Joonatan Tola: Hullut ihanat linnut

Joonatan Tolan Punainen planeetta oli yksi vuoden 2021 merkittävimmistä kirjallisista elämyksistäni. Siksi olen odotellut jo malttamattomana hänen uuden teoksensa Hullut ihanat linnut ilmestymistä. Kuten kirjailija jälkipuheessa muistuttaa, teokset ovat fiktiivisiä, mutta niissä on paljon omaelämäkerrallisia aineksia. Aivan kuten kirjoissakin, kirjailija jäi täysorvoksi 11-vuotiaana. Hänen isänsä oli taiteilija ja perhe eli taiteilijaelämää tavalla, mitä ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa pienille lapsille turvalliseksi kasvuympäristöksi. Itsemurhan tehnyttä isää Tola käsitteli esikoisteoksessaan. Uutuusteos puolestaan keskittyy äitiin, joka menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen joitakin vuosia myöhemmin.

Kuulostaa kamalalta, ja sitä taustaa vasten onkin hämmentävää, miten hauskoja ja lämpimiä kirjoja Tola näistä aineksista kirjoittaa. Hän kuvaa suhdetta äitiin ja sisaruksiinsa lämpimästi ja itseironialla, mikä yltyy paikoitellen varsin tummanpuhuvaksi huumoriksi. Ylen Flinkkilä & Kellomäki haastattelussa hän kertoo valinneensa huumorin tyylikeinoksi tietoisesti:

Ajattelen, että jos käsittelee tosi raskaita teemoja, niin vastapainoksi olisi hyvä valita keveämpi käsittelytapa. Se antaa ilmaa niin, että lukijoiden ja kuuntelijoiden on helpompi ottaa tarina vastaan. 

Tämä on ihan totta. Tolan lapsuustarina on niin surullinen, että en olisi yhtään varma, pystyisinkö kirjoja lukemaan, jos kerronta vielä alleviivaisi raskaita teemoja.

Samassa haastattelussa Tola myös kertoo, että traumaattisten kokemusten vuoksi hänen muistonsa äidistä olivat lukkiutuneet syvälle alitajuntaan. Muistoja alkoi pulputa vasta vuosien psykoterapian jälkeen. Tätä taustaa vasten äitisuhteen kuvaus tekee entistä suuremman vaikutuksen. Kuvaus äidin ja pojan haikeankipeästä suhteesta on intiimiä, iholle tulevaa. 

Minua kiehtoo Tolan kirjoissa ennen kaikkea kerronnan ristiriitaisuus. Karmeista asioista kerrotaan kepeän ja hurtin huumorin sävyttämänä. Toisaalta näkökulma on lapsen ja lapsihan usein sopeutuu, sovittaa maailman sellaiseksi, että voi sen jotenkin ymmärtää ja kestää. Lapsen katseesta huolimatta Tola on kirjoittanut sisarusten suuhun pikkuvanhaa, lähes virkamiesmäistä dialogia. Se korostaa toisaalta lystikkäällä, mutta toisaalta kipeän todella tavalla sitä, että lapsi joutuu ottamaan aikuisen roolin ja astumaan aikuisten maailmaan, silloin kun vanhemmista siihen ei ole.

Kuunneltuani pari vuotta sitten Punaisen planeetan äänikirjana, minulle oli aivan selvää, että myös Hullut ihanat linnut on nimenomaan kuunneltava. Ilkka Villi tekee hienoa työtä tekstin kanssa, joka yhtä aikaa on hervoton, toisaalta äärimmäisen herkkä. Väärät vivahteet tai nyanssit väärissä kohdissa veisivät tarinan ihan hakoteille, mutta Villi tavoittaa mielestäni tekstin syvät virtaukset erinomaisesti. 

Minulla oli tässä kuussa ilo ja kunnia antaa Kotiliedessä viiden muun kirjallisuusihmisen kanssa ajankohtaisia lukuvinkkejä talveen. Yksi kolmesta vinkkaamastani kirjasta oli Hullut ihanat linnut. Tunnustan, että tuossa vaiheessa olin kuunnellut kirjasta vasta kolmanneksen, mutta olin jo sen perusteella vakuuttunut siitä, että vinkki osuu oikeaan. Ja niin osui. Hullut ihanat linnut on ehdottomasti yksi niistä romaaneista, mitkä kannattaa poimia talven uutuuksien seasta lukulistojen kärkeen.

Joonatan Tola: Punainen planeetta
Otava 2023 
Kesto 6h 1min
Lukija Ilkka Villi