Johanna Schreiber: Rivien välissä


No nyt ovat kirjasomettajat päässeet jo mukaan romaanin juonikuvioihinkin! Ruotsalaisen kustannusmaailman juonittelujen ja ihmissuhdesotkujen keskelle sukeltava Rivien välissä on vahvasti ajassa kiinni. 

Schantz-kustantamon pr-strategi Emilyn elämä on yhtä tulipalojen sammuttelua. Työ on hektistä, pomo vaativa, avioero tuore, hänen ja pojan uusi koti vielä vähän rempallaan. Emily on työssään loistava, ottaa kiltisti hoitaakseen hänelle kasautuvat työtehtävät ja pitää tyytyväisenä oikuttelevat kirjailijatähdet. Vipinää riittää myös deittirintamalla, kun Emily tapaa kustantamon juhlissa sarjakuvataiteilija Hermanin, joka tuntuu ymmärtävän Emilyä huomattavasti paremmin kuin hänen ex-miehensä ja muutenkin olevan täysin Petterin vastakohta.

Rivien välissä on kuplivan kepeä kesäkirja. Vaikka taustalla kulkevat Emilyn työpaikkaan liittyvät kuviot ja synkempänä sävynä Emilyn kamppailu kasaantuvien arjen haasteiden kanssa, ei yleistunnelma pääse latistumaan missään vaiheessa kielteisen puolelle. Feelgoodille tyypillisesti päähenkilöllä on myös kaksi parasta ystävää, sekä joukko muita läheisiä, jotka kannattelevat Emilyä pinnalla kaikista synkimmillä hetkillä.

Olen toisinaan huomannut, että minulla on vähän vaikeuksia ruotsalaisen kirjallisuuden kanssa. Erityisesti tukholmalaisiin seurapiirikuvauksiin eläytyminen tuntuu vaikealta ja niiden tunneympäristö kylmältä, kovalta ja vieraalta. Tämäkin teos aiheutti sellaisia tuntemuksia joissakin kohdissa, vaikkei suinkaan pahimmasta päästä ollutkaan. Voi tosin olla niinkin, että downshiftailtuani heinäkuusta asti aikuisopiskelijana, tunsin vieraantumista niissä työelämän kuvauksen kohdissa, joissa vuosi sitten olisin vain nyökytellyt tietäväisenä päätäni. En myöskään täysin varauksetta lämmennyt kirjan ADHD-sivujuonteelle, vaikka se superajankohtainen onkin. Mutta ehkä se juuri monissa kirjakustantamoihin, kirjakauppoihin, kirjastoihin tai lukupiireihin sijoittuvissa romaaneissa vaivaakin: ne on kirjoitettu vähän turhankin tarkkana mittatilauksena oletetulle kohderyhmälle.

Tässä mielessä koin olleeni omemmalla maaperällä esimerkiksi aiemmin viikolla käsittelemäni, ristiriitaisia tunteita herättäneen Colleen Hooverin teoksen kanssa kuin Tukholman kustannusalan juorujen ja uussinkkuelämän keskiössä.

Mutta ei Rivien välissä ollut missään nimessä huono teos, vaan erinomaista lomatunnelmaan virittäytymislukemista. Jos haluat päästä jo etukäteen tunnelmoimaan sitä, miten töiden jälkeen voi heittää kukkamekon päälle ja fillaroida auringonpaisteessa viettämään iltaa terassille työkavereiden kanssa, tarjoaa Schreiber juuri oikean tunnelman. Sekä pari käytännön vinkkiä siitä, mitä EI kannata tehdä, jos ilta venähtää pitkäksi. 

Kirjailija on luonut monta vahvaa henkilöhahmoa sekä senlaatuisen lopun kirjaan, että Schantz-kustantamon seikkailuille on jatkoa luvassa. Ja ehkäpä lisää kutkuttavia juonenkäänteitä myös kirjasomettajille!


Johanna Schreiber: Rivien välissä (Mellan raderna 2021)
S&S 2023
Suomennos Henni Salovaara

Kommentit

  1. En ole ihan varma, onko tämä minun kirjani, mutta jokin tässä kiinnostaa. Voisi olla hyvää luettavaa vaikkapa kesäloman lähestyessä... Siihen vain on vielä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kesä sieltä tulee, nopeammin kuin uskotaankaan 😊

      Poista
  2. Kirjamaailmaan sijoittuvat tarinat ovat aina mielenkiintoisia, joten tämäkin päätynee lukulistalle (ainakin välipalaksi) - Tunnistan tosin minäkin tuon vierauden naapurimaan kuvauksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mikä monessa ruotsalaisessa ja ehkä ennen kaikkea tukholmalaisessa kirjallisuudessa vieraannuttaa. Samanlainen vieraus tulee minulle usein nykyhollantilaista kirjallisuutta lukiessa (tosin sitä luen kyllä vähän). En saa tunteesta ihan kiinni, mutta jotain se on.

      Poista

Lähetä kommentti