Jyri Paretskoi: Sinä et tiedä minusta mitään
Jyri Paretskoi kirjoittaa hankalista hankalimmalle kohderyhmälle: nuorille pojille. Kunnioitettava pyrintö, varsinkin kun Paretskoilla äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana on käsi pulssilla sen suhteen, mikä poikiin ja nuoriin miehiin voisi lukijoina vedota.
Sinä et tiedä minusta mitään sopii kyllä luettavaksi ihan kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta. Julkisessa keskustelussa, mediassa ja puskaradioiden kommenttikentissä nuorista puhutaan usein liki halventavaan sävyyn. Pilalla ovat, koko ajan somessa, eivät katso edes silmiin, pullamössöä. Toista se oli meidän nuoruudessa. Erityisesti nuoret pojat ovat monille jo pelkällä, kieltämättä vähän äänekkäällä, voimakkaasti tuoksuvalla ja vaihtoehtoisesti joko kulmikkaalla ja vetelällä, tavallaan käveleviä huutomerkkejä ja riskejä. Nuori nainen taas saa huomata hyvin pian rintojen kasvamisen jälkeen muuttuvansa monen miehen silmissä avoimeksi riistaksi.
Yhteistä on, että nykyisillä aikuisilla ja keski-ikäisillä ei useinkaan ole hajuakaan siitä, millaista on olla nuori tänä päivänä. Aivan kuten kukaan meistä ei voi koskaan pelkän ulkokuoren perusteella tietää, mitä itse kukin käy läpi. Asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Siitä tämä kirja kertoo.
Sinä et tiedä minusta mitään on yhtä aikaa novellikokoelma ja romaani. Kirja sisältää 14 lyhyttä tarinaa, jokainen eri henkilöhahmon näkökulmasta kerrottuna. Nämä yhdessä muodostavat mosaiikkimaisen kokonaisuuden. Hiljalleen lukijalle alkaa selvitå, mitä tapahtuu ja miksi, mutta jotakin jää myös lukijan oman mielikuvituksen varaan - kaikkea ei selitetä puhki.
Aiheet ovat aika synkkiä. Alexin tyttöystävä Aino on kuollut, Hadi on pahoissa veloissa päihteitä diilaavalle Milolle ja joutuu tekemään rikoksen selvitäkseen. Hilla on yksinäinen, ja ihailee somessa suosittua Mandya, jolla puolestaan on paha olo kantamansa syyllisyydentunteen vuoksi.
Kaiken yllä on uhkaava tunnelma, sillä yhteisössä tapahtuu jokin paha asia, johon kaikki tapahtumat tavalla tai toisella kiertyvät.
Eivät ihan kaikki tarinat ja ihmiskohtalot toki ole synkkiä. On myös sokkotreffit, pihakorista, uuden ystävän löytymistä.Tulevaisuudensuunnitelmia, selviytymistä.
Kirjassa on vahva tosielämän maku. Tällaisia tarinoita ja elämänkohtaloita tapahtuu koko ajan. Kaikki ei ole aina reilua, ei likimainkaan. Vaikeuksista huolimatta suurin osa selviää aikuisiksi, omalle polulle ja onnelliseen elämään. Se on syytä synkkyyden keskelläkin muistaa. Ja jonkinlaisen valonpilkkeen tai hopeareunuksen olen havaitsevinani myös Paretskoin sanomasta.
Kirjalle on helppo keksiä monta käyttötapaa pedagogisessa mielessä. Kirjan voi lukea alusta loppuun, osissa, jakaa luvut eri lukijoiden kesken ja muodostaa sitten palapeli koionaiseksi. Käsittelyä helpottamaan kirjan loppuun on lisätty myös Jälkikaiku-kysymyksiä. Niiden avulla voi pohtia, mitä teksteissä tapahtuu ja toisaalta tarinoiden herättämiä eettisiä kysymyksiä.
