lauantai 28. syyskuuta 2013

Hannu Raittila: Canal Grande


Ei käy kiistäminen, etteikö Hannu Raittilan Canal Granden lukeminen olisi käynyt työstä. Ajoittain tunsin itseni lähes yhtä epätoivoiseksi kuin kirjan päähenkilö insinööri Marrasjärvi yrittäessään pelastaa Venetsiaa tuholta. Raittilan romaani voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2001. Piti käydä oikein tarkistamassa, kuka toimi tuolloin valitsijana. Jotenkin en yllättynyt siitä, että valinnan takana oli Claes Andersson.

Sillä Anderssonin älykkyyttä tarvitaankin, että tästä kirjasta voisi sanoa pitävänsä. Kirja ei missään nimessä ole huono, mutta helkkarin tylsä se kyllä on. Suomalainen valtuuskunta saapuu Venetsiaan tarkoituksenaan miettiä keinoja uppoavan kaupungin pelastamiseksi. Italialainen hallintokulttuuri ja keskinäiset sisäpoliittiset kissanhännänvedot tekevät kuitenkin kaiken järkevän työskentelyn mahdottomaksi. Niinpä valtuuskunnan puolentoista kuukauden mittainen komennus muuttuu grappan juonniksi ja epäilyttäviksi toimiksi kahden venetsialaisnuorukaisen kanssa.

On romaanilla ehdottomasti puolensakin. Pidin suunnattomasti Marrasjärvestä, suomalaisesta harmaanfunktionaalisen insinööriajattelun mallioppilaasta, jonka jostakin syystä kuvittelin mielessäni Matti Vanhasen näköiseksi. Henkilöidensä suulla Raittila laukoo Venetsiasta totuuksia, jotka itsekin voin allekirjoittaa. Minulla on nimittäin traumaattinen kokemus talvisesta Venetsiasta vuodelta 2009, enkä usko matkustavani kaupunkiin ihan heti uudelleen.

"Itse asiassa on varsin merkillistä, että nykypäivän asukkaat suhtautuvat niin torjuvasti kaikkiin elämää helpottaviin uudistuksiin tässä meidän aikanamme kiistattoman hankalaksi muuttuneessa kaupungissa. Ovathan venetsialaiset alun perin itse mitä käytännöllisimpiä ihmisiä. Kaupunki on aikoinaan rakennettu nimenomaan tarkoituksenmukaiseksi ja toimivaksi ympäristöksi, missä kanavat ovat olleet nerokkaan käytännöllinen ratkaisu. Nyt ne ovat muuttuneet tarkoitustaan vastaamattomiksi. Alkuperäisen tarkoituksenmukaisuusprinsiipin mukaisesti pitäisi ne toden totta täyttää ja asfaltoida, kuten Marrasjärvi ehdottaa.
Koko kaupunki on muuttunut viimeistään 1700-luvulla koko Euroopan ulkomuseoksi. Suurten löytöretkien ja idänkaupan monopolin menettämisen jälkeen on Venetsia kadottanut dynaamisuutensa ja alkuperäisen ideansa. Juuri siksi kaikki pysähtyneet ja elämänmenosta irti olevat ihmiset, kuten turistit ja vanhukset, kerääntyvätkin tähän kaupunkiin. Venetsiassa ei voi saada mitään aikaiseksi, siellä voi vain oleilla."

Venetsian kuvauksessa kirja onkin parhaimmillaan. Itse nautin suuresti Raittilan realistisesta, kylmästä, sateisesta ja löyhkäävästä kaupungista.

Olin välillä hahmottavinani Raittilan kerronnassa tiettyä niukkasanaista tuurimaisuutta yhdistettynä piinaavan päätalomaiseen yksityiskohtien kuvailuun. Mutta siinä missä Päätalo tallensi itseäni kiinnostavaa agraarikulttuuria, en voi sanoa lämmenneeni venetsialaisen rakennustekniikan, kanaalien virtausten tai amerikkalaisten KFOR-joukkojen toimien kuvailulle. Sen sijaan dosentti Heikkilän luennot Venetsian historiasta olivat kyllä puistattavan pitkiä, mutta sinänsä mielenkiintoisia.

Kirjan ulkonäöstä ja miellyttävästä käsituntumasta kiitos Martti Ruokoselle. Valitettavasti Canal Grande oli minulle vähän kuin Venetsian matkakokemuskin: periaatteessa kaunis pinnasta, mutta pettymys sisältä. Varmasti kirjalle on kuitenkin otollinen yleisönsä. Claes Anderssonin lisäksi uskaltaisin kirjaa suositella esimerkiksi insinööreille ja kaikille rakennustekniikasta ja vesirakentamisesta kiinnostuneille.Törkeästi yleistäen lisään vielä listaan miehet ylipäänsä.

Minä ja Canal Grande.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Vielä ehdit ehdottaa kaikkien aikojen parasta kirjaa!

Kaikkien aikojen paras kirja -tempaus on saanut uskomattoman vilkkaan vastaanoton! Kiitos kaikille teille, jotka olette jo ehdottaneet lempikirjojanne! Tällä hetkellä kriteerit täyttäneitä ehdokkaita on jo 456 kirjaa! Sormeni oikein syyhyävät, kun odotan, millainen on kirjabloggaajien äänestystulos.


Vielä on kuitenkin aikaa ehdottaa kirjoja mukaan äänestykseen. Saisimmekohan 500 ehdokasta rikki? Muistathan varmistaa, että ehdokkaasi ovat kaunokirjallisia teoksia ja mikäli vastaat anonyyminä, jätä nimimerkki, niin olet mukana arvonnassa. Ja aikaahan on 30.9. klo 24 asti. Alla näet listan kaikista tähän mennessä ehdotetuista teoksista (antakaa anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet, viikko on ollut kiireinen ja ehdokkaita on, noh, paljon!), vieläkö jotain tärkeää puuttuu?

Koska kaikki saavat ehdottaa kirjoja mukaan, käytän oikeuttani minäkin. Siispä lisätään listaan seuraavat teokset:

Dostojevski: Vanhan ruhtinaan rakkaus
Heikkinen: Pihkatappi
Joenpelto: Vetää kaikista ovista
Kilpi: Kadotetut
Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet
Niemi: Populäärikulttuuria Vittulajänkältä
Tuuri: Kylmien kyytimies

Näiden lisäksi ehdolla ovat jo seuraavat teokset:

Abedi: Lucian
Abercrombie: The Heroes
Adams: Linnunrata
Aho: Papin tytär
Alcott: Pikku miehiä
Alcott: Pikku naisia
Alcott: Plumfieldin pojat
Alcott: Viimevuotiset ystävämme
Allende: Henkien talo
Apollinaire: Alcools
Archer: Leppymättömät
Asimov: Alaston aurinko
Atwood: Herran tarhurit
Atwood: Nimeltään Grace
Atwood: Orjattaresi
Atwood: Oryx ja Crake
Autio: Pesärikko
Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Auster: Illuusioiden kirja
Auster: Näkymätön
Bach: Lokki Joonatan
Barbery: Siilin eleganssi
Bates: Oi ihana toukokuu
Beard&Kenney: Loru Sorbusten herrasta
de Beauvoir: Mandariinit
Beckett: Dark Eden
Beckett: Genesis
Beckett: Watt
Beecher-Stowe: Setä Tuomon tupa
Bernhard: Haaskio 
Bernhard: Hylkiö
Bernhard: Kellari
Bernhard: Kylmyys
Bernhard: Muuan lapsi
Bernhard: Syy
Blyton: Seikkailujen laakso
Boulle: Apinoiden planeetta
Bradbury: Fahrenheit 451
Briggs: The Snowman
Brink: Hiljaisuuden tuolla puolen
Brooks: Kirjan kansa
Bronte: Humiseva harju
Bronte: Kotiopettajattaren romaani
Bronte: Syrjästäkatsojan tarina
Brown: Da Vinci -koodi
Brown: Enkelit ja demonit
Brown: Meteoriitti
Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Burgess: Kellopeliappelsiini
Byatt: Riivaus
Böll: Nainen ryhmäkuvassa
Böll: Katarina Blumin menetetty maine
Callison: Petetty saattue
Calvino: Jos talviyönä matkamies
Calvino: Näkymättömän kaupungit
Camus: Sivullinen
Capote: Other Voices, Other Rooms
Carpelan: Axel
Carter: Verinen kammio
Carrol: Naurujen maa
Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka
Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa/Eikä yksikään pelastunut
Clare: Kadotettujen sielujen kaupunki
Cleave: Little Been tarina
Clavell: Shogun
Clarke: Lapsuuden loppu
Clarke: Uhka avaruudesta
Cline: Ready Player One
Cloete: Naamio
Cocteau: Kauhukakarat
Coelho: Alkemisti
Coelho: Brida
Cunningham: Tunnit
Delany: Tales of Neveryon
Delbée: Camille Claudel
Dick: Hämätän vartija
Dick: Ubik
Dickens: David Copperfield
Dickens: Kaksi kaupunkia
Dickens: Loistava tulevaisuus
Dickens: Saiturin joulu (Joululaulu)
Dostojevski: Kirjoituksia kellarista
Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Durrel: Balthazar
Durrel: Clea
Durrel: Justine
Durrel: Mountolive
Easton Ellis: Amerikan psyko
Eco: Foucaultin heiluri
Elford: Paholaisarmeija
Ellroy: Musta Dahlia
Enghdahl: Lumotar
Ende: Momo
Ende: Tarina vailla loppua
Erich: Love Story - Rakkauskertomus
Erlich: Peter Proudin Edellinen elämä
Erra: Kaunasin sivut
Eugenides: Middlesex
Fagerholm: Amerikkalainen tyttö
Fielding: Bridget Jones - Elämäni sinkkuna
Fielding: Bridget Jones - Elämä jatkuu
Fitzpatrick: Langennut enkeli
Fletcher: Noidan rippi
Fletcher: Tummanhopeinen meri
Forster: Maurice
Forster: Talo jalavan varjossa
Frank: Nuoren tytön päiväkirja
Franzen: Vapaus
Funder: All That I am
Gaarder: Sofian maailma
Gabaldon: Luiden kaiku
Gabaldon: Lumen ja tuhkan maa
Gabaldon: Matkantekijä
Gabaldon: Muukalainen
Gabaldon: Sudenkorento
Gabaldon: Syysrummut
Gabaldon: Tuliristi
Gabaldon: Tulivana
Gallay: Tyrskyt
Gaiman& Pratchett: Hyviä enteitä
Garfield: Koltsakin kulta
Gier: Safiirinsini
Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa
Glukhovsky: Metro 2033
Graves: Minä, Claudius
Green: Kiveä kovempi
Gogol: Nenä
Gogol: Päällystakki
Golding: Kärpästen herra
Haahtela: Elena
Haahtela: Katoamispiste
Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä
Haakana: Pienen pojan muistelmat
Harms: Sattumia
Harris: Karamellikengät
Harris: Persikoiden aikaan
Harris: Pieni suklaapuoti
Havaste: Kymmenen onnen Anna
Hemingway: Vanhus ja meri
Hesse: Arosusi
Highsmith: Eleven
Hinton: Me kolme ja jengi
Hobb: Kuninkaan salamurhaaja
Hobb: Salamurhaajan oppipoika
Hobb: Salamurhaajan taival
Hollinghurst: Vieraan lapsi
Hornby: Uskollinen äänentoisto
Hosseini: Leijapoika
Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
Hotakainen: Ihmisen osa
Hotakainen: Juoksuhaudantie
Hugo: Kurjat
Huovinen: Hamsterit
Huovinen: Lampaansyöjät
Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Härkönen: Ei kiitos
Ingulstad&Soleim: Troll
Irving: Garpin maailma
Irving: Leski vuoden verran
Irving: Ystäväni Owen Meany
Ishiguro: Ole luonani aina
Ishiguro: Pitkän päivän ilta
Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän
Itäranta: Teemestarin kirja
Ivey: The Snow Child
Jackson: The Haunting of Hill house
Jackson: We have always lived in the Castle
Jalonen: 12 solmua Greenwichiin
Jalonen: Poikakirja
Jansson: Kesäkirja
Jansson: Kuka lohduttaisi Nyytiä?
Jansson: Muumilaakson marraskuu
Jansson: Muumipappa ja meri
Jansson: Muumipapan urotyöt
Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia
Jansson: Taikatalvi
Jansson: Vaarallinen juhannus
Jenenik: Pianonopettaja
Joyce: Finnegans Wake
Joyce: Odysseus
Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Kafka: Oikeusjuttu
Kallas: Sudenmorsian
Kettu: Kätilö
King: Callan sudet
King: Joutomaa
King: Kolme korttia pakasta
King: Kosketus
King: Musta torni
King: Pimeyden talo
King: Revolverimies
King Se 
King: Susannan laulu
King: Talismaani
King: Uneton yö
King: Velho
Kivi: Seitsemän veljestä
Knausgård: Taisteluni 2
Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita
Korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen
Kostova: Historiantutkija
Krohn: Datura
Krohn: Tainaron
Krohn: Umbra
Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia
Kunnas: Puut kantavat valoa
Kyrö: Mielensäpahoittaja
Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Köngäs: Dora, Dora
Köngäs: Vieras mies
L'Amour: Matkarumpu
Le Clezio: Harhaileva tähti
Lee: Kuin surmaisi satakielen
Leino: Joulutarina
Leinonen: Elämä on enemmän -kauneimpia runoja
Lem: Solaris
Le Quin: Osattomien planeetta
Le Quin: Pimeyden vasen käsi
Le Quin: the Tombs of Athuan
Le Quin: The Wind's Twelve Quarters
Lewis: Velho ja leijona
Liehu: Helene
Lindgren: Marikki
Lindren: Melukylässä on hauskaa
Lindgren: Peppi aikoo merille
Lindgren: Peppi Pitkätossu
Lindgren: Peppi Pitkätossu Etelämerellä
Lindgren: Ronja Ryövärintytär
Lindgren: Veljeni Leijonanmieli
Lindqvist: Ihmissatama
Linna: Tuntematon sotilas
Linna: Täällä pohjantähden alla
Loe: L
Loe: Muleum
Loe: Naisen talloma
Loe: Supernaiivi
Ludlum: Mataresen Merkki
Lundberg: Jää
Läckberg: Saarnaaja
Makine: Tuntemattoman miehen elämä
Mantel: Syytettyjen Sali
Mann: Kuolema Venetsiassa
Mann: Taikavuori
Matheson: Olen legenda
Martell: Piin elämä
MacDonald: Armon yö
MacDonald: Linnuntietä
MacLean: Saattue Murmanskiin
Martin: Miekkamyrsky
Maula: Lämpöisin terveisin
McCaughrean: Peter Pan purppuran lumoissa
McCarthy: Tie
McEwan: Lauantai
McEwan: Rannalla
McEwan: Sovitus
Mengestu: How to Read the Air
Meresmaa: Mifongin perintö
Meri: Manillaköysi
Meyer: Aamunkoi
Meyer: Epäilys
Meyer: Houkutus
Meyer: Uusikuu
Miller: Kravun kääntöpiiri
Mishima: Juhlan jälkeen
Mitchell: Tuulen viemää
Moers: Uinuvien kirjojen kaupunki
Montgomery: Annan jäähyväiset
Montgomery: Annan nuoruusvuodet
Montgomery: Anna opettajana
Montgomery: Anna omassa kodissaan
Montgomery: Annan perhe
Montgomery: Annan unelmavuodet
Montgomery: Anna ystävämme
Montgomery: Jane Victoria
Montgomery: Jane Victoria tulee kotiin
Montgomery: Kotikunnaan Rilla
Montgomery: Marigoldin lumottu maailma
Montgomery: Pieni runotyttö
Montgomery: Pat Vanhan kartanon valtiatar
Montgomery: Runotyttö etsii tähteään
Montgomery: Runotyttö maineen polulla
Montgomery: Runotyttö Uuden kuun Emilian tarina
Montgomery: Sara ja kultainen tie
Montgomery: Sara Stanleyn tarinat
Montgomery: Sara, tarinatyttö
Montgomery: Sateenkaarinotko
Montgomery: Sininen linna
Montgomery: Tiedän salaisuuden
Montgomery: Tie eiliseen
Montgomery: Vanhan kartanon Pat
Moorcock: Katso ihmistä!
Morrison: Beloved
Mukka: Maa on syntinen laulu
Murdoch: A Word Child
Murakami: 1Q84
Murakami: Norwegian Wood
Murakami: Kafka rannalla
Mäki: Yhden tähden mies
Nabokov: Lolita
Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Noon: Pixel Juice
Nopola: Eila, Rampe ja elämän tarkoitus
Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kertomuksia
Nousiainen: Arvaa ketä ajattelen
Nummi: Kiinalainen puutarha
Oates: Haudankaivajan tytär
Oates: Blondi
 O'Connor: Everything That Rises Must Converge
Oliver: Kuin viimeistä päivää
Oksanen: Puhdistus
Oksanen: Stalinin lehmät
Ollikainen: Nälkävuosi
Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Orwell: Eläinten vallankumous
Orwell: Vuonna 1984
Otsuka: The Buddha in the Attic
Paloheimo: Tirlittan
Paolini: Eragon
Parvela: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen
Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
Pasa&Atpo: Eniten vituttaa kaikki
Pasa&Atpo: Eniten vituttaa parisuhde
Patterson: Valhallan vaihtokauppa
Peake: Gormenghast
Peake: Titus Alone
Peake: Titus Groan
Pelo: Jokapäiväinen elämämme
Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia
Plath: Sanantuojat
Poe: Kootut kertomukset
Prachett: Valtio
Price: Stenkarmin poika
Priest: The Prestige
Pullman: Kultainen kompassi
Pullman: Maaginen kaukoputki
Pullman: Salaperäinen veitsi
Päivinen: Pintanaarmuja
Päätalo: Ihmisiä telineillä
Rannela: Taivaantuuliin
Rasi-Koskinen: Katariina
Rasi-Koskinen: Valheet
Rauhala: Taivaslaulu
Reich-Ranicki: Eurooppalainen
Reeve: Kävelevät koneet
Revis: Across the Universe
Revis: A Million Suns
Revis: Shades of Earth
Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Roberts: Mies joka puhuu hevosten kanssa
Roth: Ihmisen tahra
Rothfuss: Tuulen nimi
Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
Roy: Joutavuuksien jumala
Rushdie: Keskiyön lapset
Rushdie: Maurin viimeinen huokaus
Sage: Magiaa
Sahlberg: Pimeän ääni
Sahlberg: Yhdyntä
Saint-Exupéry: Pikku prinssi
Salama: Käärmeenlumooja
Salinger: Sieppari ruispellossa
Saramgo: Kertomus sokeudesta
Sayers: Juhlailta
Sandemose: Kadonnut on vain unta
Save: Paljain jaloin
Savolainen: Kolmen ritarin taisteluosastossa
Sedgewick: Revolveri
See: Lumikukka ja salainen viuhka
Seebald: Austerlitz
Seppälä: Mr Smith
Shafak: Rakkauden aikakirja
Shaffer&Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Shakespeare: Hamlet
Shakespeare: Kesäyön unelma
Shakepeare: Macbeth
Shakespeare: Romeo ja Julia
Shakespeare: Titus Andronicus
Shields: Ellei
Shriver: Kaksoisvirhe
Shriver: Poikani Kevin
Shuler: Vain aurinko muistaa
von Schönburg: Tyylikkään köyhäilyn taito
Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
Sillanpää: Ihmiset suviyössä
Sillanpää: Nuorena nukkunut
Smith: Gorkin puisto
Smith: Kauneudesta
Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa
Spungen: Nancy
Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
Steinbeck: Vihan hedelmät
Strindberg: Yksin
Stockett: Piiat
Stoker: Dracula
Swan: Iris rukka
Swan: Pikkupappilassa
Swan: Ulla ja Mark
Swärd: Viimeiseen hengenvetoon
Tan: Ilon ja onnen tarinat
Tartt: Jumalat juhlivat öisin
Taylor: Karou, Savun tytär
Tey: Miss Pym Disposes
Thakeray: Turhuuden turuilla
Thompson: Helvetin enkelit
Thompson: Uusi Eeden
Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
Tsehov: Kolme sisarta
Tolkien: Hobitti
Tolkien: Taru sormusten herrasta
Tolstoi: Anna Karenina
Tolstoi: Sota ja rauha
Topol: Venäläinen sukellusvene
Trumbo: Sotilaspoika
Tuuri: Talvisota
Twain: Huckleberry Finnin seikkailut
Vartio: Hänen olivat linnut
de Vigan: No ja minä
Virtanen: Kirjeitä kiven alle
Virtanen: Virva Seljan yksityisasia
Vonnegut: Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle
Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja
Väisänen: Vanikan palat
Wallace: Vaihdettu nainen
Waltari: Sinuhe epyptiläinen
Waltari: Suuri illusioni
Waltari: Turms, kuolematon
Waters: Vieras kartanossa
Waters: Yövartio
Waugh: Mennyt maailma
West: Vastaathan kirjeeseeni Miss Lonelyhearts
Westö: Missä kuljimme kerran
Wieslander, Norqvist: Lehmä siivoaa kotinsa
Winman: Kani nimeltä jumala
Wilde: Dorian Grayn muotokuva
Wilde: Importance of Being Honest
Williams: Aavekauppiaan tytär
Williams: Kissa kuumalla katolla
Woolf: Mrs. Dalloway
Woolf: Orlando
Wyndham: Triffidien kapina
Yates: Revolutionary Road
Yourcenar: Memoirs d'Hadrien
Yourcenar: Käy kohti pimeää
Yoshikawa: Musashi
Yrjänä: Mechanema
Zafon: Tuulen varjo
Zimmer Bradley: Avalonin usvat
Zusak: Kirjavaras

maanantai 23. syyskuuta 2013

Kaari Utrio: Seuraneiti


Hätkähdyttävän kaunis Iidensalmen Kelhon kappalaisen tytär, mamselli Linda kutsutaan seuraneidiksi Helsinkiin kauppaneuvoksetar Poppelille. Hämmästyttävä ulkonäkö ja ihastuttava luonne saa kaupungin kaikista korkeimman ylhäisönkin kiinnostumaan tästä ujosta tytöstä. Merkittävin ihailija on kreikkalaisia jumalia muistuttava senaatin kopisti ja aatelinen Victor Waldau. Poppelin kauppahuoneen perijä Claes Carleson taas toimii serkkunsa tukena ja turvana kaupunkielämän pyörteissä. Uuden pääkaupungin sesonkia saapuu hämmentämään myös todellinen originelli, upporikas neiti Waldau, jonka omaisuutta Victor Waldau odottaa kieli pitkällä. Tänä talvena kaupungin tarkkoja soveliaisuussääntöjä rikotaan vielä monta kertaa!

Harvoin tulee pyörrettyä mieltään kirjasta kesken lukemisen niin täysin kuin tällä kertaa. Kaari Utrion uusin historiallinen romaani Seuraneiti tuntui käynnistyvän perin hitaasti. Vaikka kuvaukset Kajaanin ja Ylä-Savon elämästä kiinnostivat jo henkilökohtaisistakin syistä, tuntui tietoa olevan vähän liikaakin yhteen romaaniin. Utriolla on historialliset faktat niin hyvin hallussa, etten aluksi osannut heittäytyä tarinaan mukaan, vaan vanha historianopiskelija minussa olisi kaivannut muistiinpanovälineitä kirjan viereen. Olin myös hieman epäluuloinen, sillä romantiikka ei ole varsinaisesti mukavuusaluettani. Ja kun päähenkilö on kertakaikkisen ihastuttava kaunotar, jonka ympärillä pyörii ihailijoita kuin kärpäsiä, on romantiikkaa epäilemättä luvassa!

Viimein annoin itselleni luvan rentoutua. Päähenkilöt olivat ihania: Poppelin perhe oli hyvä, lämmin ja rakastava kun taas inhat ja ylhäiset Waldaut niin luotaantyöntäviä kuin olla vain voi. Linda taas oli oikeamielinen ja arka neiti, johon tällaisen maalaistytön oli helppo samastua. Ehkä kuitenkin kaikista riemastuttavin hahmo oli kuviakumartamaton ihanankamala neiti Waldau Kajaanista. Ja kukapa nainen ei uppoutuisi ihastuneena kohtaukseen, jossa köyhä pappilanmamselli saa kokonaisen puvuston kaupungin parhaista kankaista tehtynä ja parhaan ompelijan suunnittelemana?

Seuraneidissä Suomi on ollut osa Venäjän suuriruhtinaskuntaa kahdenkymmenen vuoden ajan. Ihailen sitä ajankuvaa, jonka Utrio kirjassaan luo. Kaikki on edelleen murroksessa. Säätyläistö on jo sopeutunut uusiin isäntiin, mutta puhuu edelleenkin vain ruotsia. Venäläiset taas eivät luota suomalaisiin, varsinkin, kun samaan aikaan Puolassa on levotonta. Levottomuutta herättää myös valtakuntaa uhkaava koleraepidemia, mutta vielä tässä vaiheessa se on kaukainen uhkakuva Helsingin perspektiivistä tarkasteltuna. Uusi pääkaupunki se vasta murroksessa onkin. Tuomiokirkkoa rakennetaan ja Kruununhaka on hieman pahamaineinen paikka. Kaduille annetaan uusia hienoja nimiä, mutta ikiaikainen vasikkahaka on kaupunkilaisten suussa vasikkahaka siitä huolimatta. Myös säätyhierarkia alkaa osoitella rakoilun merkkejä. Aatelisto on asemastaan hyvin ylpeä, eikä mielellään suo porvaristolle alentuvaa nyökkäystä enempää. Siitä huolimatta juuri samainen porvaristo elättää aateliston. Porvariston vallankumous on jo käynnissä, vaikkakin kuplat pysyvät vielä pinnan alla.

Hankalasta alusta huolimatta Seuraneiti oli melko täydellistä lukemista viime viikkoon, joka meni lasten ja oman kuumeilun merkeissä. Ihanteellinen tilanne, kun on juuri sopivasti kipeä: sängyssä lepäily tuntuu suorastaan velvollisuudelta, mutta olo on tarpeeksi hyvä lukemiseen! Vaikka kirjassa tuntui aluksi olevan faktaa vähän turhankin paljon, en voi olla ihastelematta sitä taitoa, millä Utrio yhdistää tiedon ja viihteen toisiinsa. Kyseinen aikakausi on minulle itselleni tärkeä ja tuttu, mutta siitä huolimatta opin kirjasta paljon uutta. Ja opin myöskin sen, että ehkä minä kuitenkin olen loppujen lopuksi vähän romantiikankin ystävä. Ainakin silloin, kun henkilöt ja tarina ovat taitavasti kirjoitettuja.

Kaari Utrion kotisivuilta muuten löytyy kirjasta tekstikatkelmia sekä kuvia. Jos et tiedä, millaiset ovat lampaanlapahihat tai miten monimutkaista oli miesten kaulaliinan solmiminen, täältä se selviää!

Seuraneidin on lukenut myös Booksy ja Kirjakko ruispellossa.

Kaari Utrio: Seuraneiti 
Amanita 2013
464s.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Satuhetki: Molli (Katri Kirkkopelto)


Sattuneesta syystä minulle tulee postissa aika usein kovia paketteja. Toiveikkaana lapset kysyvät jokaisella kerralla: "Äiti, mitä siellä on? Onko siellä jotakin meille?" Ja jokaisella kerralla äiti vastaa: "Ei ollut mitään teille, siellä oli kirja äidille." Lapset ovat tähän maailmanjärjestykseen tottuneet, eivätkä ole asiasta moksistaan. Mutta voi sitä iloa, kun pari viikkoa sitten sain sanoa: "Lapset, tässä paketissa on kirja teille!" Ja iloisesti lapset kirjan tosiaankin ottivat vastaan.

