Marja-Leena Lempinen: Naisten taivas

 

Hyvää alkanutta vuotta! Tämä vuoden ensimmäinen postaus on samaan aikaan vuoden viimeinen, sillä vielä yksi viime vuoden aikana lukemistani kirjoista on odotellut esittelyvuoroaan! Nyt joululomalla olenkin ehtinyt lukea ihanan paljon, mikä on näkynyt normaalia tiiviimpänä postaustahtina täällä blogissakin. Mutta ei hätää, tahti tästä taas hidastuu, kun arki alkaa.

Mutta nyt asiaan!

Joulukuussa halusin pysytellä lukemieni kirjojen kanssa omalla mukavuusalueellani ja Marja-Leena Lempisen historiallinen romaani Naisten taivas oli sitä mitä suurimmassa määrin. Kirja sijoittuu 1920-luvun Kanadaan, jonne saapuu kaksi nuorta naista, Jenny ja Hanna, siirtolaisiksi. He pakenevat paitsi oman elämän näköalattomuutta myös nuoren isänmaan kasvukipuja: sisällissota ja jakolinja valkoisiin ja punaisiin on vielä tuoreena ja märkivänä haavana olemassa. Se, mikä naiset yllättää, on se, että samat jakolinjat yltävät myös valtameren taakse.

Romaanissa seurataan, kuinka Jenny ja Hanna kotiutuvat ja etsivät omaa paikkaansa Kanadassa. Jennyllä käy hyvä tuuri ja hänet pestataan saman tien rikkaaseen perheeseen apulaiseksi. Hannalla sen sijaan on vaikeampaa, eikä hän muutenkaan tahdo sopeutua Toronton suureen kaupunkiin. Muiden suomalaisten tapaaminen Haalilla lievittää koti-ikävää, mutta eniten Hanna haikailee muuttoa Ontarioon, jossa maisemat ovat tutumpia, ja paikalla paljon suomalaisia. Ehkä siellä voisi mukavan miehen kanssa ostaa palan maata ja perustaa farmin?

Jenny taas ei haikaile maalle, vaikka pysyykin hyvin Timminsin kuulumisista perillä, kiitos siellä metsätöissä olevan veljensä. Eniten kirjassa kuitenkin seurataan palvelusväen elämää Jennyn palveluspaikassa. Suuressa talossa on kirjaimellisesti kahden kerroksen väkeä. Vaikka Jennyn mister ja misis tunnetaan hyvämaineisina ja reiluina, on työntekijöiden asema monessa suhteessa heikko. Palvelijoiden vapautta rajoitetaan, ylitöitä teetetään ja jos sairastuu tai tapahtuu onnettomuus, on työntekijän oikeudet vähissä ja isäntäväen armeliaisuuden varassa.

Ei ihme, että niin Toronton palvelusväki ja rakennusmiehet kuin vielä enemmän Ontarion metsä- ja kaivostyöläiset kokevat sosialismin sanoman monessa suhteessa kutsuvaksi. Moni jo aiemmin Kanadaan tulleista suomalaisista on entisiä punaisia kotimaasta, joten agitaatio on vahvaa ja ylilyöntejä tapahtuu.

Ennen kaikkea kirja kuitenkin kertoo nuorten naisten rohkeasta hypystä tuntemattomaan ja kasvamisesta ihmisenä omanarvontunnon ja itsetuntemuksen kehittyessä. Romaanin nimi, Naisten taivas, tulee siitä, että naisille Amerikkoihin muutto merkitsi usein mahdollisuutta parempaan kotimaahan verrattuna. Myös miehet ansaitsivat enemmän kuin kotimaassa, mutta suomalaisilla teetätettävät työt savotoilla ja kaivoksilla olivat myös erittäin raskaita, vaarallisiakin. Ja kaiken lisäksi, suuri pörssiromahdus oli jo ovella.

Kirjansa jälkisanoissa Lempinen kertoo, kuinka hän aloitti taustatyön romaania varten jo 1980-luvulla, jolloin hän kierteli Kanadassa omien sukulaistensa opastamana ja haastatteli Suomesta 1920-luvulla tulleita siirtolaisia. En voi olla ajattelematta sitä, kuinka tärkeää tietoa hän onkaan silloin saanut kerättyä ja iloitsen siitä, että tämä taustatieto on nyt saanut muotonsa romaanina. Teksti oli paikoittaisesta viimeistelemättömyydestä huolimatta niin mukaansatempaavaa ja kiinnostavaa, että ehdottomasti toivon saavani lukea Jennyn ja Hannan vaiheista myös jatkossa.

Olen usein ennenkin kertonut, miten joku teema alkaa tulla vastaan yhdessä jos toisessa paikassa, sitä erikseen suunnittelematta. Viime viikonloppuna televisiosta tuli Ikitie-elokuva. Olen kirjoittanut siitä aiemmin täällä. Elokuvassa kuvataan Neuvostoliittoon tulevia amerikan siirtolaisia, jotka kolhoosissaan uskovat rakentavansa parempaa työläisten maata (tästähän on kirjoittanut myös JP Koskinen Tulisiipi -teoksessaan.) Myös Naisten taivaassa työläisten Neuvostoliittoon värväys mainitaan. Kirjan luettuaan on ehkä helpompi ymmärtää niitä vaikutteita, mitkä saivat toiset uskomaan lupauksiin ja lähtemään matkaan. 

Eilen puolestaan höristelin korviani, kun televisiossa alkoi dokumentti Toivola - Land of Hope. Pohjois-Michiganissa, siis USA:n puolella, sijaitsevasta Toivolan kylästä ja sen suomalaissukujuuristen siirtolaisten elämästä kertova dokumentti toi välittömästi mieleeni myös Ontarion ja sinne farmejaan raivanneet siirtolaiset. Ja illalla katsoin yhden ikisuosikeistani, Charlie Chaplinin Nykyajan, joka kuvaa tuota samaa kiihkeän kasvun ja suuren romahduksen kautta, joka tarjosi paitsi suuria voittoja myös karmaisevia ihmillisä tappioita. Kaikki nämä elokuvat sopivat erinomaisesti oheisohjelmistoksi Lempisen romaania lukiessa.

Naisten taivaaseen oli erinomaista päättää lukuvuosi 2021. Nyt on hyvä aloittaa uusi vuosi uusilla kujeilla. Sitä ennen tulen kuitenkin jollakin tapaa vetämään yhteen mennyttä vuotta!

Marja-Leena Lempinen: Naisten taivas
Icasos 2021
231s.
Arvostelukappale