Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase


Sopivaa juhannuslukemista pähkäillessäni kirjaston poistomyynnistä silmiini osui Anna-Leena Härkösen Häräntappoase. Pokkaripainos, eikä ihan priimakunnossa, mutta eipä hintaakaan ollut kuin 50 senttiä. Joka tapauksessa kovin paljon supisuomalaisempaa kesälukemista on vaikea keksiä, joten tartuin innolla tähän moderniin klassikkoon (kai näin voi jo sanoa), jonka olen lukenut edellisen (ja ainoan) kerran yläasteella.

Tarina tosin oli hyvin muistissa, kiitos lukuisten tv-esitysten, viimeisin taisi tulla viime vuonna. Lyheysti lähtökohta on tämä: Alpo eli Allu, juuri peruskoulun päättänyt vaasalaispoika, niin viileä kuin tuon ikäinen vain voi olla, joutuu yllättäen maalle heinähommiin. Sydäntautisen Svanten ja sydämellisen Lahjan maatilalla asuu myös aikamiespoika-Tauno ja niin ikään kesärengiksi saapunut Rutanen. Torvenkylällä Allu tutustuu myös muuhun nuorisoon, mutta villi ja salaperäinen Hurmeen Kerttu saa nuoren miehen pään sekaisin.

Muistin kyllä, että Härkösen kieli on hauskaa ja rikasta luettavaa. Mutta NÄIN nautittavaksi en sitä suinkaan muistanut. Olin ajatellut, että lukaisen reilun 300 sivun pituisen kirjan päivän tai parin välipalana, mutta lopulta vietin kirjan parissa viisi päivää. Näin eläväistä ja vivahteikasta kieltä ei halunnut heittää hukkaan.

Kielen lisäksi kirjan komeinta antia on katsaus teini-ikäisten nuorten ja erityisesti pojan sielunelämään. Minulla ei ole kokemusta nuorena poikana olemisesta, mutta Allun ajatukset tuntuivat minusta uskottavilta. Oman vanhenemiseni huomasin siitä, että ihmettelin välillä nuorten irrationaalista toimintaa, kunnes muistin, että se taitaa kuulua olennaisena osana käsiteltävään ikäkauteen.

Koska olen aivan alunperin tutustunut Häräntappoaseeseen tv-sarjana, on Allu piirtynyt mieleeni Santeri Kinnusena, Kerttu Outi Alasena ja niin edelleen. Jonkin verran nikottelinkin, kun sain lukea Kertun olevan punatukkainen ja Allun tummatukkainen. Muutenkin olen ehkä mieltänyt kirjan aikakauden aina 1980-loppuun, jolloin sarja on tehty, en 1980-luvun alkupuolelle, jonne kirja vuonna 1984 ilmestyneenä eittämättä kuuluu.

Täytyy kyllä nostaa hattua Anna-Leena Härköselle, joka on pystynyt vain 17-vuotiaana kirjoittamaan tällaisen esikoisteoksen. Sillä vaikka kirjan kieli on hersyvää ja riemukasta, kuvaa Härkönen uskomattoman tarkasti, herkästi nuorta rakkautta:
Minun rakkaani istuu pirtin penkillä pienet mustelmaiset 
jalat
   ilmassa harottaen  minun rakkaani nyrsii matonkuteita
pienillä
ruosteisilla kitisevillä saksilla, voi armaani, hän katsoo
   ulos viileää kosteaa iltaa, minun rakkaani huulet muodostavat
sanan vittu, salaa sähähtäen, vaivihkaa. Voi varpuseni saanko
   ottaa hiuksistasi edes yhden havunneulan?
Ja jumalauta että sitä voi tulla nuorena hulluksi.


Haluan pikkuisen mainostaa alkuperäisen kotikuntani Pielaveden Muikkuvestivaaleja huomenna 30.6. Siellä soittaa mikäpä muukaan kuin Dingo. Bändiä ei mainita Häräntappoaseessa, mutta tämä kirja jos mikä suorastaan henkii Autiotaloa.

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
Otava 1997 (alkup. 1984).
316s.

PS. Luin Anna-Leena Härkösen Juhannusvieraan huhtikuussa. Arvioni siitä löydät täältä. Keskikesän lukemista sekin!

Kommentit

  1. Hei Amma, tunnustan, että en ole lukenut Häräntappoasetta! Yritin, mutta ei napannut. Ehkä annan vielä yhden mahdollisuuden...

    Oletko menossa kuuntelemaan Dingoa? Terv. entinen Dingo-fani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä on hyvä, mutta eihän kaikille kaikki sovi. Mutta kokeile toki uudestaan!

      Emme olleet Dingoa katsomassa, sillä se osui aikatauluihimme huonosti, kivahan se olisi joskus livenä nähdä, mutta lieneekö aivan 80-luvun iskussa?

      Poista
  2. Häräntappoase ON klassikko. Luetan sitä vieläkin joillekin luokille koulussa, ja aina kolahtaa enemmän tai vähemmän. Nuorten sielunelämä ei ole kännykkä- ja nettiaikana juurikaan muuttunut. Maalaiskoulussa puhuttelee ainakin se, miten Allu alussa suhtautuu maaseutuun ja maalaisiin. Kuitenkin toivoisin, että aikanaan tämäkin olisi kustannustoimitettu hieman paremmin, sillä turhaa tavaraa olisi voinut karsia tarinan koherenssin parantamiseksi. Hyppään oppilaitten kanssa surutta esim. Pulunkesyttäjän ylitse... Kamalaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio tuosta Pulujenkesyttäjästä, ihmettelin minäkin lukiessani sen funktiota. Toisaalta se oli minusta aika kiva jäänne omalta ajaltaan ydinsota- ym. uhkineen.

      Mietin tuota kännykkäjuttua, että sehän nykypäivästä kirjassa poikkeaa, että ei voi vain tekstata Kertulle, että mitä kuuluu. Mutta kuinka tylsä kirja siitä tulisikaan!!

      Poista
  3. Häräntappoase on tullut vuosien aikana luettua useammankin kerran. Ensimmäisen kerran minäkin taisin lukea sen yläasteella. Silloin oli mukava lukea henkilöistä, jotka olivat samanikäisiä kuin itse.

    Minustakin tätä kirjaa voi sanoa jo klassikoksi. Kirja on hauska ja kestää usean lukukerran. Kieli on tosiaan mainiota. Minulle on jäänyt mieleen esimerkiksi ilmaus "onko sinulla jokin kyselyikä?"

    Täytyisi taas joskus palata tämän kirjan pariin. Olen vasta tänä vuonna lukenut muitakin Anna-Leena Härkösen kirjoja. Täytyy todeta, että olen ollut pariin hänen muuhun kirjaansa hieman pettynyt, sillä odotin samanlaista anarkistista kerrontaa kuin Häräntappoaseessa. Osittain sitä olikin, mutta laimeampana ja välillä se tuntui jopa ärsyttävän nokkavalta.

    Täytyy tietysti muistaa, että muut lukemani kirjat Heikosti positiivinen ja Ei kiitos Anna-Leena Härkönen on kirjoittanut aikuisena, mutta jotenkin vain odotin samaa raikasta otetta kuin Häräntappoaseessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan lukeneeni tätä yläasteella aivan eri näkökulmasta, voimakkaammin päähenkilöiden tunteisiin samaistuen.

      En ole lukenut Härköseltä muuta kuin tämän ja Juhannusvieraan. Täytyisi lukea lisää ja nimenomaan kokeilla tuota hieman vakavampaa osastoa.

      Poista
  4. Mukava postaus, mukavasta kirjasta.
    Olen lukenut tämän teoksen kahdesti. Minusta teos on hyvä ja puhutteleva. Toisella lukukerralla minua alkoi Allu ärsyttää, hän on minusta tyypillinen koulukiusaaja, esimerkiksi ärsyttää Rutasta jatkuvasti nälvimällä ja hakkaa myös tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke!

      Todella hyvä huomio tuosta koulukiusaamisesta! En osannut lukiessani ajatella asiaa tuolta kannalta, ehkä enemmän luin 'pojat on poikia'-mentaliteetilla. Mutta nyt kun asiasta mainitsit, onhan Allun asenne todella huolestuttava.

      Poista
  5. Häräntappoase on todella hyvä kirja ja ihana tarina. Olen aina pitänyt Anna-Leena Härkösen tyylistä kirjoittaa. Ja tämäkin kirjotiettu vain hänen ollessa 17 vuotias.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti