Antti Heikkinen: Maaseudun tulevaisuus



Antti Heikkinen on noussut viime vuosina suomalaisen maaseutukirjallisuuden ykkösnimeksi. Onpa hartioille sovitettu niin Heikki Turusen, Arto Paasilinnan kuin Veikko Huovisen ja monen muun suosikkikirjailijan manttelinperijän viittaa. Heikkinen kuitenkin kirjoittaa kovin erilaisessa ajassa kuin kyseiset herrat ovat päätuotantonsa tehneet.

Luultavasti en mene kovin paljon metsään, jos sanon Maaseudun tulevaisuuden olevan Heikkisen tähänastisen uran pääteos, eräänlainen avainromaani hänen tuotantoonsa ja kaikkeen siihen, mitä hän maaseudun elämästä haluaa sanoa (ja on sanonut Pihkatappi-, Matkamies maan-, Mummo- ja Kehveli -romaaneillaan.) Elementit ovat monilta osin samoja, mutta nyt ne on koottu yhteen romaaniin, yhden päivän tapahtumiksi.

Onko kyseessä jopa välitilinpäätös ennen jotakin aivan uudenlaista suuntaa, sitä ei tienne kukaan, tokkopa kirjailija itsekään.

Onko EU:n jälkeisellä maaseudulla tulevaisuutta? Sitä kyselee kirjailija ja samaa miettii myös moni muu. Jos tulevaisuus onkin epävarmaa, menneisyyttä piisaa. Niin todellista kuin keksittyä. Näin myös Nasaretin kylässä, jonka maineikkaan menneisyyden kunniaksi kyläläiset kokoontuvat perinteisiin kirkastusjuhliin. Jos nykypäivä tuntuukin vähän ankealta, kohottavat kunniakkaat menneet päivät  kotiseuturakkautta ja itsetuntoa vähän heikompinakin aikoina.

Toisilla muistot ovat vielä kullatumpia kuin toisilla.

"Voi ihme sitä yhteishenkeä, joka ennen oli. Työstä saatiin riemu ja kunnialla hoidettiin ne velvoitteet, jotka oli vanhat emännät meille nuoremmille jättäneet."

Näin sanoo Maire, kylän mahtitalon vanhempi emäntä ja kylän talkoohengen kantava voima, vähän muita parempi ihminen, nimittäin. Ison talon mahtavuuden kanssa tosin taitaa olla vähän niin ja näin, kannattamaton maatalous ja maanviljelijöiden työuupumus ja mielenterveysongelmat tulevat kirjassa koskettavasti esiin.

Mutta ai että rakastin Mairen hahmoa. Ihan tuntuu, kuin vanhoja tuttavia oltaisiin.

Heikkinen maalailee taiteilijan vedoin lukijan silmien eteen koko Nasaretin kylän ja sen hersyvän henkilökaartin, jonka hahmot ovat juuri niin karikatyyrisiä ja traagisia kuin vain todelliset henkilöt voivat olla. Millaista on olla homo maaseudulla, varsinkin kun isäukko on ainakin omasta mielestään testosteronia uhkuva mahtisonni? Entä kuinka jaksaa sotaveteraani, muistisairaan vaimonsa omaishoitaja? Tai se pikkuisen kajahtanut lottovoittaja, kylän narri, jonka hallussa on, kuten narreilla yleensäkin, yksinkertaisimman viisauden avaimet?

Henkilöitä tuntui aluksi olevan melko paljon. Taitavasti Heikkinen kuitenkin hahmottelee heidät omiksi, erityisiksi olennoikseen, samoin kun punoo eri tarinalinjat yhteen kohti grande finalea. Sillä ihan ongelmattomasti ja ilman haavoja eivät menneisyys ja nykyisyys, tulevaisuudesta puhumattakaan, paiskaa kättä. Nämä kirkastusjuhlat tullaan muistamaan pitkään. Ehkä niistä jopa syntyy uusi mahtitarina vanhojen jatkoksi.

Mitä kaikkea yhden päivän aikana voikaan tapahtua! On nyrkkitappelua, kadonnutta rosvopaistia, panttivankidraamaa ja paljon muuta. Jos tämä olisi Markku Pölösen elokuva (voisi aivan hyvin olla, olisi syytä olla), joku kriitikko taatusti kirjoittaisi, ettei tämmöistä ole missään, eikä varsinkaan tuollaisia ihmisiä.

Kyllä voi. Tervetuloa tutustumaan.

Maaseudulla on tulevaisuus.

Antti Heikkinen: Maaseudun tulevaisuus
WSOY 2019
228s.

Arvostelukappale

Kommentit

  1. Voi että Amma, olet lukenut tämän Heikkisen kirjan. Onpa kiva kuulla, että kyseessä on hyvä kirja. Itse olen just lukemassa Heikkisen Päätalo-kirjaa. Kyllä Heikkinen on aikamoinen tyyppi, todellinen multitalentti. Ensi kesänä meillä on kesäteatterissa täällä Joensuussa Anoppi, jonka käsikirjoittajina ovat Antti Heikkinen ja Ilja Teppo. Todennäköisesti Heikkinen myös näyttelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Anneli sinulle tätä, uskon että pidät! En ole kovin suuri Päätalon lukija, mutta ajattelin Päätalo-kirjaakin ainakin vilkaista. Kesäteatterikombo kuulostaa lupaavalta.

      Poista
  2. Odotan kovasti tämän kirjan lukemista, sillä olen pitänyt paljon kaikista Antti Heikkisen kirjoista, jotka olen lukenut. (Elämäkerroista olen lukenut vain Juice Leskisen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, ettei sinun tarvitse pettyä tälläkään kertaa.

      Poista
  3. Nyt täytyy tunnustaa, että Antti Heikkinen on minulle aivan tuntematon suuruus! Mutta kirjoituksestasi ja kommenteista päätellen tähän kirjailijaan olisi siis syytä tutustua.

    Maaseutukuvauksiin minulla on tosin hiukan traumaattinen suhde, lapsuuteni maalla asuneena en ehkä aina jaksa ymmärtää sitä huumoria jota näissä kirjoissa (tässäkin?) tarjotaan. Hauskoista karikatyyreista muistuu mieleen ne oman lapsuuskylän ihmiset, jotka eivät mahtuneet enemmistön pirtaan ja saivat sen sitten myös tuta. /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Heikkisellä on nimenomaan hyvin lämmin tapa käsitellä maaseudun elämää ja myös niitä marginaalityyppejä. Juuri heissä piilee salaviisaus, vaikka myös heidän kokemansa väheksyntä tuodaan esille. Tässä kirjassa käsitellään myös homoseksuaalisuutta maaseudulla mielestäni hienolla tavalla.

      Poista
  4. Maaseutukirjallisuus on minulle tosi vierasta maaperää. Löytyyköhän tältä saralta lainkaan naiskirjailijoita? Heikkisen tuotantoon en ole tutustunut, mutta tämän kirjan aihe tuntuu olevan kyllä ajassa kiinni. Vaikken itse niin maaseutuihmisia olekaan, on surullista ajatella sitä synkkää tulevaisuudenkuvaa, jota maaseudun ylle kovin usein maalaillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin miettimään tuota naiskirjailija-asiaa. Nykykirjailijoista esimerkiksi Kirsi Pehkonen kuvaa Jylhäsalmella-sarjassaan maaseutua elävästi, niin iloja kuin suruja, mutta tyylilaji on toki hieman erilainen.

      Poista
  5. Huh, Heikkiseltä tulee koko ajan uutta teosta että hitaammat ei perässä pysy. Mulla on huvittavasti Pihkatappi aina vaan kesken, vaikka pidän sen alusta erittäin paljon ja käytän vuodesta toiseen abien tunnilla, koska sen avulla on mukava käsitellä tekstin aikatasoja, rakennetta, moniäänisyyttä ynnä muuta. Tänäkin syksynä on jo tehty "Kirjoitusharjoitus Pihkatapin alun tyyliin" :) Preesensillä aloitetaan kuvaamaan jotain lapsuuden esinettä ja sitten vaihdetaan imperfektiin. En nyt kuitenkaan halua hypätä lukemaan uusinta vaan yritän muistaa lainata Pihkatapin uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäpä oli tosi kiinnostavan kuuloinen kirjoitusharjoitus! En tiennytkään, että sulla on tällainen suhde Pihkatappiin. 😄

      Poista
  6. En ole Heikkiseltä mitään toistaiseksi lukenut: Pihkatappi kiinnosteli, mutta hieman ”pelotti” myös sen kieli. En oikein innostu murteisesta kielestä. Sitten unohdin koko kirjan, mutta se tuli taas mieleeni.

    Tämä Maaseudun tulevaisuus vaikuttaa myös kiintoisalta ajankohtaisuutensa takia. Minulle kirjan nimi tosin on iso turn off, koska se tuo mieleeni samannimisen lehden (tähän liittyy pitkä ja kauas ulottuva historia, jota en nyt tässä avaa). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt ihan hämmentynyt, miten Maaseudun tulevaisuus -lehti voi aiheuttaa tällaisia negoja 😄
      Jos kieli arveluttaa, niin ehkä jopa tarttuisin esimerkiksi tähän ennen Pihkatappia. Heikkinen on kehittynyt ja kehittänyt kieltä niin, että murreilmaisut liudentuvat yleiskieliseen kerrontaan.

      Poista

Lähetä kommentti