Kirsi Pehkonen: Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella

Sinulle on aina sauna lämmin Niittyniemessä. Jos ei oo, niin lämmitän heti kun pyyät. Ja mansikoita pakkasessa. Niin että.

Voipiko sitä nätimmin ja savolaisemmin ennee kuvata, rakkautta?

Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella on Kirsi Pehkosen viides Jylhäsalmi-romaani. Olen lukenut kaikki alusta asti ja on ollut ilahduttavaa seurata, kuinka kiinnostus ja niin sanottu pöhinä tämän maalaisromanttisen kirjasarjan ympärillä tuntuu vuosi vuodelta kasvaneen.

Jylhäsalmella on romantiikka- ja maalaisidyllitakuu. Yllättävän paljon kaikenlaista sutinaa ja loimuntaa noin pienelle paikkakunnalle mahtuu! Kuten aiemmissakin osissa, nytkin päähenkilöt ovat uudet, mutta mukana vilahtelee pitkä rivi tuttuja hahmoja ja paikkoja. Kylän keskus, lossin kupeella sijaitseva Lossarin kahvila on keskeisessä osassa tässäkin tarinassa.

Kirja alkaa siitä, kun nuori freetoimittaja Laura saapuu tekemään juttua Lossarin uudesta kesäterassista, mutta onnettomien sattumusten kautta myöhästyy keikalta. Onneksi majapaikka löytyy läheltä ja mahdollisuus uusintaan järjestyy seuraavalle päivälle. Mutta kun tomerat jylhäsalmelaiset alkavat järjestelemään asioita, venähtää Lauran visiitti huomattavasti aiempaa pitemmäksi. Kunhan ei vaan elinkautinen olisi tulossa...

Kirjan toinen keskushenkilö on Korkealan pankin toimitusjohtaja Sari. Hänen kesänviettonsa saa aivan uusia käänteitä, kun häirikkö alkaa piinata häntä. Sari on ihmeissään, kenellä voisi olla jotakin häntä vastaan? Hädissään hän turvautuu pankin hallituksen puheenjohtajaan Sakariin.

Toisin kuin kirjan nimestä voisi päätellä, tarina ei sijoitu puintiaikaan, vaan keskikesän helteisempiin päiviin ja heinäntekoaikaan. Itseäni maatalon tyttönä viehättää maaseudun kuvaus, ja erityisesti se, että Pehkonen kuvaa asiantuntevasti maaseudun elämää sellaisena kuin se nykypäivänä on. Maalaisromantiikkaa syntyy myös satojen nautojen robottipihatoissa, ja ihmiset elättävät itsensä moniyrittäjinä.

Joku MTK:n palkinto siitä, että nykypäivänkin maaseudun elinvoimaisuutta kuvataan, Pehkoselle siis kuuluisi. Liian usein kun kaupungeissa tuntuu olevan sellainen käsitys, ettei maalaiskylillä enää tapahdu muuta kuin odotellaan, kuka sammuttaa viimeiset valot. 

Laurakin löytää venähtäneen juttukeikkansa aikana lukemattomia juttuaiheita Jylhäsalmelta. 

Itsekin olen joskus ollut aloitteleva freelancetoimittaja, siinäkin mielessä Lauran edesottamuksia oli nostalgista seurata. Kerran muun muassa sain hälytyksen juttukeikalle erääseen lossikahvilaan Vehmersalmella, Kirsi Pehkosen kotipaikkakunnalla. Muistaakseni tulin kyllä paikalle ajoissa. Melkoisia flashbackeja teos kuitenkin synnytti!

Jos muuten toimittajatarinat kiinnostavat, niin kesäkuussa luin Karin Erlandssonin Kuolonkielot, siinäkin pääosassa on nuori toimittaja pienellä paikkakunnalla.

Kirsi Pehkonen: Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella
Karisto 2021
269s.