Pekka Hiltunen: Sysipimeä

Tänä viikonloppuna on nautiskeltu yöttömästä yöstä ja superkuusta, mutta minäpä olen vaeltanut siitä huolimatta Sysipimeässä. Mitenkä tuntuu siltä, että tämä on juuri minulle tyypillistä käyttäytymistä, luontaista änkyröintiä ja vastakohtien etsimistä? Oikeastaan Pekka Hiltusen viime syksystä asti lukupinossa majaillut teos valikoitui luettavaksi juuri nyt sen takia, että olen lähdössä Lontooseen muutaman päivän lomalle. Ajattelin, että olisi kiva virittäytyä tunnelmaan lukemalla sinne sijoittuva kirja. Smart thinking, Amma! Toiset ne lukevat matkaoppaita, mutta minä virittelen itseäni lomakuntoon sarjamurhaajatarinalla! Voipi olla, etten iltakahdeksan jälkeen poistu hotellistamme minnekään!

Olen Hiltusen suhteen vähän myöhäisherännäinen. Luin miehen esikoisen, Vilpittömästi sinun -romaanin vasta talvella. Pidin lukemastani ja tiesin ehdottamasti haluavani lukea myös Studio-sarjan seuraavan osan. Mutta kuten huomaatte, en pitänyt kiirettä. Studiossa oli jotakin häiritsevää, joka jäi kaivelemaan. Ehkä minulta vain jäi tuolloin huomaamatta, että Pekka Hiltunen on nero tai ehkä Sysipimeä yksinkertaisesti on uskomattoman hyvä ja esikoista huomattavasti parempi kirja.

Ensimmäisessä osassa suomalaissyntyinen Lia tutustui toiseen englanninsuomalaiseen, Mariin. Marin kautta Lia päätyi mukaan Studioon, ihmeelliseen, hämmästyttävään kansalaisaktivismin ja salapoliistoimiston yhdistävään organisaatioon. Sysipimeässä Lontoota piinaa ehkä historian kammottavin sarjamurhaaja. En halua pilata jännitystä paljastamalla liikaa, mutta kerrottakoon kuitenkin, että sarjamurhaaja saa medialta lempinimen Queen-murhaaja. Nokkelimmat arvaavatkin, miksi tämä kirja teki juuri minuun syvän vaikutuksen.

En ole pitänyt Queen- ja Freddie Mercury -faniuttani piilossa ennenkään ja tätä kirja-arviota on mahdotonta kirjoittaa asiaa käsittelemättä. Vaikka oma faniuteni on varsin maltillista ja järkiperäistä, seuraan sen verran erilaisia Mercury-foorumeita, että olen huomannut jo yli kaksikymmentä vuotta sitten kuolleen tähden herättävän edelleen ihmisissä uskomattoman vahvoja tunteita, puoleen ja toiseen. Tästä syystä Hiltusen esittelemä fanikulttuurin äärimmäisin ilmentymä oli uskottavaa, kosketaavaa ja karmivaa luettavaa. Kun kirja käsittelee itselle tärkeää idolia, tärkeitä tapahtumia, paikkoja ja kappaleita, vaikuttaa kirja pakostakin aivan eri tavalla kuin "pelkkä" hyvä kirja ilman minkäänlaista henkilökohtaista ulottuvuutta. Hiltunen onnistui raapaisemaan sisintäni keskimääräistä syvemmältä.

Queenin musiikki on kuitenkin vain osasyy siihen tunnetilaan, minkä kirjaa lukiessani koin. Kun luin Vilpittömästi sinun -romaania, minua jonkin verran häiritsi Studion erinomaisuus, hienous ja erehtymättömyys. Vain taivas oli rajana, olipa kysymys rahasta tai mielikuvituksesta. Mieleeni tulivat supersankaritarinat tai poikakirjat, joissa sankari on kaikkivoipa ja kaikki, mitä lukija uskaltaa kuvitella, on täysin mahdollista. Syspimeässä Hiltunen heiluttaa tätä asetelmaa. Väärin, hän ei pelkästään heilauta, hän järisyttää. Aluksi kaikki etenee tuttua kaavaa, mutta sitten näyttämölle astuu kohtalo, joka romahduttaa kaiken mitä on ollut ja mitä oli tuleva. Jonkin aikaa tunsin lukijana, en nyt ehkä vihaa, mutta suurehkoa ärtymystä kirjailijaa kohtaan asioiden saamasta käänteestä. Kunnes tajusin, että tuhkasta nousee jotakin paljon hienompaa. Jotta tarina voisi saada uuden vaihteen, henkilöhahmoihin tulisi uudenlaista syvyyttä ja herkkyyttä, jotta mahdottomalta tuntuvia asioita voisi tapahtua ja tarina olisi paitsi uskottava myös koskettava, täytyy suuria asioita tapahtua. Hiltunen on tämän oivaltanut ja käyttää sitä hienosti teoksessa hyväkseen.

Kuten kaikesta edellä kirjoittamastani voi toivottavasti päätellä, olen aikalailla vaikuttunut lukemastani. Odotan suuria Studio-sarjan jatkolta. Ei mitään paineita. Mutta odotan silti. Huomaan olevani aika vaativa, mutta jos jostakin täytyy nillittää, niin ehkä kirjan loppu jäi vaille sellaista huipentumaa, mitä yksi taitavimmin ja vaikuttavimmin ikinä rakennettu murhatrillerin alku olisi ansainnut. Kovaa on kirjailjan elämä. Jos kirjoittaa upean alun kirjaan, pitäisi lopun olla vielä sitäkin järisyttävämpi.

Jos et ole vielä Pekka Hiltusen Studio -sarjaan tutustunut, niin tee se ihmeessä. Mieluummin nyt heti kesällä, ettei asia pääse unohtumaan. Sitä paitsi ensi syksynä Hiltuselta onkin tulossa jotain aivan muuta, nimittäin Iso, romaani lihavuudesta, häpeästä ja terveystiedosta, kuten kustantajan sivuilla sanotaan. Mielenkiinnolla ja suurin toivein odotettava kirjallinen tapus sekin.

Pekka Hiltunen: Sysipimeä
WSOY 2012
359s.
Arvostelukappale