Katri Kirkkopellon kirjoittama ja kuvittama Molli kertoo yrmeästä ja yksinäisestä otuksesta nimeltään Molli. Molli asuu aivan ypöyksin suuressa talossa. Eräänä päivänä sinne kuitenkin saapuu pikku Sisu. Molli, joka on aina ollut yksin, ei osaa oikein käyttäytyä ja niinpä Sisu lähtee pois. Tarkemmin asiaa ajateltuaan Molli kuitenkin tulee siihen tulokseen, että olisi mukavaa, jos olisi oma ystävä. Ystävälle voisi kertoa salaisuuksia ja hänen kanssaan voisi kokea seikkailuja. Molli tarttuu kirjaan ja alkaa opetella, miten ystäväksi ryhdytään.

Tarina on oikeastaan sukua Yrmylle ja Ärmätille, mutta siinä missä Yrmy ja Ärmätti on kammottava ja ihanankuvottava, on Molli taas todella kaunis ja suloinen kirja. Molli on yrmeänäkin tosi söpö. Kirkkopellon kuvitus on upeaa. Sitä on myös käytetty kekseliäästi ja asemoitu erilaisten tekstien ja fonttien kanssa vaihtelevasti. Ja värit leimuavat syksyisen vahvoina ja syvinä.

Kirja sisältää tekstiä sen verran, että 2-vuotias Neiti Kevät jaksaa kirjan juuri kuunnella malttavaisella päällä ollessaan. Pikkuvanha neljävuotias Herra Syksy taas on tällä hetkellä kiinnostunut aivan muista asioista, eikä ole viime päivinä ehtinyt keskittyä lastenkirjojen kaltaisiin hupsutuksiin. Meillä luetaan nimittäin nyt aktiivisesti sienioppaita. Sen verran houkutteleva on kuitenkin Mollin kuvitus, että silloin tällöin on omien touhujen ohessa pitänyt käydä äidin olan yli kurkkaamassa, mitä kirjassa mahtaakaan tapahtua.


Katri Kirkkopelto: Molli
Lasten Keskus 2013.
Arvostelukappale

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Miika Nousiainen: Maaninkavaara


Miika Nousiainen on jännä kirjailija. Aikoinaan Vadelmavenepakolainen sai minut vakuuttuneeksi, ettei hänen kirjansa ole ollenkaan minua varten. Metsäjätti taas päinvastoin vakuutti, että kyllä on. Nyt luin sitten myös Maaninkavaaran ja tämä kirjailijan keskimmäinen romaani sijoittuu myös lukukokemukseltaan jonnekin välimaastoon. Välimaastoon siksi, ettei aihe tuntunut etukäteen kovin mielenkiintoiselle. Eikä se kyllä sitä ollutkaan, mutta siitä huolimatta romaani veti minut mukaansa. Veti niin kovasti, että henkilöt tekivät minut kiukkuiseksi, oli pakko istua sohvannurkkaan yhdeksi illaksi istumaan ja lukea kirja loppuun, vaikka selkää särki ja kai perheenkin kanssa olisi voinut jotain laatuaikaa viettää.

Perheen laatuaikaa vietetään myös Huttusten perheessä. Tarkemmin ottaen kyseessä on Huttusten juoksutalli, ainakin jos perheen isä-Martilta, suomalaisen kestävyysjuoksun maineen päiviin haikailevalta Lada-mieheltä asiaa kysytään. Kirjan alussa perheen juoksutoivo Jarkko katoaa. Koska isä näyttää olevan murtumispisteessä, päättää hänen toinen lapsensa Heidi elvyttää vanhan juoksuharrastuksen uudelleen. Sen jälkeen Heidin huoneen seinälle kannetaan Juha Väätäisen, Pekka Vasalan ja Kaarlo Maaningan kuvat sekä huoneentaulu: "Teidän harrastus, meidän elämäntapa." Elämäntapa sisältää esimerkiksi joka aamu kouluun juoksemisen, magneettiputkessa nukkumisen ja painoliivien käytön. Kaikki, mikä vie tehoja harjoittelulta (vaikkapa koulu ja kaverit) on tästä koulun talonmiehestä melko turhaa touhua.

Romaani seuraa Heidin ja Martin harjoittelun kautta Huttusen perheen eloonjäämistaistelua. Enimmäkseen kirja kuitenkin sisältää Martin havukka-ahomaista fundeerausta juoksun filosofiasta ja nyky-yhteiskunnan turmeltuneisuudesta. Onneksi ääneen pääsee myös Heidi, tarinan sankari, joka kärsii ja alistuu pitääkseen isänsä hengissä, mutta uskaltaa siitä huolimatta haaveilla tulevaisuudesta. Sen sijaan kovin hiljaiseksi jää Sirkka, perheen äiti, jolle lankeaa niin kirjassa kuin avioliitossaankin pelkkä muonittaja-statistin rooli.

Kirja sisältää uskomattoman määrän nippelitietoa kestävyysjuoksun historiasta. Asiasta kiinnostuneita, kuten esimerkiksi omaa isääni, tämä puoli kirjassa innostaa varmasti. Kaiken tiedon paikkansapitävyydestä en osaa mitään sanoa. Sen sijaan mitätön yksityiskohta paisui mielessäni melko suureksi, kun 9-luokkalainen Heidi käy historian tunneilla ja lukee läksyjä Kustaa Vaasasta. Toivottavasti Nousiainen on ollut tarkempi juoksufaktojen kuin peruskoulun opetussuunnitelman tarkistamisessa.

Kaiken kaikkiaan Maaninkavaara oli nopealukuinen ja viihdyttävä romaani. Traagisia ja verenpainetta nostattaviakin sävyjä löytyy, enkä voinut olla miettimättä, kuinka usein vanhemmat elävät omia haaveitaan lastensa kautta todeksi. Tätä tapahtuu muidenkin asioiden kuin urheiluharrastuksen piirissä. Samalla tavalla monet lapset ja nuoret kannattelevat vanhempiaan, vaikkei se heidän tehtävä olekaan.

Maaninkavaara tulee  Kuopion kaupunginteatterin ohjelmistoon tällä kaudella ja saa ensi-iltansa marraskuussa. Tämän lukemisen jälkeen haluan ehdottomasti nähdä myös näytelmäsovituksen, joten saatattepa talven aikana saada lukea fiiliksiä myös teatterista.

Miika Nousiainen: Maaninkavaara
Otava 2009.
351s.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Satuhetki: Mauri Kunnaksen Koiramäki


En olekaan pitkään aikaan esitellyt minun ja lasten yhteisiä lukusaavutuksia. Itse asiassa nyt olisi asiaa useampaankin lastenkirja-aiheiseen postaukseen. Aloitetaan kuitenkin tästä iki-ihanasta klassikosta. Herra Syksy sai Koiramäki-kirjan ystäviltämme rotinalahjaksi. Pitkään se sai olla kirjahyllyn ylemmällä hyllyllä piilossa, mutta jo aika kauan olemme tutkineet kiinnostuneina Mauri Kunnaksen kuvia ja niissähän tutkittavaa tunnetusti riittääkin.

Viime talvena aloin lukea Koiramäkeä lapsille iltasaduksi. Neiti Kevään ajatukset luonnollisesti harhailivat, mutta herra Syksy kuunteli kiinnostuneena. Koiramäki on yhteisnide, joka sisältää Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa ja Koiramäen talvi -kuvakirjat. Koiramäen talossa kiinnosti lapsia erityisesti eläinten takia. Ja koska heidän toinen mummolansa on maatalo, löytyi kirjasta jotakin tuttua kosketuspintaa, vaikka historialliset kehitysvaiheet heille vieraita vielä ovatkin. Sen sijaan Koiramäen lapset kaupungissa ei saanut yhtä innostunutta vastaanottoa. Neiti Kevät siirtyi lukemaan ääneen omia kirjojaan ja Herra Syksykin touhusi kuuntelun lomassa omiaan. Jätinkin kirjan useammaksi kuukaudeksi jäähylle, kunnes kesällä kaivoin sen uudelleen esiin. Neiti Kevät ei oikein lämmennyt vieläkään, mutta Herra Syksy innostui uudelleen, varsinkin kun viimeinen tarina vei meidät jälleen maalle, tällä kertaa talviseen Koiramäkeen.

Mauri Kunnaksen urotyötä suomalaisen kansanperinteen ja historian muistiinmerkitsijänä ja elävöittäjänä ei varmaankaan tarvitse enää minun osaltani sen kummemmin korostaa. Kunnaksen kirjat ja kuvitukset sisältävät paljon tasoja. Jo aivan taaperoikäiset lapset saavat kirjasta jotakin irti, mutta myös aikuinen uppoutuu niiden maailmaan kuin lapsi ikään. Ja koska Kunnas on ollut hyvin tuottelias, riittää luettavaa onneksi vuosiksi. Omasta kirjahyllystämme löytyy myös Suomalainen tonttukirja. Viime vuonna katselimme lasten kanssa kuvia, ehkä tämän joulun alla siirrymme jo teksteihin.

PS. Tätä kirjoittaessani Neiti Kevät havaitsi minulla olevan kirjan, kiipesi syliini ja pyysi lukemaan tarinoita. Joten on kirja tehnyt vaikutuksen kaksivuotiaaseen neitiinkiin.

Mauri ja Tarja Kunnas: Koiramäki
Otava 2009.
133s.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Tuomas Kyrö: Kunkku


Tuomas Kyrö on yksi lempinykykirjailijoistani. Olenkin esitellyt hänen tuotantoaan blogissa varsin uskollisesti. Linkit muihin teoksiin löytyvät tämän postauksen lopusta. Oli selvää, että tartun myös Kunkkuun, vaikkei kirjan lähtöajatus totta puhuen hirveästi houkutellutkaan. Yhtään ei myöskään parantanut takakannen ensimmäinen lause: Minä olen tissimies. Voi luoja.

Kunkku on niin Tuomas Kyröä kuin romaani suinkin voi olla. Lehtiarvostelussa oltiinkin sitä mieltä, että tässä saattaa olla Kyrön tuotannon pääteos. Se saattaa olla hyvinkin sitä, mutta oma vaatimaton mielipiteeni on, ettei Kunkku siitä huolimatta ole Kyrön paras teos.

Ei Kunkku toki huonokaan ole. Siinä on paljon hyvää ja jonkin verran myös erittäin hyvää. Kuitenkin sitä lukiessa tuli ristiriitainen olo. Johtuiko se kirjan pituudesta, yli 500 sivusta? Vai johtuiko se jo aiemmin mainitusta tissi- ja pyllyhuumorista? Ehkä molemmista. En myöskään aivan ylettömästi innostunut Kuningas Kalle XIV Penttisen ilmiselvästä yhteydestä naapurimaan kuninkaaseen, olkoonkin, että Kunkun ja kuningatar Sofin suhde taas oli ehtaa Dianaa ja Charlesia.

Kirjassa kerrotaan Suomen viimeisen kuninkaan, Kunkun, elämäntarina. Tarina etenee kahdessa aikatasossa, välillä kronologisesti hänen syntymästään kohti nykypäivää ja välillä puurretaan Kunkun uuden arjen ja uusien ongelmien parissa, potkut saaneena ex-kuninkaana ja nykyisenä varastomies Penana. Kunkun hahmo oli minusta turhan kliseinen ja tarina vähän tylsä ja hitusen ennalta-arvattava.

Siinäpä pyyhkeet. Entäs mistä sitten pidin paljon? Pidin todella paljon siitä vaihtoehtoisesta maailmanhistoriasta, jonka Kyrö kirjansa sivuille luo. Aluksi Suomi näyttäytyy tosielämän Ruotsina, mutta avaruusprojektien ja maailmanparannuksen myötä pikemminkin Yhdysvaltoina. Kyrön Suomessa kaikki ovat onnellisia, työttömiä on seitsemän ja kansalla uljas menneisyys. Ruotsalaiset ovat viinaan meneviä ja keskenään sotivia pikkurikollisia, jotka lopulta taantuvat Pohjois-Korean asteelle. Suomessa tennis on rahvaan kansallisurheilu ja maa suoltaa kevyttä musiikkia maailman kuunneltavaksi. Tästä esimerkkeinä mainittakoon The Popedas ja Time Machine. Edvin Laine kuuluu maailman arvostetuimpiin ohjaajiin (kuinka hyvin tämän pystynkään kuvittelemaan). Kaiken tämän Kyrö kertoo niin hyvin, että lukiessa se tuntuu oikeastaan ihan täysin mahdolliselta vaihtoehdolta. Loppua kohti tahti kiihtyy ja menee jo epäuskottavaksi, mutta niinhän karnevaalihenkiseen satiiriin kuuluukin.

Kaikki tämä vaihtoehtohistoria on tietenkin hauskaa, hoksottimia treenaavaa älyjumppaa, mutta sisältää myös vakavan totuuden siemenen. Kuinka paljon historia vaikuttaa siihen, millainen maa ja kansa on nyt. Hienon oivalluksen hetken koin esimerkiksi silloin, kun Kyrön Ruotsissa Abban muusikot esittävät yhteiskunnallisesti kantaaottavaa musiikkia. Niin, oliko ruotsalaisten menneisyydellä hieman helpompi veivata maailmalla myyvää biittihumppaa, kun taas sotien raskauttamat suomalaiset lauloivat kuorossa taistelulauluja?

Juuri tästä Kyrössä pidän. Näennäisesti hauskan ja näppärän taustalla on myös jokin syvällisempi ajatus. Yhtä lailla Kyrön aiemmasta tuotannosta tuttu inhimillisyys ja hyväntahtoisuus on tässäkin kirjassa läsnä. Ja yksi hyvin, hyvin harvinainen taito tuli Kunkussakin todetuksi: Kyrö, jos kuka osaa lopettaa kirjan. Viidessä ja puolessa sadassa sivussa lukija ehtii ajatella tarinasta yhtä sun toista. Jos kirjan osaa lopettaa hyvin, on selvää, että ne positiiviset ajatukset jäävät päällimmäisiksi. Niin tässäkin tapauksessa.

