Savonia-palkinto Karo Hämäläiselle

Tuore Savonia-voittaja
                                   

Kun Kuopion kaupungintalon juhlasalissa alkoi eilen soida Urheiluhullu, sitä ei tarvinnut enää arvailla. Savonia-palkinto menisi, ehkä pientä ennakkosuosikinkin viittaa kantaneelle Karo Hämäläisen Yksin-romaanille. Kuopiolaiset tosissaankin pitävät juoksijasuuruuksia käsittelevistä romaaneista. Viime vuonnahan voiton vei Jouni Tossavaisen Hannes Kolehmaista käsittelevä New Yorkin Lentävä suomalainen. Tänä vuonna oli Hämäläisen ja Paavo Nurmen vuoro.

Kultamitalistille soitetaan olympiafanfaari!
                         

Paitsi loistavia musiikkiesityksiä (Urheiluhullun lisäksi kuultiin We are the Champions ja Helsingin olympialaisten olympiafanfaari) kuultiin myös hienoja puheita. Avajaispuheessaan palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas muistutti aiheellisesti siitä, että Kuopion kaupunki on jo vuosikymmenten ajan vapaaehtoisesti halunnut olla mukana kulttuurityössä Savonia-palkintoa jakamalla. 10 000 euron arvoinen palkinto on kansallisellakin tasolla ajateltuna merkittävä niin rahallisesti mutta myös arvostuksensa puolesta. Savonia-voittajien ketjuun on vuosien saatossa liittynyt maamme merkittävimpiä kirjailijoita. Mitä voittajien kaanon kertoo savolaisesta kirjallisuudesta? Siinäpä kirjallisuudentutkimukselle aihetta! Myös Vähäkankaan ajatus siitä, että Savonia-palkittuja kirjoja voisi käyttää vientituotteita oli mielenkiintoinen.

Atik Ismail
                              

Voittajan esitteli ja palkitsi palkintoraadin puheenjohtaja Varpu Puskala. Raadin puolesta voittajalle puhui Atik Ismail, jonka hienosta, suorastaan koskettavasta puheesta kuulsi se, kuinka suuren vaikutuksen voittajaromaani oli häneen tehnyt. Ismail kertoikin raadin päätöksen olleen harvinaisen yksimielinen.

Karo Hämäläinen puhui kiitospuheessaan totuttuun tyyliinsä hienosti, hauskasti ja vapautuneesti, vaikka tunnustikin tilannetta vähän arastelevansa. Hämäläinen myös kertoi varsin avoimesti siitä, kuinka henkilökohtainen teos Yksin onkaan. Se kertoo loppujen lopuksi ennen kaikkea Hämäläisestä itsestään, vaikkakin samalla myös suurimmasta suomalaisesta juoksijalegendasta. Hämäläisen puhe on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.

                                                     

Itse en ole vielä ehtinyt tätä romaania lukemaan, mutta sen verran vahvat suositukset sain tilaisuudessa monestakin eri suusta, että ilman muuta Yksin tulee lukuun jossakin vaiheessa.

Sitä ennen, onnittelut vielä kerran Karo Hämäläiselle kultamitalista ;)

Kommentit

  1. Hieno juttu. Nurmen patsas on sijoitettu keskelle ahdasta risteystä, joka ei anna patsaalle oikeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin oli aikoinaan yllätys, että se on vähän piilossa, kuvista olin saanut erilaisen käsityksen.

      Poista

Lähetä kommentti