Loka-marraskuun luetut

Viime kuunvaihde lipsahti ohi kokokaan kuukausikatsausta tekemättä, mutta sitä enemmän on kirjavinkkejä tällä kertaa. Saapi ottaa talteen, joko omaa lukemistoa silmällä pitäen tai vaikkapa muistilistaksi jouluostoksille.

Tämän syksyn ilmiö ehkää laajemminkin, mutta ennen kaikkea itselläni ovat olleet erilaiset autofiktiot ja (oma)elämäkerralliset teokset. Siksipä niitä tuleekin nyt useampi.

Riina Mattilan Eloonjäämisoppia aloin lukemaan osin itseironisena vitsinä, olinhan sairastellut syys-lokakuussa oikein urakalla. Vitsailu kuitenkin alkoi aika äkkiä nolottaa, sen verran pysäyttävästä teoksesta on kyse. Mistä mielenterveysongelmat johtuvat, miten ne voivat oireilla tai olla pitkään oirelematta ja kuinka niistä voi selvitä. Vahva suositus tälle!

Viv Groskop käsittelee kirjassaan Älä heittäydy junan alle venäläisen kirjallisuuden klassikkoja oman elämänsä käännekohtiin verraten. On aina kiehtovaa, kun joku on aidosti innostunut jostakin, ja laittaa itsensä likoon kyseisen asian takia. Groskop kirja on hauska ja innostaa tarttumaan klassikoihin. Ja vaikka ei innostuisikaan, kirjan luettuaan ainakin tietää niistä paljon enemmän.

Maija Kauhanen käsittelee kiinnostavasti kiusaamista, sen syitä ja seurauksia esikoisromaanissa Eliitti  Kauhanen ei tyydy tavanomaisiin hyvis-pahis-asetteluihin vaan tarkastelee monimutkaista ilmiötä kokonaisuutena. Tärkeän teeman lisäksi kirja tarjoaa aikamatkailun ja nostalgiaa ysärin lapsille.

Ellen Thesleff tuntuu olevan kovin pinnalla tällä hetkellä. Kiinnostavaa, kuinka paljon esimerkiksi kirjallisuudessa häntä on viime vuosina käsitelty. Ilmiselvästi jokin hänen taiteessaan ja henkisessä perinnössään puhuttelee juuri tässä ajassa. Ellen! jatkaa Suomen supernaisia -sarjaa ja ihastuttaa erityisesti kuvituksellaan.

Elämäkerralliset kuvakirjat ovatkin hieno tapa syventyä historiaan lasten kanssa. Stephen Hawkingin elämästä kertova kuvakirja oli todella hieno ja innostava lukukokemus.

Omaelämäkerrallista kai tämäkin: toimittaja Suonna Konosen Konahtelua käsittää kokoelman hänen kirjoittamiaan kolumneja parinkymmenen vuoden ajalta. Täsmälukemistoa itärajalla, mutta kovin humaani ja kohti maailmaa avautua ote kantaa kyllä muunheimoisenkin lukukokemuksen läpi.

Jos Suonna on Itä-Suomen ääni, on Antti Heikkinen sitä mitä suuremmassa määrin kaunokirjallisuuden saralla. Maaseudun tulevaisuus  ummaa aika lailla koko hänen tähänastisen tuotantonsa. Maaseudulla on menneisyyttä, sekä keksittyä että todellista, mutta miltä näyttää nykyisyys ja tulevaisuus?

Savoon vie myös Tatu Kokon Kävelevien patsaiden kaupunki, joka on myös Savonia-ehdokkaana. Sekä nykypäivään että Minna Canthin Kuopioon sijoittuva romaani on hienosti kirjoitettu, intohimoinen kertomus.

Luin tässä kuussa myös yhden dekkarin, tai oikeastaan kuuntelin äänikirjana. Pekka Hiltusen Syvyys  atkaa suosittua Studio-sarjaa. Suosittelen kirjaa ehkä kuitenkin mieluummin tavanomaisena kirjana luettavaksi, sillä silloin Hiltusen kaunis kieli päässee paremmin oikeuksiinsa.

Kävin myös kahteen kertaan teatterissa, kumpikaan esityksistä ei edusta ihan perinteisintä teatteria. Potaska!yhdisti tanssia, draamaa ja ruokateatteria, Homo Secundus taas performanssia ja tanssia.

Loppukevennys: Luimme lasten kanssa elämäkertojen lisäksi myös Mestarietsivä Peppunen - kuuttoman yön jättiläinen -kirjan. Peppu- ja pieruvitsien ystäville täsmäsuositus!