Johanna Savolainen: Se, joka pääsi pakoon

Tästä ei kesäisemmäksi ja cosymmaksi dekkari enää mene! Täydellistä lukemista siis vaikka juhannusaaton yöttömään yöhön.

Ne, jotka ovat aktiivisesti lukeneet blogini dekkariarvioita tietävät, että kärsin pahasta nordic noirin klisee-yliannostuksesta. Viimeksi viime viikonloppuna mesosin cosy crimen ja kesäisen lempeän dekkarin puolesta. Tommi Laihon Uhanalaisista löytyi lämpöö ja lempee, mutta jaksoin vielä nillittää rikkinäisten poliisihahmojen ankeudesta. Mikseipä joskus dekkarissa voisi murhoa ratkoa elämäänsä ihan kohtuullisen tyytyväinen virkamies?

Ja sitten toiveisiini vastattiin. Johanna Savolaisen Se, joka pääsi pakoon osui Amman epävirallisella kesädekkariasteikolla napakymppiin. Tässä muutamia menestyksen tekijöitä:

1. Poliisi. Olen tosiaan ihmetellyt sitä, miksi dekkarien poliisit tuntuvat nykyään olevan enemmän elämänhallinnan avun tarpeessa kuin asiakkaansa. Ymmärrän, että epätäydellinen poliisi oli vallankumouksellinen ajatus muutamia vuosikymmeniä sitten, mutta nykyään se on muuttunut ärsyttäväksi maneeriksi. Kuinka siis ilahduinkaan Veikko Niskasesta! 

Vakaa rikosylikomisario Veikko Niskanen on nimittäin toista maata. Hänen pahin paheensa on kestävyysjuoksu. Hän on myös vannoutunut poikamies, omasta tahdostaan. Pahin Niskasta kohtaava kriisi on se, että Kylässä kesän alussa esiintyneet väkivallanteot uhkaavat hänen kesälomiaan ja maratoniaan juuri silloin, kun hän on elämänsä kunnossa. Hän tulee myös kohtuullisen hyvin toimeen niin esimiehensä kuin työtoveriensakin kanssa. Ajatella.

2. Murha. Missäpä dekkarissa sellaista ei se olisi, tietenkään. Mutta aika pitkälle kirjaa ehtii lukea, ennen kuin mitään kovin dramaattista tapahtuu. Se ei haittaa, sillä kuvitteellisen, Kotkan ja Haminan tienoilla sijaitsevan Kylän asukkaiden ja ihmissuhdekiemuroiden kanssa viihtyy ilman murhiakin. 

Sitä paitsi näennäinen tapahtumattomuus tuo kirjaan myös uskottavuutta. Uskoisin, että useimmiten poliisit saapuvat suomalaiseen pitäjään nimenomaan epämääräisten, alkoholinhuuruisten iltojen jälkiseuraamuksia selvittelemään, kuin monimutkaisten rituaalimurhien vuoksi, kuten dekkareissa usein. 

3. Kylä. Kylän kaltaisia paikkoja löytyy Suomesta vinopino, tavanomaisuutta alleviivaa vielä se, että kirjassa puhutaan vain Kylästä. Toki maantieteellisesti se asemoidaan Kotkan ja Haminan liepeille ja oman erikoispiirteensä sille tuo Summan paperitehtaan sulkeutuminen (romaani sijoittuu vuoteen 2009). Missä työttömyyttä, siellä toimettomia nuoria miehiä, missä toimettomia nuoria miehiä, siellä sosiaalista epävakautta. Jopa väkivaltaisia kuolemia.

4. Annan kahvila. Tapahtumien ja Kylän keskuspiste on Annan kahvila, jossa niin paikalliset kuin kesäasukkaat paitsi ravitsevat ruumiinsa myös sielunsa paikkakunnan uutisilla ja tiedoilla. Kesään tuo kuhinaa Annan pojan Teemun tulo kesänviettoon kotipitäjäänsä. Teemusta on kovaa vauhtia tulossa seuraava suomalainen NBA-varaus. 

Eikä tässä vielä kyllin, Annan baarissa on kesätöissä myös nuori ja kaunis Eevi, toiselta paikkakunnalta tullut muukalainen, joka saa sukat pyörimään niin poika- kuin ukkomiesten kengissä. Kun soppaan vielä lisätään huhupuheet paikkakunnalla liikkuvasta murhaajasta, on siinä tapahtumia jo yhden Kylän tarpeiksi.

5. Kesä. Metsä, järvi. Yöttömässä yössä narahtava aitan ovi. Salaisuuksia, vanhoja ja uusia. Kaikkea löytyy. Niin, ja murha tietysti.

Johanna Savolainen: Se, joka pääsi pakoon
Kustannus-Mäkelä 2021
n.320s.
Arvostelukappale