Antti Heikkinen: Maaseudun tulevaisuus

Antti Heikkinen on noussut viime vuosina suomalaisen maaseutukirjallisuuden ykkösnimeksi. Onpa hartioille sovitettu niin Heikki Turusen, Arto Paasilinnan kuin Veikko Huovisen ja monen muun suosikkikirjailijan manttelinperijän viittaa. Heikkinen kuitenkin kirjoittaa kovin erilaisessa ajassa kuin kyseiset herrat ovat päätuotantonsa tehneet.

Luultavasti en mene kovin paljon metsään, jos sanon Maaseudun tulevaisuuden olevan Heikkisen tähänastisen uran pääteos, eräänlainen avainromaani hänen tuotantoonsa ja kaikkeen siihen, mitä hän maaseudun elämästä haluaa sanoa (ja on sanonut Pihkatappi-, Matkamies maan-, Mummo- ja Kehveli -romaaneillaan.) Elementit ovat monilta osin samoja, mutta nyt ne on koottu yhteen romaaniin, yhden päivän tapahtumiksi.

Onko kyseessä jopa välitilinpäätös ennen jotakin aivan uudenlaista suuntaa, sitä ei tienne kukaan, tokkopa kirjailija itsekään.

Onko EU:n jälkeisellä maaseudulla tulevaisuutta? Sitä kyselee kirjailija ja samaa miettii myös moni muu. Jos tulevaisuus onkin epävarmaa, menneisyyttä piisaa. Niin todellista kuin keksittyä. Näin myös Nasaretin kylässä, jonka maineikkaan menneisyyden kunniaksi kyläläiset kokoontuvat perinteisiin kirkastusjuhliin. Jos nykypäivä tuntuukin vähän ankealta, kohottavat kunniakkaat menneet päivät  kotiseuturakkautta ja itsetuntoa vähän heikompinakin aikoina.

Toisilla muistot ovat vielä kullatumpia kuin toisilla.

"Voi ihme sitä yhteishenkeä, joka ennen oli. Työstä saatiin riemu ja kunnialla hoidettiin ne velvoitteet, jotka oli vanhat emännät meille nuoremmille jättäneet."

Näin sanoo Maire, kylän mahtitalon vanhempi emäntä ja kylän talkoohengen kantava voima, vähän muita parempi ihminen, nimittäin. Ison talon mahtavuuden kanssa tosin taitaa olla vähän niin ja näin, kannattamaton maatalous ja maanviljelijöiden työuupumus ja mielenterveysongelmat tulevat kirjassa koskettavasti esiin.

Mutta ai että rakastin Mairen hahmoa. Ihan tuntuu, kuin vanhoja tuttavia oltaisiin.

Heikkinen maalailee taiteilijan vedoin lukijan silmien eteen koko Nasaretin kylän ja sen hersyvän henkilökaartin, jonka hahmot ovat juuri niin karikatyyrisiä ja traagisia kuin vain todelliset henkilöt voivat olla. Millaista on olla homo maaseudulla, varsinkin kun isäukko on ainakin omasta mielestään testosteronia uhkuva mahtisonni? Entä kuinka jaksaa sotaveteraani, muistisairaan vaimonsa omaishoitaja? Tai se pikkuisen kajahtanut lottovoittaja, kylän narri, jonka hallussa on, kuten narreilla yleensäkin, yksinkertaisimman viisauden avaimet?

Henkilöitä tuntui aluksi olevan melko paljon. Taitavasti Heikkinen kuitenkin hahmottelee heidät omiksi, erityisiksi olennoikseen, samoin kun punoo eri tarinalinjat yhteen kohti grande finalea. Sillä ihan ongelmattomasti ja ilman haavoja eivät menneisyys ja nykyisyys, tulevaisuudesta puhumattakaan, paiskaa kättä. Nämä kirkastusjuhlat tullaan muistamaan pitkään. Ehkä niistä jopa syntyy uusi mahtitarina vanhojen jatkoksi.

Mitä kaikkea yhden päivän aikana voikaan tapahtua! On nyrkkitappelua, kadonnutta rosvopaistia, panttivankidraamaa ja paljon muuta. Jos tämä olisi Markku Pölösen elokuva (voisi aivan hyvin olla, olisi syytä olla), joku kriitikko taatusti kirjoittaisi, ettei tämmöistä ole missään, eikä varsinkaan tuollaisia ihmisiä.

Kyllä voi. Tervetuloa tutustumaan.

Maaseudulla on tulevaisuus.

Antti Heikkinen: Maaseudun tulevaisuus
WSOY 2019
228s.
Arvostelukappale