Osta kirja, niin minäkin teen!

Tänään kirjabloggaajat tempaisevat ostamalla kirjan. Kirjabloggaajat tosin tekevät mainittua toimintaa varsin usein, mutta syystä tai toisesta blogeissa tulee yleensä esiteltyä ne kaikista parhaimmat ale- tai kirppislöydöt. Tällä kertaa bloggaajat kuitenkin haluavat ostaa normaalihintaisia kirjoja muistutuksena siitä, että kirjan ostamalla voi tukea kustantajan - ja mikä tärkeintä - kirjailijan työtä.

Itselläni oli vakaa aikomus vierailla kirjakaupassa aamun kaupunkireissulla. Hoidettavien asioiden lista oli kuitenkin pitkä ja takaisin piti ehtiä tietyksi kellonlyömäksi, joten kirjakauppa piti jättää väliin. Nyyh! Mutta eipä hätä ole onneksi tämännäköinen, sillä netistähän kirjoja saa myös hyvin kätevästi. Ja onnena onnettomuudessa on se, että kun en kuitenkaan saa uutta kirjaa käsiini juuri tänä päivänä, voin tilata juuri sen kirjan, jonka kaikista eniten haluan hankkia.


Marko Kilpi, Kuopion lahja poliisivoimille ja dekkarikirjallisuudelle, on kirjoittanut neljännen romaaninsa Kuolematon ja se ilmestynee tämän kuukauden aikana. Harmittelin ennakkoon sitä, että kirja ei ehtinyt ilmestymään ennen tätä tempauspäiväämme, mutta nythän voin laittaa kirjan tilaukseen hyvillä mielin. Tehkääpä toisetkin samoin, saatte laatukirjallisuutta ja tuette samalla kotimaista kirjallisuutta!

Tämän päivän aikana hyviä vinkkejä hankinnoiksi löytyy myös monesta muusta blogista. Linkit eri bloggaajien valintoihin löytyvät Café pour les idiots -blogista.

Kommentit

  1. Mainiota Amma! Kyllä se netti pelastaa kun kauppaan ei ehdi. :) Marko Kilpi on muuten minulle tuntematon suuruus, pitäisiköhän kokeilla..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti