Tatu Kokko: Kävelevien patsaiden kaupunki

En halua uhmata lääkäreitä, en halua vastustaa siskoani, mutta en helvetti soikoon halua kulkea hautaan saakka sanko päässäni.

Haluan nähdä värit. Haluan nähdä, kuinka tomu laskeutuu taivaalta. Haluan nähdä todellisuuden ja kuvitellun välissä luikertelevat halkeamat, ne kaikkein pienimmätkin ajatusten uurteet maailmankaikkeuden kerroksissa.

Ja ennen kaikkea haluan kirjoittaa niin, että tuntuu.

Tällaiset lauseet kirjoittaa Tatu Kokko päähenkilönsä Viljan ajatuksiin kirjan alkupuolella ja tuntuu ihan siltä, kuin hän puhuisi itsestään. Sillä Kokko tosiaan kirjoittaa, kirjoittaa vimmaisemmin kuin kenties koskaan ennen. 

Kävelevien patsaiden kaupunki on sivumääräänsä (370s.) suuremmalta tuntuva teos, jonka jokainen rivi on ladattu täyteen tunnetta. Kokon suurromaani on yhdistelmä tämän päivän Kuopiota, Minna Canthin elämää ja sielullisia kamppailuja sekä matkaa Viljan hauraan psyyken uumeniin.

Vilja on kaupunginkirjastossa työskentelevä nainen, jolla on erittäin vilkas mielikuvitus. Tai oikeastaan se on melkoista vähättelyä: Viljan mielessä patsaat nimittäin heräävät henkiin ja hän kykenee myös matkustamaan mielensä sisällä ajassa ja eläytymään tutkimiensa ihmisten, erityisesti Canthin ajatuksiin. 

Juuri Minnaan hän tuntee syvää yhteenkuuluvuutta ja kirjoittaa tästä kirjaa. Saadakseen mielensä vapaampaan lentoon ja pureutuakseen Minnan pään sisälle, Vilja lopettaa mielialalääkkeiden syönnin. Se saattaa hänet hurjiin seikkailuihin, mutta fakta ja fiktio alkavat sekoittua hänen mielessään entistä vahvemmin. Vilja alkaa sekaantua entistä voimakkaammin harhojensa syövereihin.

Sivujuonteena kirjassa on Viljan syvenevä suhde Kareemiin, nuoreen sikhi-mieheen, jolle Vilja asteittain paljastaa salaisuuttaan.

Luin kirjaa hitaasti, muutaman sivun kerrallaaan. Osittain se johtui ilmaisun kylläisyydestä, jota ei tehnyt mieli ahmia suuria annoksia vaan keskittyneesti pala kerrallaan. Kokon eläytyminen sekä Viljan että (ehkä vieläkin hätkähdyttävämmin) Minnan nahkoihin on aistillista luettavaa. Molemmista naisista on paperinmakuisuus kaukana: onni, tuska, epätoivo, turtumus ja lihallisuus ovat hahmoissa vahvasti läsnä. Yksi kerrontaa leimaava piirre onkin seksuaalinen jännite, mikä jatkuu läpi kirjan vahvana.

Kirjaa lukiessani minulle tuli mielleyhtymiä useaankin nykykirjailijaan. Näistä Minna Rytisalon Rouva C. on ilmeisin, mutta myös Pasi Ilmari Jääskeläisellä Harjukaupungin salakäytävien reaalifantasiasta pitävät sekä Arttu Tuomisen psykologisen Labyrintti-dekkarisarjan fanit löytänevät romaanista itselleen mieluisia elementtejä.

Kuopio, niin nykyisessä kuin 1800-luvun asussaan, on yksi kirjan päähenkilöistä. Niinpä kaikille meille, joille kaupunki on tuttu, kirja tarjoaa paljon tuttuja paikkoja. Milloinkahan pääsemme ohjatulle Kävelevien patsaiden kierrokselle? 

Vaikka Kuopiossa ei olisi käynytkään, kannattaa kirjaan kuitenkin tarttua. Kävelevien patsaiden kaupunki ei seiso ainoastaan kotiseuturakkauden varassa vaan vahvasti omilla jaloillaan.

Haastattelen Tatu Kokkoa Kirjakantin lauantaissa klo 14 teemalla Mies naisen saappaissa. Tervetuloa kuuntelemaan! Kirjakantin koko ohjelma löytyy täältä.

Tatu Kokko: Kävelevien patsaiden kaupunki

Icasos 2019

370s.

Arvostelukappale