Annie Darling: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa



Olen todella surkea jättämään kirjoja kesken. Yleensä siitä on vain harmia, mutta toisinaan käy sellainenkin ihme, että alkuaan tylsän oloinen kirja palkitsee kuin palkitseekin lopussa. Annie Darlingin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa ei ollut tylsä tai muutenkaan huono, mutta kieltämättä ajattelin ensimmäiset viisikymmentä sivua, että osaapa olla kliseinen chick lit -romaani. 

Romanttisia kirjoja myyvä kirjakauppa, suloinen (ja ilmainen) pikkuasunto sen yläkerrassa, valepoikaystävä, joka on naurettavan komea arkkitehti. Kaikkea tätä kuuluu päähenkilö Verity Loven elämään, jota värittää myös introverttius tai ehkä ennemminkin aistiyliherkkyys. Ajoittaisesta ihmisinhostaan huolimatta Verityn ympärillä riittää ystäviä ja ihailijoitakin ja ylipäänsä kaikki pitävät häntä ihastuttavana. Itse Verity kuitenkin kaikista mieluiten lukisi yksin kotonaan Ylpeyttä ja ennakkoluuloa. Valepoikaystävä Johnnyn myötä hän joutuu kuitenkin jalkautumaan valedeiteille kaikenlaisiin kissanristiäisiin, mutta onneksi sitäkin varten ystävältä löytyy uskomaton vintage-pukujen kokoelma, josta voi käydä lainaamassa upeita asuja juhliin lähtiessä.

Kuten huomaatte, tätä romaania ei missään nimessä kannata lukea kyyniset linssit silmillä. Onneksi minäkin onnistuin ne karistamaan nenältä ja jatkoin itsepintaisesti lukemista, sillä loppujen lopuksi Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa osoittautui oikein vetäväksi, eikä nyt ihan niin tavanomaiseksikaan ihmissuhderomaaniksi. 

Kirkkoherran tytär Verityllä on neljä metelöivää sisarta (kyllä, aivan kuten Benneteillä) ja pidinkin kovasti kirjan sisaruuskuvauksesta. Myös pääparin, Verityn ja Johnnyn, kemia toimii. Johnnylla on, kaikesta kiiltokuvamaisuudesta huolimatta, takanaan haavoittunut menneisyys ja hän onkin jäänyt roikkumaan ihmissuhteeseen, joka ei tee hänelle hyvää. Tämän takia hän kuitenkin tarvitsee valetyttöystävän ja koska Verity puolestaan on päättänyt jäädä ikisinkuksi, eikä jaksaisi kavereiden hyvää tahtovia naittamisyrityksiä, hänellä on käyttöä valepoikaystävälle. Sen suurempia ennustajanlahjoja ei tarvitse olla arvatakseen, mitä kirjan lopussa tapahtuu, mutta sitä ennen Johnnyn riutuminen epätavanomaisessa suhteessa on ehdottomasti kirjan kiinnostavinta antia.

Kirja antaa kunniaa kaikille maailman introverteille ja kotona viihtyville lukutoukille. Introvertit todellakin ovat aivan väärinymmärretty ja aliarvostettu ihmisryhmä ja kuten Verity niin hyvin kiteyttää, yksin oleminen ei tarkoita automaattisesti yksinäisyyttä. Itse luokittelen itseni ambivertiksi: pystyn hölöttämään ventovieraiden kanssa tuntitolkulla, mutta toisaalta toisinaan tunnen lähinnä inhoa muuta ihmiskuntaa kohtaan ja vetäydyn mielelläni omiin oloihini. Minun oli siis kokolailla helppoa samaistua Verityn monenlaisiin tuntemuksiin hänen navigoidessaan deittailun, työ- ja perhe-elämän aallokossa.

Kirja houkutteli kääntämään sivun ja aloittamaan uuden kappaleen kerta toisensa perään. En ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa, mutta se ja pikapuoliin ilmestyvä kolmas osa kyllä kutittelevat uteliaisuuttani. Darlingin romaanissa yhtyvätkin kliseiden lisäksi myös viihderomantiikan parhaat puolet, kuten kirjailija itse sen niin hyvin kirjan sivuilla sanoo:

"Rakkausromaanien lukemisessa ei ollut mitään vikaa. Ei niiden tehtävä ollut vain täyttää aukkoja yksinäisten ihmisten elämässä. Oli mahdollista olla rakkaussuhteessa ja silti lukea rakkausromaaneja.
(... ) "Itse asiassa," Verity aloitti niin kipakasti, että hänen neljä sisartaan olisivat vilkuilleet toisiaan. "Itse asiassa suurin osa klassikoista voidaan luokitella romanttiseksi kirjallisuudeksi. Ajattelepa Ovidiuksen rakkausrunoja, Romeota ja Juliaa ja tietysti Ylpeyttä ja ennakkoluuloa."

Olen presiis samaa mieltä. Ja Verityn kanssa samoilla linjoilla myös siitä, että Ylpeyden ja ennakkoluulon voi lukea miten monta kertaa tahansa. Miten hyödyllistä elämässä onkaan, jos osaa tunnistaa tosielämän Caroline Bingleyt ja George Wickhamit ja kiertää heidät, mikäli mahdollista, mahdollisimman kaukaa!

Annie Darling: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa (True Love at Lonely Hearts Bookshop 2017)
Tammi 2022
Suomentanut Saara Pääkkönen

Kommentit

  1. Juttusi on kiinnostava. Todella, klassikoistakin löytyy rakkautta. Tämä tematiikka tuo mieleen Saara Turusen pohdinnat siitä, että eihän rakkaudesta kirjoittavaa naista oteta todesta, koska rakkautta aiheena ei ties mistä syystä oteta todesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tuo sitaatti olisi jatkunut vielä jotenkin niin, että onhan Hemingwayn ja monen muun klassikon kirjoissakin rakkautta. Mutta eipä niitä tosiaan käsitellä rakkausromaaneina.

      Poista
  2. No, merkkasinpa sitten tämän lukulistalle, tai oikeastaan sarjan ensimmäisen kirjan. Olen sen verran jumiutunut lukija, että haluan sarjani aina "oikeassa järjestyksessä". Kuulostaa tarpeeksi hömpältä hetkiin, kun kaipaa cozy mysteryä vaaleanpunaisempaa luettavaa :-) Kliseet käyvät vallan mainiosti, kunhan niitä osaa odottaa. Silloin ei harmita, jos mielentila on oikea.
    Sitä paitsi - Rakkaus on mukana kaikissa suurissa tarinoissa, tavalla tai toisella.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti