sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Antti Tuuri: Ameriikan raitilla



Olen hoitanut pahaksi päässyttä matkakuumetta matkustusajan (ja -rahankin) puutteessa kirjallisuudella ja elokuvilla. Hoito on miellyttävä, muttei kuitenkaan erityisen tehokas. Esimerkiksi nyt mieleni tekee Amerikkoihin. Siellä on monta kertaa matkaillut myös kirjailija Antti Tuuri. Hänen isoisänsä lähti valtamerten taakse aikoinaan ja sinne on mennyt myös monta muuta miestä ja naista Pohjanmaalta. Tuurille heräsi kiinnostus tutkia siirtolaisuutta ja amerikansiirtolaisten elämää 1980-luvulla. Hän matkusti etsimään sukuaan ja tarinoita kerran jos toisenkin. Tuloksena on komea pätkä kotimaisen kirjallisuuden historiaa. Siinä samassa Tuuri sanoitti ja kirjoitti ylös myös siirtolaisuuden historiaa. Vaikka Tuuri ei historioitsija olekaan, on hän tehnyt kulttuuriteon kirjoittamalla tarinoihinsa näkemäänsä, kuulemaansa ja kokeemansa.

Ameriikan raitilla on matkapäiväkirja usean vuosikymmenen ajalta. Siinä Tuuri muistelee päiväkirjojensa pohjalta matkoja Kanadaan ja Yhdysvaltoihin neljällä vuosikymmenellä. Päällimäisenä mieleen jäivät vastakohtaisuudet. Läkähdyttävä helle, tulipalopakkaset, suunnattomat etäisyydet, kituvat preeriat, jättipuut. Kerjäläiset ja yltäkylläisyys. Tuuri liikkuu mantereella lentäen, junalla, bussilla ja ennen kaikkea henkilöautolla. Sadat ja tuhannet kilometrit pyörähtävät matkamittarissa kerta toisensa jälkeen. Kirjassa myös kalastetaan paljon, mutta kovin kitsaasti tuntuu uuden mantereen kala olevan tämän perusteella syönnillään.

Ennen kaikkea kirja on suunnattu meille, jotka olemme Tuurin Amerikka-aiheisia kirjoja lukeneet. On kiinnostavaa lukea, mistä tietyt yksityiskohdat, henkilöt ja tarinat ovat teoksiin tarttuneet. Ihokarvat nousivat pystyyn, kun Tuuri löysi kirjaston kirjasta Johannes Hakala -nimisen miehen. Tuolloin hän oli jo kahdessa romaanissa kirjoittanut Hakalan klaanista, jonka isoisä Johannes teki aikoinaan pohjalaisen avioeron eli lähti Amerikkaan asumaan perheen jäädessä Pohjanmaalle.

Näennäisesti matkatapahtumat eivät ole suurensuuria, mutta Tuurin tapainen kertoja osaa kertoa nekin elävästi. Monet Tuurin kohtaamat ihmiset tulevat sivujen varrella tutuiksi ja läheisiksi kuten romaanienkin henkilöhahmot. Mieleen tulee sekin, ettei Tuurin ehkä ole aina tarvinnut kovinkaan paljon käyttää mielikuvitusta romaaniensa henkilöjä kuvatessaan.

Kyllä heimolaisen aina tuntee, oppi Tuurikin matkoillaan.

Ps. Tuuri kertoo esimerkiksi matkasta New Yorkiin, jossa hän tutustui pilvenpiirtäjien rakentamiseen. Suomalaiset tunnettiin aikoinaan huimapäinä, jotka rahasta menivät kaikista korkeimmillekin rakennustyömaille. Näitä aikoja Tuuri on kuvannut kirjassaan Taivaanraapijat.

Antti Tuuri: Ameriikan raitilla
Otava 2016
224s.

Arvostelukappale


1 kommentti:

  1. Kah, en ole tällaista kirjaa huomannutkaan. Tykkään kovasti Tuurin tavasta kertoa. Salakavalan hauskaa, näkyvän viisasta. Tangopojat oottaa lukuaan tuossa pinossa.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...