Muut Kyrön kirjat Amman lukuhetkessä:
700 grammaa
Liitto
Mielensäpahoittaja
Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike
Miniä
Kerjäläinen ja jänis

Tuomas Kyrö: Kunkku
Siltala 2013
549s.
Arvostelukappale

tiistai 10. syyskuuta 2013

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu


Tästä kirjasta olen kuullut koko loppukesän ja alkusyksyn ajan kiihkeitä kuiskutteluja. Kirja on herättänyt paljon ihastusta ja paljon keskustelua. Sen luettuani minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin yhtyä ylistyskuoroon. Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on harvinaislaatuinen kirja. Se kertoo rankoista, ahdistavista aiheista, mutta on toisaalta täynnä toivoa ja rakkautta.

Tekee mieli jakaa tämä kirja tasoihin ja niinpä myös teen.

Asia: Vanhoillislestadiolaisuus.
Oikeastaan oli lähellä, etten jättänyt kirjaa lukematta tämän takia. Yleensä kun julkisuudessa aletaan puhua vanhoillislestadiolaisuudesta, muuttuu keskustelu sellaiseksi, johon ei suvaitsevaisuus tai lähimmäisenrakkaus kuulu. Onneksi minulle kerrottiin, että tämä kirja on jotakin aivan muuta. Rauhala ei peittele, pimitä tai sievistele vaan on raaka, tiukka ja armoton. Siitä huolimatta hän ei osoittele sormilla tai heittele kivillä. Vilja ja Aleksi, kolmekymppinen lestadiolaispariskunta pyörittää neljän alle kouluikäisen lapsen taloutta ja odottaa kahta uutta saapuvaksi. Vilja ei enää jaksa. Aleksi horjuu. Lasten pyöräyttämisessä liukuhihnatuotantona ei ole mitään järkeä, se tulee kyllä selväksi. Mutta kuitenkin, on niin paljon kaunistakin, on rakkaat lapset. Kukapa heistä olisi liikaa? Minulla on paljon lestadiolaisia ystäviä ja tuttavia ja kosketukseni liikkeeseen heidän kauttaan on positiivinen. Vain lestadiolaiset itse osaavat kuitenkin arvioida, kuinka totta Rauhala kirjassaan kirjoittaa. Ainakin minun silmissäni kaikki tuntui kovin uskottavalta, niin hyvät kuin pahatkin kohdat. Koska olen uskonnoista ja teologiasta jonkin verran kiinnostunut, minusta oli kiinnostavaa, kuinka absurdeihin tilanteisiin usko ja arki törmätessään johtavat. Mitä sanoa lapselle, joka uhkaa kaverinsa joutuvan helvetin tuleen? Millaista on ostaa raskaustestejä säästöpakkauksissa? Ovatko tällaiset tilanteet itkun vai naurun asioita vaiko vain elämää?

Kieli:
Pauliina Rauhala kirjoittaa vahvaa ja väkevää lausetta, puhuu vertauksilla, siteeraa Raamattua, kansanlauluja ja lyriikkaa. Normaalisti en ehkä hirveästi tällaiselle lämpiäisi, mutta nyt olen sulaa vahaa. Tähän kontekstiin kaikessa mahtipontisuudessaan keinutteleva ja välillä rikkirepivä kieli sopii erinomaisesti. Välillä ääneen pääsee myös anonyymibloggaaja, välillä Anniina ja Katariina, jotka olis nukkei ja menis seuroihin.

Tunne:
Jakaisin tämän vielä kahteen alatasoon: vanhemmuus ja naiseus. Aloitetaan vanhemmuudesta. Vaikka kirja kertoo vanhoillislestadiolaisuudesta, kertoo se myös hyvin paljon niistä samoista tunteista, mitä jokainen lapsiperhe jossakin vaiheessa käy läpi. Kun lapsia syntyy, parisuhteen dynamiikka muuttuu. Erityisenä ansiona nostaisinkin tässä yhteydessä esille Aleksin sielunmaiseman. Aleksin hämmennyksen pystyy varmasti jokainen nuori isä tunnistamaan. Rakkaani muuttuu ja paisuu, hänen rinnoistaan vuotaa maitoa. Ennen olin hänen kainalossaan, mutta nyt siellä on lapsi tai useampi. Jaksaako hän, jaksanko minä? Naisille tällaisten mietteiden pohtiminen ääneen on luontaisempaa kuin miehille ja liian moni isä tukahduttaa epävarmuutensa vahvan kuoren alle. Toivon, että mahdollisimman moni isä tarttuisi tähän kirjaan. Ai että nautin kohtauksesta, jossa Aleksi on lähdössä moottorikelkalla kuusta noutamaan. Nauroin ja melkein itkin, niin tutulta Aleksin mietteet tuntuivat.

Ja mitä tulee naiseuteen. Vilja on neljän lapsen nuori äiti ja odottaa kaksosia. Hän odottaa keski-ikää ja vaihdevuosia, jolloin on oman elämän vuoro. Siitä huolimatta uskon, että jokainen hedelmällisessä iässä oleva nainen pystyy samastumaan Viljan ajatuksiin. Haluanko lapsia, olenko valmis? Jaksanko, kuinka monta jaksan? Entä jos en halua enää tai ollenkaan, olenko huono nainen ja ihminen? Olenko huono äiti, jos toivon elämälleni jotakin muutakin sisältöä kuin äitiyden?

Taivaslaulu on niin hyvä ja tärkeä kirja, että sitä on vaikea sanoiksi pukea.
Tula tuulan tulituli tei.
Mesimarjani,
pulmuni,
pääskyni.

Tämän talletan sisimpääni ja tutkiskelen sitä pitkään.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Gummerus 2013
281s.
Arvostelukappale

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Alan Aldridge: The Beatles Illustrated lyrics


Joskus käy niin, että jonkun kirjan löytää aivan vahingossa ja siitä tuleekin todella tärkeä teos. Parhaimmat mahdollisuudet tällaiseen on päämäärättömästi kirjastossa vaeltaessa. Viimeisimmällä kirjastoreissulla mukaan tarttui uutuushyllystä villin psykedeelisellä kansikuvalla varustettu The Beatles Illustrated Lyrics. Koska yleissivistykseni Beatlesin kohdalla rajoittuu lähinnä yläasteen ja lukion musiikkitunneilla veivattuihin Yesterdayhyn, Michelleen ja Let it beehin, minulla ei ollut aavistustakaan, että tämä Alan Aldridgen teos on julkaistu ensimmäistä kertaa jo vuonna 1969 ja tämä viime vuonna ilmestynyt on sen uusi painos.

