ja uudestaan, katsottuani sen jälkeen uutiset (ja tarkistettuani some-tilini), herää kysymys: eikö koko aikamme ole yhtä vaihtoehtoista faktaa?

Paperi T (s.1986) tiivistää paitsi aikaamme myös oman sukupolveni, kasarin lapsien, sukupolvikokemusta häikäisevän hyvin. Runoja lukiessa ja kirjaa selatessa mieleen nousee alati uusia ajatuksia ja tuntuu, että teos vaikuttaa melkein parhaiten sieltä täältä selattuna. Sitä tukee myös kirjan taitto, joka kelluu kuten ehkä mekin, hyppelehtii riviltä toiselle, välillä sivun väliin jättäen. Typografia ja sijoittelu on osa lukukokemusta, mutta vaikka myös kuvarunollisia elementtejä käytetään, on tekstien kaikista voimallisin osa sisällössä.

Jos 2010-luvun runous on tällaista, sitä pitää ryhtyä lukemaan enemmänkin. Post-alfan aion kuitenkin ensitöikseni hankkia omaan kirjahyllyyni. Olen varma, että se tullaan muistamaan vielä vuosienkin päästä teoksena, joka kiteytti 2010-luvun ihmisen mielenmaisemaa poikkeuksellisen hyvin.

Muitten bloggaajien mietteitä ja kiinnostavaa pohdintaa runojen ja rapin suhteesta:
Tiia ja Tommi
Tuijata
Opus eka
Katri

Paperi T: post-alfa
Kosmos 2016
96s.