Antti Holma: Kaikki elämästä(ni)

 
Antti Holmalle kuuluisi kansanterveystyön palkinto. Kai sellaisia on? Jos ei ole, niin keksitään. 
 
Perusteluni on puhtaasti subjektiivinen, mutta perustuu niin muodikkaaseen yksilön kokemusten yleistettävyyteen.

Kuluneet viime viikot ovat olleet kuluttavia. Työpäivät ovat venyneet luvattoman pitkiksi ja vanha arkkivihollinen stressi on istunut rumasti kuiskutellen olkapäällä. Koronauutisten vaikutuksesta mielialaan edes viitsi mainita. Illalla koneen suljettuani on ensin tuntunut siltä, etten kyllä jaksa tehdä yhtään mitään, mutta onneksi odottamassa on ollut Antti, joka on houkutellut minut ilta toisensa perään vetämään tuulipuvun päälle, lenkkarit jalkaan ja lenkille.
 
Lukemattomina iltoina olen katsellut järvelle, vetänyt raikasta syysilmaa syvälle keuhkoihin ja sitten tyrskähtänyt hallitsemattomasti, kun korvissani Holma on samettisella ja lakonisella äänellään sanonut jotakin sellaista, mitä ei vain ole tapana ääneen sanoa.
 
(Näistä hallitsemattomista naurunpyrskähdyksistä ja sen aiheuttamista sosiaalisesti kiusallisista tilanteista kirjoitin muuten aiemmin tällä viikolla Amman lukupiirissä, klik). 

Kaikki elämästä(ni) kirja on lähtökohdiltaan kliseinen, mutta toteutukseltaan kaikkea muuta. Vai mitä tuumaatte siitä, että alle nelikymppinen kirjailija kirjoittaa siitä, kuinka vaikeaa on kirjoittaa kirja ja olla alle nelikymppinen eli aikuinen, vaikkei aina oikein tunnu siltä. Yleisesti ottaen kiertäisin tällaiset kirjat kaukaa, mutta Holma kuljettaa autofiktiivistä tarinaa niin omaleimaisella ja räävittömällä tyylillään, ettei kyydistä voi olla nauttimatta.

Holman mukana päästään Sonkajärvelle, mökille, Helsinkiin, Lontooseen ja New Yorkiinkin ja kaikissa näissä paikoissa Holma on yhtä kotonaan eli ei yhtään kotonaan. Kaikista vähiten hän tuntuu kuitenkin olevan kotonaan omissa nahkoissaan ja siinäpä piileekin se hienous, mihin kuka tahansa voi samaistua.

Kuten jo aiemmin mainitsin, Holma lausuu ääneen asioita, joista ei yleisesti ottaen puhuta. Hän on räävitön sukupuolielämän kuvauksissaan, iskee kuvailemiaan ihmisiä vyön alle, mutta kaikista armottomimmin sanansäilä silti viiltää kirjan kertojaa itseään eli A.Holmaa. Hän käsittelee neuroosejaan itseironiseen, viiltävään sävyyn. 
 
Eikä kaikki suinkaan ole hassuttelua.

Paras komedia syntyy useimmiten silloin, kun itkettää ja naurattaa yhtä aikaa. Useaan kertaan Holma kysyy, miksen voi olla niin kuin muutkin, miksen voi sopeutua yhteiskunnan määräämään muottiin, miksi menestymiset näyttäytyvät omassa mielessä vain sarjana epäonnistumisia. 
 
Kansanterveyspalkinnon lisäksi siis jonkinlainen mielenterveystyön edistämispalkinto olisi myös ihan perusteltua.

Autofiktiosta kirjoittaminen on siinä mielessä hankalaa, ettei lukija voi tietää, missä suhteessa tapahtumat ovat totta, missä suhteessa keksittyä. Lopputuloksen kannalta sillä ei kai väliä olekaan. 

Itselleni autenttisimpia hetkiä olivat ne osat kirjasta, kun kirjailija muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan Sonkajärvellä. Olemme Holman kanssa samaa ikäluokkaa olevia yläsavolaisia, joten muutamat tuokiokuvat toivat vahvasti mieleen omat vastaavat  hetken omasta nuoruudesta. 
 
Vaatteet, vapaa-ajanviettotavat, nuorten tapa puhua toisilleen, kaikki tuntuu tutulta. Aloin miettiä, olinko vappuna -97 Iisalmessa.
 
Monet muut kohdat kirjasta taas ovat huomattavasti vieraampia, erityisesti useat kohtaukset Saatanan kanssa liikkuivat jo paikoin hämärän tuolla puolen. Mutta siellä, hämärässäkin, on jotakin tunnistettavaa, ihmisyyden syvimpiä kipupisteitä, surua ja voimattomuutta, mutta myös iloa ja uhmaa. 

Ja niihin tunteisiinhan mahtuu, jos ei nyt kaikki, niin ainakin aika paljon elämästä.

Antti Holma: Kaikki elämästä(ni)
Otava 2020 (Elisa Kirja äänikirja)
Lukija Antti Holma
8h 23min.