Alan Aldridge, englantilainen taiteilija ja kuvittaja sai aikoinaan idean Beatlesin lyriikoihin perustuvasta kuvateoksesta. Hän pyysi aikansa eturivin taiteilijoita, piirtäjiä, valokuvaajia, graafikkoja valitsemaan mieleisensä kappaleet ja suunnittelemaan kuvituksen siihen. Myös Aldridge itse kuvitti kirjaa. Kuvien ja kappaleiden sanojen lisäksi väliin on sommiteltu lainauksia Paulilta, Johnilta, Georgelta ja Ringolta. Itseoikeutetusti eniten "äänessä" ovat John ja Paul, mutta on yhtyeen kahdella muullakin jäsenellä hetkensä. Lopputuloksena on hämmentävä ja hieman sekava kokonaisuus, joka toimii kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten. Kuvat eivät edusta mitään yhtenäistä linjaa, ellei nyt sitten samaa aikakautta lasketa sellaiseksi. Ja lasketaanhan se, sillä minulle kirja ainakin toimi melkoisena syväsukelluksena 1960-luvun lopun maailmaan.



Aloitin kirjan selailun puolihuolimattomasti sohvalla kuvia katsellen ja tuttuja lauluja ääneen hyräillen. Yllättäen sain seurakseni sekä herra Syksyn että neiti Kevään, sillä erikoiset kuvat kiinnostivat heitä suunnattomasti. Myös Beatlesin musiikki taisi tehdä vaikutuksen, ainakin kaksivuotias neiti Kevät yritti laulaa tosissaan mukanani She loves you -kappaletta! Erikoisinta kuitenkin on, että tuon lyhyen ensilukemisen jälkeen Beatlesin musiikki soi koko loppupäivän korvissani ja kuvat pyörivät mielessäni, niin vahvasti kirja sisältöineen jäi alitajuntaani.

Monta päivää mietin, viitsinkö lukea kirjaa ollenkaan alkuperäisen ajatukseni mukaisesti eli samalla Beatlesia kuunnellen. Viimein kokeilin, mutta itse musiikki ei oikeastaan tuonut enää lukukokemukseen uutta. Kirjan kuvituksessa ja lyriikoissa, jotka välillä ovat nerokkaita, välillä suoraviivaisen helppoja tai jopa naiveja, on itsessään jo kaikki. Sen verran kuitenkin seikkailin Youtubessa, että katsoin hurjia konserttitaltiointeja 1960-luvulta. Siis hurjia yleisön osalta. Beatlemania on kyllä nykysilminkin katsottuna jotakin mykistävää. Oli kuitenkin kiva nähdä bändi suosionsa päivinä, sillä mieleeni tuli, että olisinpa ehkä ollut itsekin eturivissä kirkuilemassa ja pyörtyilemässä ja huutamassa Paulin nimeä.



Kun tämä meni jo ihan off-topiciksi, niin pakko vinkata Lontoon matkaajille Beatles -kaupasta, jossa kävimme kesällä. Kauppa oli pieni, mutta sieltä tosiaankin löytyi ihan kaikkea mahdollista Beatles-tavaraa. Kauppa sijaitsee Baker Streetillä, aivan Sherlock Holmes -museon vieressä. Visiitti on siis helppo yhdistää myös kirjallisiin harrastuksiin!

Aloittaa voi kuitenkin tällä teoksella. 1980-luvulla syntyneen tajuntaa kirja laajensi melkoisesti, Beatles-faneille ja aikakauden henkilökohtaisesti muistaville teos tarjonnee mukavan fiilistely- ja aikamatkan nostalgisiin nuoruusvuosiin.

Alan Aldridge: The Beatles Illustrated Lyrics
Omnibuss press 2012 (alkup. 1969)
221s.

torstai 5. syyskuuta 2013

Anno domini 2013: kesän topit ja flopit

Iki-ihana Katja Lumiomena-blogista haastoi listaamaan menneen kesän hyviä ja huonoja asioita. Juuri tänään kyllä tuntuu, että kesä on saanut vähän jatkoaikaa, sen verran lämmin sää ainakin täällä Kallaveden rannoilla on. Entä siellä? :)

Topit:

1. Kesä
Koska tiesin perheemme yhteisen loman olevan vasta elokuussa, otin heti toukokuusta asti ohjenuoraksi nauttia kesästä täysillä. Ei suunniteltua ohjelmaa, vaan ex tempore -visiittejä Kuopion Korttelimuseoon, torikahveille tai vaikkapa kotikuntani Pielaveden satamaan, jossa pitää käydä ainakin kerran kesässä pizzalla.
Kerrankin kesän jälkeen ei ole sellainen olo, että eipä ehditty tekemään sitätätäjatuota. Tänä kesänä tehtiin kaikkea mitä pitääkin!

2. Maaseutu
Meillä on mennyt monta kesää oman pihan kanssa pakertamisen parissa. Tänä kesänä päätimme tietoisesti jättää remontit sikseen ja kas, taas oli aikaa nauttia maalaiselämästäkin! Iän myötä kaikenlainen metsässä möyriminen tuntuu entistä luontevammalta. Kukapa tietää, ehkäpä tulevina kesinä vietämme aikaa maalla vielä entistä enemmän?


3. Haaveilu
Tämä kesä jos mikä on ollut haaveilun aikaa. Meillä on monenlaiset elämänmuutokset ja projektit mukavasti työn alla. Itse alan monen vuoden jälkeen palata työelämään, lapset ovat jo aloittaneet osapäivähoidon ja tulevaisuudessa on monta haavetta kimmeltämässä.


4. Pyöreät vuodet
Täytimme niitä miehen kanssa yhtä aikaa. Tämä on hyvä ikä ja niin uskon niiden tulevienkin olevan.



5. Syksy
Saako näin sanoa? Kivaa kun on kesä, mutta kyllä syksy ja varsinkin tämä kuulaan kaunis alkusyksy on minun todellinen luontoni!


Flopit:

1. Terveys
Liekö sitten tuon iän kertymisen seurausta, mutta tänä kesänä terveysongelmia on kyllä riittänyt ihan tarpeeksi ja vähän ylikin. Onneksi nyt on jo parempi ja onhan se hyvä välillä saada muistutusta siitä, ettei oma keho ole kone.


2. Stressi
Suuret muutokset ja reistaileva terveys aiheuttavat stressiä. Ja sitä minä yritän karttaa viimeiseen asti, sillä sitten ainakin kaikki paikat prakailevat. Mutta kyllä se tästä, taas :)

3. Helle
Tiedän, että monia ärsyttää kaltaiseni ihminen, joka alkaa valittaa heti kun on vähän lämpimämpää. Olenkin yrittänyt välttää tätä muuten kuin perhe- ja ystäväpiirissä. Mutta tänä kesänä olen vain huomannut, että kun lämpötila nousee yli 22 asteen, olen kiukkuinen, väsynyt ja kärttyinen. Alle parissakymmenessä asteessa olo on kuin uudestisyntyneellä.


Tarkoitus oli kaiketi keksiä huonoja puolia yhtä paljon kuin hyviä, mutta kun en nyt keksi. Enkä halua edes yrittää kaivella muistia. Kalenterini viisaus syyskuulle on:
Kun laitat elämäsi koriin ensin hyvät asiat, huomaat ettei ikäville jää tilaa. 
Olen kyllä valmis allekirjoittamaan tämän, varsinkin tässä tapauksessa!

Kierrätän korin eteenpäin Minnalle Ilselään, Elinalle Mustikkakummulle ja Taikalle Kirjasfääriin!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...