Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu

 


On suorastaan kulttuuriteko, että viime vuosien suosituimmat kotimaiset lastenkirjahahmot, Tatu ja Patu pääsivät myös valkokankaalle.

Tätä elokuvaa on odotettu meidän perheessä hartaudella. Tällä viikolla maalla syyslomaa viettänyt tytär soitti minulle ja kertoi nähneensä mainoksen elokuvan ensi-illasta. Ja leffaan oli päästävä heti, kun lomalaiset saapuivat kaupunkiin. Elokuva perustuu Tatun ja Patun iloinen joulu -kirjaan, josta olen kertonut täällä. Kyseinen kirja on mielestäni yksi parhaista Tatu ja Patu -kirjoista, joten juuri sen filmatisoiminen oli iloinen yllätys.

Totta kai etukäteen mietitytti, miten kirjan siirtäminen elokuvaksi on onnistunut. Lastenkirjojen filmatisoinnissa on se kiitollinen puoli, että usein sisältöä ei tarvitse typistää, pikemminkin lisätä. Mutta toisaalta tatujen ja patujen salaisuus piilee kielellisessä ilottelussa, mitä ihmeellisempien kojeiden esittelyssä sekä epäsovinnaisuuksilla leikkimisessä. Kokonaisuus, jonka hallinnoimisessa Aino Havukainen ja Sami Toivonen ovat kehittyneet virtuooseiksi. 

Onnistuneet päähenkilövalinnat tekevät jo paljon. Antti Holma ja Riku Nieminen ovat kaljukaksosia ja suorastaan pelottavan uskottavia roolissaan. Eedit Patrakka Veerana on ihastuttava ja hallitsee kuvaa jokaisessa kohtauksessaan. Myös sivuosissa on nimekäs näyttelijäkaarti. Mukana ovat muun muassa Sulevi Peltola, Pirjo Lonka, Mari Lehtonen, Ville Myllyrinne ja Tommi Korpela. Kertoo jotakin kotimaisen lastenelokuvan arvostuksesta, että sekä resursseja että ammattilaisten kiinnostusta niiden tekemiseen riittää. 

Lastenelokuvat ovatkin selkeästi kotimaisen nykyelokuvan parhaimmistoa. Tämäkin elokuva on mukana Chicagon lastenelokuvafestivaaleilla. Ehkä valtavan potentiaalin voisi käyttää vielä nykyistä paremmin hyödyksi? Ehkä voisimme viedä ulkomaille vahvemmin nimenomaan lastenelokuvaa? Katseet tässä asiassa kääntyvät väkisin maamme johtoon.

Ohjaaja Rike Jokela on ohjannut paitsi aidosti hauskan elokuvan myös mitä parhaimman matkailumainoksen. Kuvissa Helsinki näyttäytyy modernina ja urbaanina joulukaupunkina. Tatu ja Patu seikkailevat keskustassa, Linnanmäellä ja Käpylässä.

Koska Tatu ja Patu ovat Outolasta, eivät kaikki meidän tapamme ole heille aivan tuttuja. Niinpä metsästetään tuuheaa joulupukkia, laitetaan kanelia kainaloon ja poltetaan joulukynttilää molemmista päistä. Huumori riemastuttaa niin lapsia kuin aikuisia. Lämminhenkinen piruilu iskee aikuisuuden kulttuurin ytimeen. Tatu ja Patu julistavat suvaitsevaisuuden sanomaa.

Siis tosi swägä elokuva. Tsufe!

Tatun ja Patun iloinen joulu

Kommentit

  1. Vaikka minulla ei ole lapsirekvisiittaa niin tämä kyllä ehkä pitää mennä katsomaan jo Holman ja Niemisen takia! Muutenkin, Tatu ja Patu elokuvana, ihana ajatus <3

    VastaaPoista
  2. Meillä on tämä ohjelmassa huomenna! Tatuun ja Patuun tutustumisen on hoitanut varhaiskasvatuksen ammattilaisjoukko, joten äitiä ja isää vähän jännittää. 6- ja 4-vuotiaat ovat sen verran innoissaan, että tuskin tulemme pettymään.

    VastaaPoista
  3. Moni tuttuni on jo lastensa kanssa käynyt katsomassa tämän, ja kaikki ovat tykänneet. Meidän lapsemme oli toissapäivänä katsomassa tetteri Hevosenkengässä Tatu ja Patu -nukketeatteriesityksen. Sekin oli kuulemma ollut hyvä ja lapsesta hauska!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti