S.J.Bennet: Windsorin solmu

 

Eilen tuli kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun kuningatar Elisabetista tuli Iso-Britannian kuningatar. Aika on suorastaan tyrmistyttävän pitkä ja luulen, että useimmat monarkian vastustajatkin ovat valmiita myöntämään, että kuningattaren nöyrä omistautuminen tehtävälleen, ja myös sen taidokas hoitaminen, on juhlallisuuksien ja kiitoksen arvoinen asia.

Itsehän olen vähintään semimonarkisti ja lukiessani S.J. Bennetin Windsorin solmua ajattelin vähän kapinallisestikin, että on perustuslaillisessa monarkiassa etunsa. Ainakin silloin, kun valtionjohtaja on kuningatar Elisabetin kaltainen henkilö. Katsotaanpa vaikka USA:n tai Venäjän presidentinvaaleja tai niiden jälkipelejä, ei Iso-Britannialla mene lainkaan hullummin. Paitsi tietenkin Brexitin osalta, mutta ehkäpä siinäkin tapauksessa olisi kannattanut kääntyä kuningattaren, ei kansan, puoleen päätöstä tehtäessä. 

On hovissa tietysti myös mätäpaiseensa, kuten prinssi Andrewn vastenmielinen tapaus osoittaa. Myönnetään. Lisäksi on sanottava, että olen ylpeä myös suomalaisesta demokratiasta ja äänestän aina kun vaaleja pidetään. Olen ylpeä myös siitä, että kerran kuudessa vuodessa tavallinen kansalainen on kuningas ja pääsee äänestämään johtajastaan. 

Mutta on monarkiassa silti sitä jotain.

Tämän puolipoliittisen alustuksen jälkeen alan kenties päästä itse aiheeseen. Elisabetin jubileumin alkajaisiksi luin nimittäin S.J.Bennetin dekkarin Windsorin solmu. Bennetin kirjassa kuningatar ratkoo muiden velvollisuuksien ohella myös rikoksia.

Ja minun on sanottava, että tämä kuulostaa itse asiassa hyvinkin uskottavalta. On jotenkin helppo ajatella, että tarkkasilmäinen ja nopeaälyinen kuningatar on hyvä havainnoimaan ympäristöään, on työnsä koulimana erityisen hyvän ihmistuntija (eli tunnistaa p**anpuhujan välittömästi) ja kuten kirjassakin esitetään: kukapa kiinnittäisi huomiota kuningattareen silloin kun kaikki nimenomaan kiinnittävät huomionsa Kuningattareen? Tai oikeammin, itseensä Kuningattaren seurassa.

Tällä kertaa Elisabetilla on käsissään arkaluonteinen tapaus. Windsorin linnasta nimittäin löytyy nuoren venäläisen pianistin ruumis. Kerrassaan viehättävä mies, jonka kanssa kuningatar itsekin on tanssinut edellisenä iltana. Ja nyt mies löytyy kuolleena huoneestaan, arveluttavissa olosuhteissa. On selvää, että hovi tekee kaikkensa estääkseen skandaalin leviämistä lehdistön tietoon. Linnan käytävillä väreilee hermostus, kun poliisit ja salaisen palvelun väki kuulustelevat henkilökuntaa.

Kuningatar Elisabet ei luonnollisesti itse voi kulkea suurennuslasin kanssa syynäämässä rikospaikkaa, puhuttamattaakaan siitä, että kävisi kuulustelemassa asiaan liittyviä henkilöitä. Siksi hän värvää toverikseen Rozie Oshodin, nuoren assistentin, joka on ollut kuningatteren palveluksessa vasta muutamia kuukausia. Kuningattaren apulaisena hän joutuu paitsi vaarallisiin tilanteisiin myös suunnittelemaan mutkikkaita operaatioita ja jopa huijaamaan lähintä esimiestään, kuningattaren yksityissihteeriä.

Windsorin solmussa parasta oli oikeastaan kuningattaren ja hovielämän kuvaus. Itse murhamysteeri ei herättänyt mielenkiintoani niin paljon kuin olisi ollut suotavaa. Verratessani Windsorin solmua esimerkiksi tätä ennen lukemaani, ja uskomattoman koukuttavaan Max Seeckin Kaunaan, huomasin, että murhaajan henkilöllisyys oli minulle oikeastaan aika yhdentekevä.

Sen sijaan Bennetin oivallus siitä, kuinka eriskummallisesti ihmiset kuningattaren ympärillä toimivat, oli erinomainen ja herkullisesti kuvattu. Esimerkiksi Salaisen palvelun pääjohtaja Gavin Humphreys sortuu kerta toisensa jälkeen aliarvioimaan kuningattaren jo hieman höpsähtäneeksi vanhaksi rouvaksi, tietämättä ollenkaan, kuinka taitavasti ja tahdikkaasti tämä vanha rouva kulisseissa vetelee naruista. Tämä sai minut hyvälle tuulelle ja kaiken lisäksi luulen, että kuvaus saattaa olla varsin paikkansa pitävä.

Tarina sijoittuu vuoteen 2016, jolloin Elisabet täytti 90 vuotta ja hänen 65. juhlavuottaan juhlittiin. Tämä oli myös aikaa, jolloin Edinburghin herttua oli vielä vaimonsa tukena, eikä Harryn Meghanista ollut vielä tietoakaan. Monella tapaa onnellisia aikoja siis.  

Philipin lisäksi muut kuninkaallisen perheen jäsenet mainitaan lähinnä ohimennen sivulauseissa, mutta kuka ties heidän roolinsa kasvaa tulevaisuudessa. Hänen majesteettinsa tutkimuksia -sarjan toinen osa, A Three Dog Problem, on jo ilmestynyt englanniksi ja kolmaskin on pian tulossa.

S.J.Bennet: Windsorin solmu (The Windsor Knot 2020)
WSOY 2021
Suomentanut Kaisa Haatainen
349s.
Arvostelukappale