Kompaktin kokonsa vuoksi luulen 120-sivuisesta kirjasta tulevan suosittu äidinkielen tuntien lukemistossa. Hei sinä oppilas: Jos olet päätynyt tänne etsimään juonitiivistelmää äikän tehtäviä varten, joudun tuottamaan pettymyksen. Olen kuullut, että kirjoitustyylini on tullut äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille varsin tutuksi vuosien saatossa. Jos kirjoitat jotakin mosaiikkimaisesta kokonaisuudesta, jäät varmasti kiinni. Jos siis lainaat täältä jotakin vastauksiisi, laitappa reilusti lähde mukaan, saatat saada vaikka opelta lisäpisteitä. Minua ei haittaa!
Ennen kaikkea tietenkin suosittelen - kaikenikäisiä - lukemaan itse teoksen. Vaikka tällaisen täti-ihmisen suosittelu tuskin paljon painaa, sanon silti, että mielestäni kirja on kiinnostava, koskettava ja vetävä. Kaikin puolin tyylikäs kokonaisuus.
Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, muista että apua on saatavilla. Ensimmäinen askel itsetuhoisen olon helpottamiseksi on kertoa tilanteesta jollekin. Voit aloittaa MIELI ry:n Kriisipuhelimesta 09 2525 0111, jos et tiedä kenelle läheiselle tai ammattilaiselle voisit kertoa olostasi.
Jyri Paretskoi: Sinä et tiedä minusta mitään
Karisto 2026
128s.
Tämä pitäisi ehdottomasti lukea! Kuulostaa sekä kiinnostavalta että tarpeelliselta. On niin hienoa, että kirjallisuutta suunnataan nimenomaan nuorille ja että muistutetaan asioiden monenlaisista sävyistä.
VastaaPoistaJotenkin lohdullista ajatella, että nuoriso on ollut aina pilalla aikuisten mielestä – jopa silloin, kun itse oli nuori. Vielä lohdullisempaa on tietää, että kärjistetyn kielteinen puhe nuorisosta on nimenomaan kärjistettyä, ei mikään todellisuuden kuva.
Tuo on kyllä niin totta, että nuoriso on aina pilalla. Ja miten tuntuukaan, että pahiten se on pilalla niiden mielestä, jotka omana aikanaan ovat olleet niitä "pilallemenneitä". Ehkä se on jotakin ylisukupolvista trauman siirtämistä?
PoistaEn lue kovin usein nuortenkirjoja, mutta tämä kuulostaa siltä, että vakavasti harkitsen. En tunne yhtäkään nykynuorta, sillä suvussa/lähipiirissä on meidän keski-ikäisten ja vanhojen lisäksi nuoria aikuisia ja pikkulapsia. Novellien avulla voisi tutustua edes fiktiivisiin nuoriin.
VastaaPoistaTämä on sellainen matalan kynnyksen pulahdus nuorten maailmaan. Savonia-palkintoehdokkaissahan on nuortenkirjallisuus usein hyvin huomioitu. Jaa jaa, olisikohan Jyrin vuoro tänä vuonna?
PoistaJokainen nuortenkirja ansaitsee tulla arvioiduksi, hienoa, että tartuit tähän! Haluan uskoa siihen, että lukemisesta tulee vielä trendaavaa. NHL-joukkueessa nuoret huippupelaajat ovat Will Smithin (pelaaja ei näyttelijä) johdolla perustaneet lukupiirin. Lisää sellaista kaikkialle! Meidänkin lukupiiriläisten lapset ovat lukupiireisttä, ei toki kaikki, mutta kyllä se voisi alkaa trendata.
VastaaPoistaOlen ehkä hitusen pessimistisempi kuin sinä. Ainakin mitä tulee nuoriin poikiin ja miehiin. Mutta toivon, että jos kotoa kuitenkin on jäänyt mieleen lukevan vanhemman (ja/tai miehen) malli, myöhemmässä iässä se aktivoituu. Ainakin tähän pistän oman toivoni. Kaksi lasta, toinen on lukutoukka, toinen ei lue muuten kuin pakon edessä. Ja saman kirjakylvetyksen ovat lapsena saaneet!
Poista