Teemu Keskisarja: Hattujen sota

Mitä tiedät Hattujen sodasta (1741-1743)? Veikkaan, että aika moni suomalainen voi tunnustaa tietämättömyytensä ilman mitään nolosteluja. Ainakin omana kouluaikanani Ruotsin vallan aika ohitettiin vuosilukupainotteisesti, ja sillä menestyksellä, että pystyisin kyllä vieläkin vaikka unissani  piirtämään Täyssinän, Stolbovan, Uudenkaupungin ja Turun rauhojen rajat. Tosin minä olenkin yliopistossa historian pikkujättiläiseni tenttinyt: vieläköhän se muuten lienee kurssivaatimuksissa?

Sen sijaan tarkempia tietoja itse sodasta ja sen tapahtumista en ulkomuistista olisi ennen Teemu Keskisarjan Hattujen sota -teoksen kuuntelemista kertoa. Pikkuvihanakin tunnettu ajanjakso on jäänyt isoveljensä, vieläkin kollektiivisia miehitystraumoja tähän päivään ulottavan Isovihan varjoon. Ja kyllähän Hattujen sota vähän sellaiseksi tussahdukseksi jäikin, eritoten Ruotsin valtakunnan puolelta.

Teemu Keskisarja on tullut tunnetuksi onnistuneista ja suosituista historian popularisoinneistaan. Letkeän toteava, silti ilmeikäs, tyyli ja tähän päivään tuotu kieli ei ole kadonnut Hattujen sodastakaan, vaikka muuten kirja ei edusta tutkijan helpoimmin sulavaa tuotantoa. Erilaisten sotatapahtumien ja taistelujen kertaaminen ei ole koskaan ollut minulle sotahistorian kiinnostavinta antia, ja sitä lajia tässä kirjassa riittää. Joukkojen koukkaukset, hallitut tai hallitsemattomat perääntymiset tai annetut tai tottelematta jätetyt taistelukäskyt eivät uppoa omaan historiahermooni ollenkaan. Tiedän kyllä, että aika moneen uppoaa.

Kirjan kiinnostavinta antia oli ehdottomasti Hattujen sodan kontekstointi osaksi laajempaa Ruotsin ja Venäjän keisarikunnan historiaa, jonka välikappaleena oleva maapläntti kehittyi seuraavalla vuosisadalla kansallistuntoiseksi Suomen suuriruhtinaskunnaksi. Hattujen sota oli välivaihe, jossa Ruotsi haikaili menetettyjen alueiden ja suurvaltastatuksen perään ja kuvitteli, että sotaonni koituu menestyksekkääksi vanhoilla meriiteillä. Ei mennyt ihan putkeen ja Suomineidon kaakkoishelmoista lohkottiin jälleen uusia alueita liitettäväksi Venäjään. Lopputulos olisi tosin voinut olla Ruotsille pahempikin. Ja eihän siinä mennytkään kuin reilut kuutisenkymmentä vuotta, kun sama toistui vielä katastrofaalisempien seurausten kera: Ruotsi menetti Suomen alueen kokonaan. Sitä taustaa vasten tarkasteltuna Hattujen sota oli ikään kuin jälkinäytös isovihalle tai vastaavasti etkot Suomen sodalle (toki olihan välissä myös Kustaan sota).

Nykyistä halpamaista Venäjän sotaa katsellessa voi olla vaikeaa hahmottaa, että 1700-luvun puolivälin suomalaisen talonpojan näkökulmasta oli, isovihan traumoista huolimatta, kohtuullisen yhdentekevää, kumpi armeija oli voitolla. Kotipihalle ilmestyvä armeijan joukko-osasto tiesi tavikselle harvoin mitään kovin hyvää, olipa sillä univormuissaan kumman valtakunnan tunnukset tahansa.

Toki kaikki ruotsalaiset eivät olleet ryntäämässä soitellen sotaan ja siitä juontaa juurensa sodan hassu nimikin. Sotatoimia kannattaneet alkoivat kutsua varovaisempaa linjaa ajaneita pilkallisesti (yö)myssyiksi, minkä seurauksena vastapuoli sai liikanimen hatut. Useimmat sodan pääarkkitehdeistä saivat pitää sodan lopputuloksesta huolimatta päänsä (ja hattunsa), mutta kaikilla sotapäälliköillä ei ollut niin hyvä onni vaan heidät tuomittiin Tukholmassa kuolemaan. Keskisarja esittää, että kehnoon sodan johtamiseen syyllisiä olisi kyllä ollut enemmänkin, jäljet johtavat aina kuninkaaseen asti. Mutta niinhän siinä tuppaa käymään, että velkaa harvoin maksetaan komentoketjun ylimmässä päässä.

Teemu Keskisarja: Hattujen sota
Siltala 2022
Kesto 7h 2min
Lukija Jussi Puhakka