maanantai 14. lokakuuta 2013

Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera


Ranskalainen oopperaohjaaja Juliette lähtee Venäjälle ohjaamaan oopperaa. On vuosi 1994 ja Neuvostoliiton romahduksesta on käytännössä vain tovi. Trupovo on kylmä, ankea ja armoton. Juliette ei ymmärrä riittävästi venäjää ja häneen suhtaudutaan väheksyvästi. Sitten Juliette kohtaa miehen, josta tulee hänen rakastettunsa. Pian Julietten oma elämä alkaa kutistua Dmitrin vaikutuksen lisääntyessä. Syrjäinen Trupovo vaihtuu Moskovaksi, kaupungiksi, joka on kuin naurutalo. Sen kuva vääristyy, muuttuu ja harhauttaa jatkuvasti.

Marissa Mehrin esikoinen, Veristen varjojen ooppera on kiihkeä ja tunnekylläinen romaani. Kirjan nimen perusteella odotin ehkä jotakin dekkariin viittaavaa, mutta sainkin käsiini positiivisella tavalla hämmentävän teoksen, joka ammentaa elementtejä ainakin psykologisesta trilleristä, kauhuromaanista ja fantasiastakin. Se kertoo siitä, että eri lukijat voivat tulkita tämän romaanin hyvinkin erilaisista lähtökohdista käsin. Luin kirjan noin seitsemässä tunnissa junassa Kuopion ja Helsingin välissä (kuljin matkan siis molempiin suuntiin, ei meiltä sentään niin pitkä matka etelään ole) ja täytyy sanoa, että minut imaistiin täysin kirjan tunnelmaan mukaan. Itse asiassa näin jälkikäteen ajateltuna en tarkkaan ottaen muista, mitä kirjassa tapahtui, mutta tunnelmaa en usko ihan heti unohtavani. Veristen varjojen ooppera onkin kirja, joka hyötyy siitä, että siihen pystyy paneutumaan pitemmäksi aikaa, sillä olin edellisinä päivinä aloitellut kirjaa muutama sivu kerrallaan, pääsemättä kuitenkaan oikein sisälle.

Varsinkin kirjan loppupuolisko piti otteessaan rautaisesti ja kääntelin sivuja lähes henkeäni pidätellen. Pakko kyllä myöntää, etten oikeastaan ymmärtänyt, mitä kirjassa loppujen lopuksi tapahtui. Mutta päin vastoin kuin yleensä, se ei haitannut ollenkaan. Sillä kuten takakannessakin sanotaan: Sädehtivässä esikoisromaanissa todellisuuden merkitys katoaa ja ainoaksi mahdollisuudeksi jää elää oopperan ehdoilla. Siitä Veristen varjojen oopperassa nimenomaan on kysymys. Mehrin luoma maailma on slaavilaisen raskasmielinen, intohimoisesti rakastava ja vähintään yhtä intohimoisesti vihaava. Välillä todellisuus katoaa ja tilalle tulee jotain muuta; totta, unta, kuvitelmaako vai jotain muuta, en tiedä. Toisin sanottuna kirja itsessään on oma oopperansa.

Olen käynyt elämäni aikana kaksi kertaa oopperassa. Valitettavasi kumpikaan näkemistäni oopperoista ei esiintynyt tässä kirjassa. Olisin nimittäin saanut romaanista varmasti paljon enemmän irti, jos oopperat henkilöineen ja koko oopperan maailma ylipäätään olisi ollut tutumpi. Ei tietämättömyyteni lukemista kuitenkaan häirinnyt, mutta todennäköisesti minulta jäi joitain hienoja nyansseja tajuamatta. Omasta huonosta yleissivistyksestä ja pyörryttävästä hämmentyneisyydestä huolimatta tervehdin oopperaan sijoittuvaa romaania suurella ilolla. Kirjan teema ja ylipäänsä Mehrin luoma tunnelma ovat kuitenkin aika epätyypillisiä kotimaiseen kirjallisuuteen. Sitä paitsi tätä lukiessahan oppi väkisinkin uutta. Tällaista lisää!

Vielä täytyy kiittää Martti Ruokosta kirjan kannesta ja ylipäänsä antaa kiitosta kirjan ulkonäöstä ja käteensopivuudesta. Kansikuvassa on menneiden aikojen glamouria ja mystisyyttä, samaa mitä koko kirjakin huokuu. Ja kannen vahvat värit johdattavat jo oopperan maailmaan mätsäämällä Trupovon Jevgeni Oneginin puvustukseen. Myös tekstin asettelu ja palstoitus miellyttivät silmääni aivan poikkeuksellisen paljon.

Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera
Wsoy 2013
285s.
Arvostelukappale

1 kommentti:

  1. Minusta on niin hienoa lukea Marissan kirjasta arvioita, vaikka en ole vielä itse ehtinyt kirjaa lukea. Kansi on upea ja koko idea niin makoisa, se on ihailtavan erilainen, vaikken ole tosiaan vielä lukenut muuta kuin muiden mietteitä siitä.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...