John Williams: Butcher's Crossing

Tässäpä kirja, johon en varmasti koskaan olisi tullut tarttuneeksi, ellen olisi lukenut viime vuonna John Williamsin upeaa romaania Stoner. Tässä myös romaani, jota en varmasti olisi lukenut loppuun saakka, ellen olisi lukenut Stoneria. Butcher's Crossing kertoo miehistä, jotka lähtevät Kansasissa pyydystämään biisoneita. On vuosi 1870 ja tuhansien biisonien ampuminen vuotien takia on tärkeä elinkeino. Kaikki haluavat biisoniturkin, vaikka se haisee. Ammuttujen eläinten lihat jätetään maahan mätänemään.

Vaikka minusta löytyy vähän dixie-tyttöä, western ei ole koskaan ollut minun tyylilajini sen paremmin kirjallisuudessa kuin elokuvissakaan. En yksinkertaisesti koskaan ole jaksanut innostua cowboy-macho-romantiikasta. Butcher's Crossing ei ehkä edusta aivan tyypillisintä lehmipoikatarinaa, mutta riittävän paljon kliseitä tarinassa on minun vieraannuttamisekseni. Tämän toki tiesin jo etukäteen. Williamsin kyky ilmaista eleettömästi vakuutti minut kuitenkin viime vuonna niin paljon, että päätin kokeilla onneani.

Muutaman kymmenen sivun jälkeen olin jo aika vakuuttunut, ettei kyseessä ole minun kirjani. Aihepiiri oli vieras, mutta myös itse tarina eteni tuskastuttavan hitaasti. Kun kirjan (anti)sankari astuu saluunaan, ovat askeleet juuri niin hitaita kuin pahimmissa länkkärikohtauksissa. En kuitenkaan halunnut menettää uskoani, sillä ei Stonerkaan varsinaisesti imaissut mukaansa ensi sivulta asti. Siispä tahkosin kirjaa kaksi ja puoli viikkoa toivoen, että viimein syttyisin. En kyllä syttynyt. Mutta onneksi kirjan jälkimmäinen puolisko kuitenkin tarjosi toimintaa ja kiinnostavia kuvauksia hieman enemmän. Lopulta voin sanoa myös viihtyneeni.

Tässä vaiheessa on aiheellista korostaa, että objektiivisesti mitattuna Butcher's Crossing on hieno kirja. Se itse asiassa on ehkä jopa eheämpi kokonaisuus kuin Stoner on. Toisaalta se on piinallisen verkkainen, yksityiskohtainen ja allegorinen. Siinä missä Stoner viritti lukijan kuvaamalla hienovaraisesti päähenkilön ajatusmaailmaa, pitää tässä romaanissa päähenkilö Will Andrewsin kehitys lukea preerian tuulesta, vuorien kylkiä lipovista varjoista, puron välkkeestä, ahavoituneista leukaperistä ja monesta muusta yksityiskohtaisesta kuvailuista, joista itse en niin paljon perusta. Mutta jos olisin tekemässä kirjallisuustieteellistä esitelmää, tarjoaisi romaani aimo tukun herkullisia tulkinnan kohteita. Teema on ikiaikainen. Miehet lähtevät etsimään tarunhohtoista aarretta. Aarteelle käy, niin kuin aarteille on tapana käydä. Se menettää merkityksensä.

Kyse tosiaan on kehityskertomuksesta. Nuori mies, Andrews, päättää kääntää selkänsä edelliselle elämälleen, matkustaa toiselle puolella mannerta päästäkseen biisonijahtiin. Näin myös käy, mutta lopulta matka ei sujukaan aivan niin kuin piti. Ja kun on viimein aika palata, maailmakaan ei ole sellainen kuin piti. Andrews on kulkenut pitkän matkan, ja ihmeellistä kyllä, hän saattaa olla tarinan ainoa voittaja. Kuin Lucky Luke konsanaan hän ratsastaa aamuauringon säteiden häntä hyvästellessä.

Luulen, että kirjan aihepiiri vieraannuttaa monia. Olen kuitenkin itse maatalon tyttö, joka joskus on nylkenyt ihan oikeita eläimiä. Siitä huolimatta järjetön biisoninteurastus saa sisukset kiertymään kasaan. Ahneudella on toki tarinassa palkkansa, mutta siitä huolimatta en olisi välittänyt moisesta lukea. Williamsin luomat henkilöhahmot ovat kuitenkin vahvat. Vaikka näennäisesti huomio tuntuu olevan ympäristön kuvailussa, on Williamsin henkilökuvaus kuitenkin yllättävänkin tarkkaa vaivihkaisuudesta huolimatta.

Parasta kirjassa oli tunnelma. Tuntuu vähän siltä, kuin olisin käynyt itse preerialla. Ihan pian en tosin halua sinne uudestaan. Siitä huolimatta minulla on tunne, että tämä kirja kannatti lukea.

John Williams: Butcher's Crossing (1960)
Bazar Kustannus 2016
334s.
Käännös Ilkka Rekiaro

Arvostelukappale