Vuoden 2015 parhaat kirjat kotimaisten kirjabloggaajien mukaan


Eilen kotimaiset kirjabloggaajat, minä muiden mukana, äänestivät viime vuoden parhaista kirjoista. Kategorioita oli neljä: Finlandia, Globalia, Kuopus ja Tieto. Omat ääneni pääset näkemään täältä.

Viime vuoden parhaimmaksi kotimaiseksi romaaniksi äänestettiin Finlandia-palkinnonkin voittanut Laura Lindstedtin Oneiron (Teos).

Seuraavaksi eniten ääniä saivat Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunkin, Katja Ketun Yöperhonen, Elina Hirvosen Kun aika loppuu ja Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat. Näistä viidestä itse äänestin Hirvosen romaania, joka on myös joukosta ainoa itse lukemani. Romaaneja ja kirjailijoita tarkasteltaessa huomio kiinnittyy siihen, että kaikki viisi ovat naiskirjailijoiden romaaneja. Myös oma huomioni kiinnittyi siihen, että viime vuonna naiset kirjoittivat todella vahvoja romaaneja, itsellänikin menivät tässä kategoriassa lopulta kaikki äänet naiskirjailijoille.

Vuoden parhaaksi käännösromaaniksi äänestettiin ylivoimasesti John Williamsin Stoner (Bazar). Myös minä annoin täydet pisteet tälle upealle romaanille. Muistaakseni olen osallistunut näihin äänestyksiin asti joka vuosi alusta pitäen, ja tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun oma suosikkini voittaa!

Muut viiden parhaan joukkoon päässeet käännösromaanit ovat Audrey Mageen Sopimus, Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe, Andy Weirin Yksin Marsissa ja Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta. Näistä olen lukenut viimeisen, mutta romaani ei oikein iskenyt minuun.

Blogistanian Tiedossa äänet hajosivat melkoisesti, mutta voittajaksi nousi Bea Uusman Naparetki - Minun rakkaustarinani (Like). Toiseksi ja kolmanneksi tulivat Päivi Heikkilä-Halttusen Lue lapselle! ja Satu Rämän Islantilainen voittaa aina. Nämä kaikki ovat minulla lukematta.

Myös Blogistanian Kuopuksessa kisa oli tiukka. Voiton vei Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä (WSOY). Toiseksi tuli Anu Holopaisen Ihonalaiset ja kolmanneksi Timo Parvelan, Bjørn Sortlandin ja Pasi Pitkäniemen Kepler62 - Kirja yksi: kutsu. Myös nämä ovat minulle vieraita.

Jos katsotaan kustantajia, Finlandiaa dominoivat Teos (kaksi ensimmäistä sijaa) ja WSOY (kaksi seuraavaa), viides sija meni sen sijaan Gummerukselle. Globaliassa voitto meni Bazarille ja kakkossija Atenalle. Seuraavat WSOY:lle, Innolle ja Otavalle. Tieto-palkinnot menivät järjestyksessä Likelle, Atenalle ja WSOY:lle. Myös Kuopuksessa WSOY menestyi erinomaisesti, pistesijoja tuli myös Otavalle ja Karistolle.

Nopeasti vilkaistuna eri kustantajia on ilahduttavan paljon edustettuina. Volyymiin verrattuna Otavan menestys näyttää aika vaatimattomalta, tutuista kustantamoista esimerkiksi Tammi ja Siltala jäivät kokonaan kärkikahinoista pois. En itse lue kovinkaan kustantamo-orientoituneesti, mutta nyt asia alkoi jostain syystä askarruttamaan, joten näille kustantamoille annoin itse pisteitä: Otava (3 kirjaa), WSOY (2 kirjaa), Tammi (2 kirjaa), Gummerus, Bazar, Karisto, Icasos, Siltala.


Kommentit

  1. Amma, minulla tuli Globaliassa värisuora, mutta se johtui siitä, että Otavan erinomaisen hyvä kirja Hyviä ihmisiä olikin ilmestynyt jo vuonna 2014. Olen aika hulluna myös Otavan Siniseen Kirjastoon, joten nyt sinne olisi tullut ainakin minulta se 3. sija. Sopimuksen menestystä jaksan fanittaa!

    Minäkään en mieti kustantamoa kun luen. Makuni ei myöskään tunne maiden rajoja tai sukupuolta, otan lukemiseni kiinnostukseni mukaan.

    VastaaPoista
  2. Stonerista pidin kovasti. Hyvä naiset, kotimaisten suosikit.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti