Satuhetki: David Walliams: Herra Lemu


Ehkä tämä on blogin lukijoille jo tullutkin selväksi, mutta nautin suuresti siitä, kun saan lukea lapsilleni kirjoja. Toki sekä minun että lasten väsymys- ja keskittymisaste vaihtelee ja toki välillä lukeminen on mielenkiintoisempaa kuin joskus muulloin. Herra Syksy esimerkiksi rakastaa Spiderman-lehtiä. Tämä on minusta hyvä juttu, sillä mikä tahansa, mikä pitää yllä kiinnostusta lukemiseen, on positiivista, mutta ai että inhoan sarjakuvien lukemista ääneen! "AAARRGH!, KRIIK, TÖKSTÖKS" ääntelyt ja ilmiselvästi 1980-luvun toimintaelokuvista vaikutteensa saaneet toimintasankarin "hauskat" tokaisut taistelukohtausten aikana, ovat tuskastuttavaa luettavaa. Nimittäin minusta, herra Syksyyn ne toki uppoavat kuin väärä raha.

Sitten toisinaan taas pääsee lukemaan sellaisia kirjoja, jotka ovat silkkaa nautintoa lukijalle ja luulen, että kyllä myös lapset huomaavat, milloin äiti on sydämestään lukemisessa mukana. Ja sellainen kirja on mitä suuremmissa määrin David Walliamsin Herra Lemu. Kirja ilmestyi pari vuotta sitten ja kuulin siitä kyllä paljon hyvää, mutta silloin kirjaan ei tullut tartuttua. Nyt aika olikin huomattavasti kypsempi, erityisesti eskari-ikäinen keskittyi kuunteluun täysillä. Sen sijaan 4-vuotias neiti Kevät alkoi jo loppua kohti vähän kyllästyä siihen, että tarina jatkui aina vaan. Sivuja romaanissa on noin 250. Toki ne ovat fontiltaan sellaisia, että vastikään kirjoja lukemaan oppinut jaksaa sen hyvin lukea.

Herra Lemu on oivaltavaa yhteiskunnallista kritiikkiä, joka sijoittuu brittiyhteiskuntaan, mutta hyvin tuntuvat teemat loksahtavan koti-Suomeenkin. Aivan erityisen ajankohtaiseksi lukemisen teki ympärillä vellova maahanmuuttokeskustelu ja vaikka suoranaisesti tästä emme lasten kanssa ole keskustelleetkaan, luulen, että asian käsittely kirjan keinoin teki hyvää pienille korville, jotka kuulevat yhtä sun toista.

Herra Lemu ei kuitenkaan ole turvapaikanhakija, vaan perinteinen ja peribrittiläinen kiertolainen, vieläpä hyvin lemuava sellainen. Chloe puolestaan on keskiluokkaisen perheen koululainen, joka ei voi hyvin sen paremmin kotona kuin koulussakaan. Chloen äiti luo poliittista uraa ja tavoittelee luokkanousua. Äitiin verrattuna Hyacint Bucket vaikuttaa varsin maanläheiseltä ja itseäänkorostamattomalta persoonalta. Chloen sisko Annabelle on äitinsä silmäterä ja ylpeys, kun taas Chloe ei tunnu osaavan tehdä oikein mitään oikein. Sympaattisen Iskän rooliksi jää myötäillä äitiä ja piilotella portaidenaluskomerossa (!). Sen sijaan herra Lemusta Chloe saa ystävän, minkä seurauksena tytön itsetunto alkaa nousta. Ystävällinen herrasmieskulkuri auttaa Chloeta tunnistamaan omat vahvuutensa. Sen sijaan hänen oma tarinansa on Chloelle suuri mysteeri. Varsinaisesti tilanne alkaa kulminoitua, kun Chloen äiti julistaa, että kiertolaisista täytyy päästä eroon. Chloe päättää toimia jaa siitähän luonnollisesti syntyy kaikenlaista häslinkiä.

Kirja on ratkihauska! Minulla ei ole varmaankaan koskaan ollut yhtä hauskaa kuin kirjaa lukiessani. Antaumuksella tulkitsemani, puolitoista sivua kestänyt röyhtäisy jäänee jonkinlaiseen kulttiasemaan yhteisessä lukuhistoriassamme. Luku-urakkamme kesti pari kuukautta, sillä lapset halusivat aina välillä, erityisesti joulun aikaan, lukea iltaisin jotakin muutakin kuin Lemua. Jolloin minä äitinä välillä suorastaan anelin Lemu-vuoroa. Toisaalta oli kiva, että etenimme kirjassa hissukseen ja hauskuutta riitti pitkäksi aikaa.

Herra Lemu on loistavaa viihdettä, niin lapsille kuin aikuisille, mutta viihteen lisäksi myös ajatuksia herättävää asiaa sekä voimaannuttavaa puhetta. Jaana Kapari-Jatan loistava suomennos viimeisteli lukunautinnon. On selvää, että Walliamsin muut kirjat nousevat lukulistallemme ennemmin tai myöhemmin.

David Walliams: Herra Lemu
Tammi 2014
256s,
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Kuvitus Quentin Blake
Arvostelukappale

Kommentit

Suositut tekstit