Kommentit

  1. Olen kanssa fani ja arvostin avautumisia Sonkajärvestä! Hyviä huomioita tässä myös kavereista, joita ei yhtään kiinnosta toisen kuulumiset, vaan ystävyyssuhteessa noudatetaan jotain nuoruudessa jämähtänyttä kaavaa. Kirjasta on moneksi, viihdyttäjäksi, lohduttajaksi, sivaltajaksi. Voisin kuunnella uudestaankin, varmaan silloin päätyisin eri johtopäätöksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ystävyyssuhteiden kuvaaminen oli toisaalta hulvatonta, toisaalta riipaisevaa. Ja olet ihan oikeassa myös siinä, että tämän kestää lukea/kuunnella useampaan otteeseen, pintaan nousevat varmasti joka kerralla eri asiat.

      Poista
  2. Katselin tätä kirjakaupassa. Jotenkin en innostunut ostamaan kirjaa, vaikka kaunista kuvitustakin siinä oli. Ehkä olen liian vanha! Mutta antaa varmaan arvokasta samaistumispintaa joillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Holma kirjoittaa niin kummallisista asioista, etten ole varma, kuka voisi tapahtumien tasolla samaistua (varmasti joku voi), mutta samalla hän on niin auki tunnetilojensa kanssa, että sieltä löytyy yhteistä kosketuspintaa väkisinkin. Kiinnostava tapaus.

      Poista
  3. Kirjojen maailmaan on tullut itsekin paettua korona-arkea, jota ei aina vaan jaksa. Holmaa en ole lukenut tai kuunnellut, mutta tämä alkoi kiinnostamaan. Luulen, että saattaisi toimia minulle parhaiten juuri äänikirjan muodossa. En olekaan tainnut kuunnella kirjoja, joissa kirjailija itse on lukijana. Autofiktiiviseen teokseen se varmasti sopii oikein hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Holma on loistava lukija muutenkin ja tässä tapauksessa vielä tietysti ekstrahienoa, että hän lukee kirjansa itse. Se myös tuo kuunteluun oman lisäjännitteensä, välillä tuntui siltä, kuin kaikki kirjan tapahtumat olisivat automaattisesti totta, tietenkin, koska hän itse tekstiään lukee. 😊

      Poista
  4. Vai kohtaamisia Saatanankin kanssa on luvassa, no eiköhän niistäkin selvitä :D

    Meinaan tämän myös kuunnella, kun Holma vielä itse lukee. Tyyli on tullut jo jonkun verran tutuksi, että tietää mitä odottaa :)

    VastaaPoista
  5. Onpa upea kuva!

    Kirjoitat kiehtovasti kirjasta ja melkein tekisi mieli lukea, mutta jotenkin tuntuu, että ehkä olisi liian "räävitön" runotytön sielulleni :D

    Minä olen muuten vasta viimeisen vajaan vuoden aikana yrittänyt jonkin verran kuunnella äänikirjoja. Lähinnä automatkoilla. Mutta olen todennut, että ne eivät yhtään sovi minulle. Lenkillä en ole tullut kokeilleeksi - ehkä voisi testata? Toisaalta silloin ei kuule luonnon ääniä ja pääse rauhoittumaan samalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ehkä tämä on vähän too much herkälle runotytölle, ellet sitten halua selkeästi astua pois mukavuusalueelta 😊
      Minä tykkään kuunnella äänikirjoja sekä autossa että luonnossa, mutta se on kyllä taito, mitä pitää vähän treenata. Kukkeimpana kesänä ja lintujen laulaessa en minäkään aina raski kuunnella äänikirjoja, mutta tällä tavalla syksyn ankeuteen sopii hyvin.

      Poista
  6. Luin Antti Holman esikoiskirjan ja pidin kovasti. Järjestäjässä oli varmasti myös Antin omaa elämää, mutta sitä en lukiessani miettinyt, ehkä jopa enemmän, keitä muita kirjassa saattoi olla.
    Elämme juuri nyt sitä aikaa vuodesta, jolloin niin helposti jää kotisohvalle lököilemään. Jos Antti saa ulos ja liikkeelle, niin se on jo riittävä syy tarttua tähän kirjaan. Kiitos vahvasta suosituksesta, sillä minua on tähän mennessä jarruttanut se, että Auta Antti, suosiostaan huolimatta ei ole ihan my cup of tea, ja en haluaisi sitä lisää. Mutta nyt Kaikki elämästäni lähtee luureihin.

    VastaaPoista
  7. Täällä yksi fani ilmoittautuu kehujonoon! Amma, sait hienosti kuvatuksi kirjan. Minulle se oli sellaista tykitystä, josta vain nautin kuunnellessani mutten oikein saanut otetta niin että olisin osannut toiselle kuvata.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
  8. Täällä myös Antti Holma fani. Olen aikaisemmin kuunnellut vain Auta Antti-podcastia, mutta nyt jonkin aikaa pohdiskellut, että kannattaisiko kyseinen kirja lukea. On tullut luettua nimittäin tuosta kirjasta vain positiivisia kommentteja. Kerroit mielestäni mukavan tiivistetysti, mutta monipuolisesti kaikki kirjasta tulevat fiilikset! Kiva ja selkeä blogi!

    Terkuin Satu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti