perjantai 28. kesäkuuta 2013

Enni Mustonen: Paimentyttö


Aluksi täytyy sanoa sananen tai kaksi tästä Timo Nummisen suunnnittelemasta kannesta. Otavan arkistoista kaivettu kansikuva ei edusta ehkä nykypäivänä sitä kaikista trendikkäintä kuvataidetta, mutta minun sisimpääni se kävi. Olen minäkin lypsänyt lehmää joskus käsin, tosin koneella huomattavasti useammin. Äitini ja sitä edellisten sukupolvien lypsykertojen määrän tietävät vain taivaan tähdet. Joitakin sivuaskelia lukuunottamatta olen savolaista maalaissukua. Siksi Paimentytön kaltaiset tarinat kiinnostavat, ne kertovat paljon enemmän minun esi-isieni ja äitieni elämästä kuin älymystön ja valtaeliitin pyrinnöistä kertovat kirjat. Siksi kansi onkin minusta, paitsi kaunis myös muuten onnistunut, ja vie suoraan Enni Mustosen kirjoittamaan mielenmaisemaan.

Olen lukenut Mustosta jonkin verran ja eniten pidän juuri hänen historiallisesta ulottuvuudestaan. Mustonen on tarkka ja taitava esittämään, miten historialliset pyörteet ovat vaikuttaneet ja tuntuneet tavallisen aikalaisen elämässä. Koskivuori -sarjaa kehun aina ja aina uudestaan. Sen sijaan Järjen ja tunteen tarinat jätin kesken. En siksi, sarja olisi ollut huono, mutta kovin paljon uutta se ei tuntunut tarjoavan suhteessa Koskivuoreen. Enpä siis tiedä, miten olisi käynyt tämän uuden Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan kanssa, mutta Paimentytön kansi ratkaisi asian. Kirjaan oli tartuttava ja sitten suorastaan ahmittava loppuun.

Ida on orpo paimentyttö, Pohjanmaalta alunperin tullut ja ruotsinkielisen rannikkoseudun kylään heitetty. Äitinsä kuoleman jälkeen hän päätyy kartanoon karjapiiaksi ja sieltä taas kohtalonkäänteiden kautta Sakari Topeliuksen kotiin sisäpiiaksi. Siitä alkaakin Mustosen uuden sarjan johtoajatus. Seuraavassa osassa pääsemme mitä ilmeisemmin Sibeliuksen taiteilijakodin arkea seuraamaan. Kuten jo alussa mainitsin, pidän tästä "tavallisen maalaisen" näkökulmasta paljon. Vaikka mikro- ja marginaalihistoria on ollut pinnalla jo jonkin aikaa, ei sitä minusta sittenkään ole liikaa (myöskään tällaisessa viihteellistetyssä muodossa). Sen verran paljon on silmäätekevistä kirjoitettu, ettei piikojen tarinoista vielä suinkaan ole ylitarjontaa.

Mustonen kuvaa tarkkuudella niin aikansa lehmänhoitoa kuin sisäpiiankin töitä. Tarinan taustalla on koko ajan nykylukijaa järkyttävä, mutta 1800-luvun lopulla täysin tavallinen asetelma: vain vähän reilu kymmenvuotias tyttönen on aivan yksin maailmassa, vailla juuri mitään omaisuutta ja elättäen itsensä aikuisten raskaita töitä tekemällä. Topeliuksen tyttäret ja tyttärentyttäret ovat hippasilla vielä aikuisenakin, mutta nuorempi Ida pitää moista lasten leikkimisenä.

Kirjaa lukiessani mietin alati, kuinka tarkasti Mustonen seurasi faktaa Topeliuksesta, hänen perheestään ja kodistaan kertoessaan. Topeliuksen henkilökohtainen historia ei ole minulle niin tuttu, että osaisin ottaa tähän kantaa. Kovin uskottavana ja elävänä kaikki kuitenkin silmieni eteen rakentui. Kirjan loppuliepeestä sitten luin, että Syrjästäkatsojan tarinoilla on myös omat Facebook-sivut, jotka sisältävät kirjoihin liittyvää oheismateriaalia. Ehdin tutustua sivulta löytyneisiin kuviin vasta hyvin pintapuolisesti, mutta  tutulta ja kirjan kerrontaa vastaavalta ne näyttivät. Käykääpä tutustumassa tekin.

Topeliuksen Björnkudden on idyllinen huvilamiljöö kirjan tapahtumille. Suuren maailman tyrskyt kyllä ylettyvät sinne, mutta enemmän suodattimen kautta. Idan suulla kerrottu tarina käsittelee ennen kaikkea heikkenevää Topeliusta, hänen monenkirjavaa perhettään ja uskollisia ihailijoitaan (fanikulttuuri on ollut nähtävästi jo tuolloin melkoisen raisua, kun ylioppilaat raahasivat Topeliusta väkisin juhlimaan tuli mieleeni, no, Matti Nykänen). Arkiaskareet täyttävät Idan maailman ja vaikkei hän ole tietämätön vaikkapa fennomaanien ja svekomaanien riidoista, eivät sellaiset asiat jaksa juurikaan hänen mieltään hetkauttaa, sillä tähdellisempääkin tekemistä on. Pidin Idasta vallan mahdottomasti. Hän kun on hyvin pitkälti järki-ihminen ja tasainen luonne. Siitäpä syystä vältymme heinälatoromantiikalta ja muilta historiallisen viihteen kliseiltä ainakin tässä sarjan ensimmäisessä osassa. Ida on myös lukutoukka ja aina kun hän ei ollut liian väsynyt töiden jälkeen, hän lueskeli isäntänsä kirjoituksia. Hauskana kuriositeettina mainittakoon, että aloin itse kuuntelemaan viime viikolla Välskärin kertomuksia kuunnelmana, ja tämä oli siis puhdas yhteensattuma!

Paimentyttöä uskaltaa suositella kaikille Mustosen ja/tai historiallisen viihteen ystäville. Myös suomalaisista taitelijakodeista kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti vilkaista lasiverannan ovien taa.

Enni Mustonen: Paimentytön tarina
Otava 2013
363s.
Arvostelukappale



11 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaa tämä kirja nimenomaan valokeilan ulkopuolella olevan kertojan kertojannäkökulman takia. Se on jo tuossa hyllyllä odottamassakin, mutta lukeminen jäänee vähän tuonnemmaksi, koska Finncon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ulkopuolisen näkökulmaa tässä tosiaan on. Ja Idan silmin kuvattu Topelius on jotenkin hellyttävä.

      Poista
  2. En ole minäkään vielä saanut hankituksi kirjaa. Varsinkin seuraava osa kiinnostaa, sillä omassa, kuukausi sitten ilmestyneessä esikoisessani liikutaan mitä suurimmassa määrin oman sukuni lisäksi Sibeliuksen perheessä. Jossain lehtijutussa Mustosen kädessä oli sama lähdeteos kuin mitä itsekin käytin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villiviini, sinulla onkin aivan erityistä syytä lukea kirjat! Itseäni harmitti vähän tätä kirjaa lukiessa, ettei Topeliuksen perhehistoria ole minulle kovin tuttua. Varmasti tästä ja seuraavistakin osista saa todella paljon irti jos tapahtumat ja henkilöt ovat jo valmiiksi tuttuja. Ja tietysti silloin pystyy myös arvioimaan paremmin, kuinka hyvin kirjailija on onnistunut.

      Olen muuten lukenut viestisi, vaikken ole tainnut ehtiä vastatakaan. Olen ollut matkoilla, mutta kunhan elämä tästä tasoittuu ja olen enemmän kotona, palaan asiaan :)

      Poista
  3. Voi miten repesin tuolle Matti Nykäselle, mutta kieltämättä jotain samaa siinä pakkojuhlimisessa oli. Minä selailin tämän kirjan jälkeen lapsuuden kotona Maamme kirjaa ja huomasin miettiväni, että mitähän Ida ajatteli tätä lukiessaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisipä minunkin kaivaa Maamme-kirja esille kotona käydessä! Oli tosiaan hauskaa kun itsellänikin on Välskärin kertomukset menossa ja vieläpä ihan ensimmäistä kertaa ikinä. Vähän kyllä pelotti, että Ida spoilaa jotakin ;)

      Poista
  4. Vaikuttaa suloiselta. Mietin, luenko maalaisromantiikan kaipuuseeni tämän vaiko Kähkösen Hietakehdon (en edes tiedä onko se sellainen) ja päädyin viimeksi mainittuun. Ehkä otan tämänkin johonkin rakoseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ovat kyllä mainioita teoksia! Ja ehkäpä jotain samaa tunnelmaakin näissä on, vaikka kovin erilaisia ovatkin muuten. Mutta suosittelen kyllä ehdottomasti sinulle tätäkin luettavaksi!

      Poista
  5. Pidän Mustosen tyylistä kirjoittaa ja olen lukenut häneltä useampia teoksia, mm. "Järjen ja tunteen tarinat". "Paimentyttö" päätyy ehdottomasti lukulistalleni, sillä historialliset romaanit kiinnostavat minua. On myös hienoa, että tarinaa kerrotaan vaihteeksi palvelijan näkökulmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidät varmasti tästäkin! Ja tuo palvelijanäkökulma on kiehtova, samoin kuin sen yhdistäminen aikansa merkittävimpiin kulttuurisukuihin.

      Poista
  6. Järjen ja Tunteen Tarinat kertoivat kuitenkin aivan eri aikakaudesta kun Koskivuori. J&T alkaa 1800-luvulta ja aikalailla loppuu siihen aikaan, mistä Koskivuori-sarja alkaa (jos ei oteta J&T viimeistä osaa huomioon, joka kertoo nykypäivästä...en ole myöskään lukenut vielä tätä kirjaa). Minusta oli hauskaa seurata J&T-sarjassa suomalaisen identiteetin muodostumista, eduskunnan muodostamista, naisten äänioikeuden saamista jne jne. Eikä mitään näistä kuvata kuivakalla tylsällä tyylillä, vaan ne kietoutuvat kiinnostaviin tapahtumiin naisten elämässä. Samanlaisuuttahan noissa J&T:ssa ja Koskivuoressa on kun on kerrottu samalla tekniikalla (varakkaamman neidin ja työläis-naisen vuorotteleva kerronta). Tekniikassa on etunsa..luo laajemman käsityksen millaista elämää eri yhteiskuntaluokista olevan naisen elämä olisi voinut olla..toisaalta voi alkaa tuntua itseääntoistavalta jos lukee noi sarjat putkeen. Homma ei järitse, jos lukee yhtä sarjaa ja sitten pitää pitkän tauon (vuosi pari) ja lukee paljon muuta väliin :D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...