Jari Järvelä: Kosken kahta puolta

Kuluneena vuonna on puhuttu ja kirjoitettu paljon vuoden 1918 tapahtumista. Niin tärkeää kuin käyty keskustelu onkin ollut, jo aika varhaisessa vaiheessa vuotta aloin tuntea sotaähkyä. Siksipä moni todennäköisesti erinomainen aihetta käsittelevä kirja on jäänyt vielä lukematta. 

Jari Järvelän Kosken kahta puolta herätti kuitenkin syksyllä mielenkiintoni jo sen takia, että asiaa käsitellään lapsen silmin ja esille tulevat molempien osapuolten kokemukset. Järvelän romaani ylsikin Finlandia-ehdokkaaksi eikä syyttä. Aiheen käsittely toisaalta etäännyttää sopivasti raskaasta aiheesta, toisaalta tuo sen hyvin lähelle.

Kirjan nykypäivää eletään vuodessa 1977. 7-vuotias Jari on saapunut äitinsä kanssa viettämään kesälomaa mummolaan. Jarilla on samassa kaupungissa kaksi mummia ja kaksi todellisuutta. Kaupunkia halkoo koski, jota ylittävää siltaa mummit eivät ylitä kuin pakon edessä. Molemmat heistä, Sofia ja Aino, ovat kokeneet sisällissodan kauhut, eivätkä haavat ole umpeutuneet vielä vuosikymmenten päästäkään.

Jari löytää hetekan putkesta rullalle käärittyjä sotarunoja. Ne ja mummeilta salaa kuullut sotakertomukset (Jarilla on supervoima, näkymättömyys, joten tarinoiden kuunteleminen on helppoa) saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Leikkeihin liittyy mielikuvitusystävänä Vilho, nuori poika, joka ammuttiin mummilan naapurin pihalle sotavuosina.

Pienten poikien maailma on mielestäni aika mahtava. Jarillekin sotaleikit ovat seikkailua täynnä. Järvelän tapa käsitellä sotaa ja sen kauheuksia yhtä aikaa liikuttaa ja hymyilyttää. Vuoden 1918 tapahtumat ovat kauhistuttavia ja raskaalta tuntuu myös ajatella sitä yli sukupolvien yltävää kaunaa ja vihaa, jota molemmin puolin on tunnettu. Pienen pojan suoralla suulla esitettynä sanoma tuntuu entistäkin paljaammalta totuudelta, mutta ei aivan niin ahdistavalla tavalla. Kirjan nykyhetki muistuttaa, että moni asia kuitenkin meni myös hyvin. Jari itse on siitä elävä todiste.

Kuuntelin romaanin äänikirjana Jon-Jon Geitelin lukemana. Eri aikatasot, tarinoiden, muistojen ja mielikuvituksen sekoittuminen vaativat kuuntelijalta tiettyä valppautta, mutta siitä huolimatta lukeminen oli kepeää ja miellyttävää. Järvelän teksti tarjoaa vahvatunnelmaisia tuokiokuvia ja tarkkoja välähdyksiä, jotka toimivat erinomaisesti äänikirjassa. Muutenkin pidin Järvelän kielestä kovasti. Kieli oli selkeää, sujuvaa, pojan suuhun sopivaa, mutta kuitenkin kaunokirjallisesti tasokasta. Kauheuksilla ei reposteltu, vaan tyyli on enemmäkin toteava. En ole Järvelän teoksia ennen lukenutkaan, joten tämän jälkeen tulen varmasti tutustumaan muuhunkin tuotantoon.

Finlandia-raati mainitsi perusteluissaan, että vuoden 1918 tapahtumien sanallistaminen pienen pojan kokemusten kautta jarruttaa sisällissodan taakan siirtymistä sukupolvelta toiselle. Tämä on varmasti aivan totta. Kuinka paljon vähemmän käytäisiin sotia, jos lasten hyvinvointi asetettaisiin aina etusijalle?

Jari Järvelä: Kosken kahta puolta
Tammi 2018 (Elisa Kirjan äänikirja)

Kesto 5h 49min
Lukija Jon-Jon Geitel