Vuoden 2019 klikatuimmat kirja-arviot

Otsikoisin tämän mielelläni muodossa "luetuimmat kirja-arviot", mutta siitähän minulla ei ole antaa takeita.

Kirsin kirjanurkan Kirsi jakoi Twitterissä kiinnostavan listan viime vuoden toistaiseksi luetuimmista kirjajutuista blogissaan. Lista oli kiinnostava, osin odotettu, osin yllättävä. Siksipä mielenkiintoni heräsi: mitkä viime vuonna esittelemäni kirjat ovat saaneet eniten yleisöä ja lukijoita?

Huomasin, että alkuvuoden bloggaukset nousivat (ymmärrettävästi) esiin loppuvuoden kirjojen kustannuksella. Ovathan ne ehtineet kerätä klikkauksia pitemmän aikaa. Toisaalta tämä kertoo myös siitä, ettei kirjapostauksen elämä pääty heti ilmestymisen jälkeen, vaan kävijät löytävät kirja-arviot pitkällä aikavälillä. Monet varmasti googlaavat bloggauksia silloin kun kirja on itsellä luvun alla ja ajankohtainen.

Niinpä klikatuimpien kirjojen lista tuotti minullekin joitakin yllätyksiä. Kirjapostaus, joka ei ilmestyessään aiheuttanut mitään erityisen suurta yleisöryntäystä blogiin, onkin saattanut kuukausien aikana kerätä tuhansia lukijoita!

Ajatus on lohdullinen. Vaikka kirja-ala tuntuu etenevän sesongista toiseen kiihtyvää vauhtia, löytävät lukijat kirjat (sekä niistä kirjoitetut bloggaukset ja arviot) omaan tahtiinsa. Se on hyvä!

Klikkausten valossa blogini viime vuoden TOP10 on seuraavanlainen (22.2.2020 tilastojen mukaan):

1. Michelle Obama: Minun tarinani



2. Maarit Nurmi: Paras yllätys ikinä!




3. Heidi Jaatinen: Koski


4. Antti Tuomainen: Pikku Siperia


5. Miklu: Paras kirja ikinä


6. Naomi Alderman: Voima


7. Eve Hietamies: Teräsmiehen morsian


8. Arttu Tuominen: Verivelka


9. Minna Lindgren: Kaukorakkaus


10. Enni Mustonen: Sotaleski




Kuinka monta näistä teillä on luettuna? :)

Kommentit

  1. Hih, kivaa, että ideani sai sinutkin tutkailemaan tilastoja!
    Olen lukenut listasi kirjoista neljä: Pikku Siperian, Verivelan, Sotalesken ja Parhaan kirjan ikinä.
    Pikku Siperian luin heti sen ilmestyttyä, joten se ei ole viime vuoden bloggausten joukossa. Verivelka taas oli minullakin TOP10:ssä, samoin Sotaleski, joka tosin on mukana Syrjästäkatsojan tarinoita -bloggauksessani (se on siis ehdoton kärkijuttuni, joka kerää edelleen päivittäin 20 - 50 klikkausta). Paras kirja ikinä ei ole herättänyt kummoistakaan kiinnostusta omassa blogissani. Internet-kansan suosio on arvaamatonta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä ideasta!
      Näitä on ihan mielenkiintoista tutkia. Juuri Paras kirja ikinä oli yllättävä siinä mielessä, ettei se ilmestyessään kerännyt erityistä huomiota, mutta toki olen laittanut merkille, että se vilahtelee lukijatilastoissa jatkuvasti. Ehkä lasten ja nuorten kirjat ovatkin sellaisia yllätysmomentteja, kun joku kasvatualan ammattilainen tai koululuokallinen sattuu laittamaan linkin jakoon, klikkauksia kertyy helposti hurjasti. Kaikkien aikojen luetuin kirja-arvio blogissani onkin Jyri Paretskoin Shells Angles, jota käydään edelleen lukemassa valtavasti.

      Poista
    2. Sen verran sotkin, että en ole blogannut Parhaasta kirjasta ikinä vaan jatko-osasta Kaikkien aikojen kirja. Mutta varmasti on juuri noin, että lanu-kirjat ovat sellaisia hiljaisia kestosuosikkeja.

      Poista
  2. Neljä olen lukenut näistä, Obaman, Jaatisen Kosken, Tuomaisen Pikku Siperian, Tuomisen Verivelan. Ehkä minäkin matkin ja teen oman klikkauslistani, katsotaan. Olen myös huomannut, että usein yllättävät kirjat saattavat kerätä sivukäyntejä.

    VastaaPoista
  3. Minä olen lukenut noista Michelle Obaman ja Miklun kirjat. Katsoin myös omaa statistiikkaani, mutta viime vuoden ajalta kymmenen eniten avatun joukossa oli vain 2 viime vuonna julkaistua. Jotain nakkipastaa, kastanjan keittämistä ja sellaista näköjään avataan eniten edelleen.
    Tosin saattaa osin johtua siitä, että viime vuoden artikkeleita monet lukevat ns. etusivulta ja selaavat siitä sitten muitakin samalla. Etusivulta lukeminen ei sitten näy näissä sivukohtaisissa statistiikoissa.

    VastaaPoista
  4. Luettuina loppuun ovat vain Pikku Siperia ja Kaukorakkaus. Michelle Obaman muistelmia kuuntelin äänikirjana melkein loppuun, mutta laina-ajan päätyttyä en jaksanut kaivaa sitä uudelleen esiin. En myöskään jaksanut blogata siitä, koska siitä oli kirjoitettu ziljoonia arvioita.

    Heidi Jaatinen oli minulle suuri yllättäjä viime vuonna, luin häneltä aiemman teoksen Kaksi viatonta päivää. Koski on ehdottomasti lukulistalla tuon aiemman kokemuksen vuoksi.

    On se kummallista, minkälaiset tekstit saavat eniten lukijoita. Minulla on blogissa pari juttua, joita luetaan joka viikko, vaikka ovat ikivanhoja eikä toinen edes liity kirjoihin. Yksi liittyy paikalliseen halpahalliin, joka on hygieniatasoltaan kehitysmaan luokkaa. Toisessa (kirja-arviossa) taas on kommenteissa sen verran kiinnostavaa sukututkimukseen liittyvää kamaa, että luulen sen kiinnostavan tuon alan harrastajia.

    Pitänee tehdä enemmän "ihmeellisiä matkoja" lähialueille, niin kirjajututkin saisivat enemmän näkyvyyttä.

    VastaaPoista
  5. Kiva idea, herättää mielenkiinnon käydä katsomassa omia tilastoja :D

    Olen lukenut listalta kaksi, Kosken ja Sotalesken. Koskesta en oikein pitänyt, tai no kyllä pidinkin, mutta sitä olisi pitänyt tiivistää reilusti koska en meinannut jaksaa tarpoa loppupuolikasta läpi.

    Ja nyt kurkkimaan ne omat käppyrät ;)

    VastaaPoista
  6. Michelle Obaman kirja tyon alla mutten viela lukenut loppuun :)

    VastaaPoista
  7. Olen näistä lukenut vain yhden (Tuomisen Verivelan) ja pidin siitä kovasti. Aldermanin Voiman kanssa edelleen ehkäilen, että lukisko vai ei.

    VastaaPoista
  8. Michelle Obaman elämäkerran kuuntelin äänikirjana nyt alkuvuodesta ja pidin siitä kovasti! Lisäksi Aldermanin Voima odottelee hyllyssä. Meilläkin tosiaan näkyy tilastoissa tuo arvioiden ns. pitkä häntä, eli moni postaus ei aiheuta minkäänlaisia yleisryntäyksiä julkaisunsa aikaan, mutta kerryttää kuitenkin ajan kanssa paljon klikkauksi esimerkiksi juuri Googlen kautta. Mielenkiintoisinta on ollut ehkä itseasiassa muutamat lukupiirejä käsittelevä postauksemme, joita on luettu vuoden sisään todella tasaisesti, jolloin kokonaismäärät nouset suuriksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti