Saara Juntunen: Infosota


Joissakin tapauksissa tieto tosiaan lisää tuskaa. Saara Juntusen Infosota on sellainen kirja, jota lukiessa niskakarvat nousivat pystyyn ja kylmä hiki valui selkäpiitä pitkin. En ihan äkkiä muista, milloin viimeksi lukemisen jälkeen kirjassa olisi ollut yhtä paljon hiirenkorvia ja alleviivauksia kuin Infosodassa. Kuvittelin tietäväni aiheesta jotakin, mutta lukiessa silmäni avautuivat monissa kohdin. On suorastaan pelottavaa, miten helposti, ainakin teoriassa, yhteiskunta voidaan saada polvilleen infosodan keinoin.

Kun sotatieteiden tohtori Saara Juntunen puhuu, jossakin aina joku älähtää. En ylläty, Juntunen puhuu suoraan ja järkähtämättä, sanoo ääneen asioita, joita ei ole tapana ääneen sanoa. Ja mikä varmasti monen mielestä on hyvin ärsyttävää, kirjoittaja on vuonna 1980 syntynyt kaunis nainen, vieläpä ensimmäiseltä ammatiltaan englanninkielen opettaja (ikään kuin se olisi paha asia, mutta ilmeisesti joidenkin mielestä on). Tällaista ulkopoliittista keskustelua ei käyty Kekkosen aikana. Juntunen on yksi maamme johtavia asiantuntijoita, mitä informaatiosotaan tulee. Juuri siitä syystä hän on myös infosodan ykkösvihollisia.

Niin, Saara Juntunen tosiaan tekee hyvin selväksi, että naapurimaamme Venäjä käy informaatiosotaa länsimaita, myös Suomea, vastaan. Se on valjastanut käyttöönsä bottiarmeijoita ja nettitrolleja, jotka tekevät jatkuvaa myyräntyötään vihollisen, ei selustassa, vaan sisimmässä. Sota on nimittäin Juntusen mukaan ohittamassa sotilaat ja armeijat ja väkivaltaiset toimet tunkeutuvat yhä voimakkaammin meidän jokaisen koteihin, olohuoneisiin ja taskuihin. Siis älypuhelimiimme. Osuessaan maaliinsa, se valjastaa sinänsä vilpittomästi toimivat siviilit resonaattoreikseen, Johan Bäckman ja kaltaisensa hahmot ovat tulleet viime vuosina suomalaisille tutuiksi. Meillä on ollut selkeästi vaikeuksia suhtautua tällaisiin, päivänselvästi valheisiin pohjautuviin propagandakampanjoihin. Mutta Juntunen muistuttaa, jos propaganda on sinusta naurettavaa, silloin et ole sen kohde. Nykyaikainen informaatiosota koostuu tarkoituksella räikeistä valheista, jotka herättävät voimakkaita tunnereaktioita, mutta toisaalta herättävät myös huvitusta. Ensin järkytymme, suutummekin, sitten kuittaamme moisen toiminnan pelleilyksi, jota kukaan ei ota vakavasti. Niin haluamme uskoa. Mutta jossakin joku ottaa, esimerkiksi Venäjällä, jossa Putinin hallinto on järjestelmällisesti rajoittanut kansalaisoikeuksia ja vapaata tiedonvälitystä. Tällainen toiminta toimii myös ovelana savuverhona, jonka suojissa voidaan tehdä hienovaraisempaa myyräntyötä.

Viime vuosina Suomeen on perustettu yhä uusia "vaihtoehtomedioita". Harva tulee ajatelleeksi, että "valtamedian haastava vaihtoehto" saattaa juontaa juurensa suoraan sylttytehtaalle eli rajan taakse. Informaatiosodassa kansallisten ristiriitojen, erimielisyyksien ja hämmennyksen luominen on keskeistä. Samalla on kun Venäjällä ihmiset halutaan aivopestä yhteen ainoaan totuuteen, muissa maissa pyritään provosoimaan erimielisyyksiä ja levottomuuksia. Ristiriitaisuus ja harhauttaminen saavat aikaan epäluuloa vallitsevaa järjestelmää ja tiedonvälitystä kohtaan, ja siihen kohtaan on helppo lyödä kiilaa. Tuntuuko tutulta viime kuukausien uutisista? Tai tuntuuko tutulta vanha oppi: Hajoita ja hallitse? Tätä ehkä kannattaa miettiä, ennen kuin seuraavan kerran jakaa "vaihtoehtomedian" artikkeleita sosiaalisessa mediassa.

Juntunen puhuu suunsa puhtaaksi. Jos hänellä vihamiehiä on riittänyt tähänkin asti, nyt niitä on taatusti vielä enemmän. Tutkija antaa nimellä mainiten esimerkkejä toiminnasta, jota Suomessakin esiintyy. Tästä syystä hän ja hänen kaltaisensa ovat joutuneet aggressiivisten nettitrollien kiusaamaksi. Se on hyvin helppoa. Voi olla, että jo pelkästään tämä kirjaesittely riittää mustalle listalle pääsyyn.

Infosota on kirja, johon ehdottomasti jokaisen kannattaisi tutustua. Vaikka kyseessä on populääri tietokirja, paistaa akateemisuus kuitenkin vahvasti taustalla. Itselleni tämä toimi vakuuttavuuden merkkinä, mutta ehkä jonkin muun mielestä se heikentää luettavuutta. Kannattaa lukea siitä huolimatta. Kovin raskaasta tekstinkuljetuksesta ei ole kyse, sillä itse ahmaisin kirjan käytännössä parissa päivässä. Olisi kyllä tehnyt mieli lukea hitaammin ja vielä enemmän ajatuksella. Luulenkin, että tulen palaamaan teokseen vielä monta kertaa.

Välttämättä aivan kaikista asioista en ole samaa mieltä Juntusen kanssa. Osa hänen teksteistään on tahallista kärjistystä. Varmasti hänellä on taustallaan oma ideologiansa, mutta kenelläpä meillä ei olisi. Demokratiassa kaikkien ei tarvitsekaan olla samaa mieltä, vaan meillä kaikilla on oikeus mielipiteisiimme. Jokainen voi itse päättää luottaako mieluummin tahoon, joka ajaa demokraattisen yhteiskunnan asiaa ja moniäänisyyttä vai uhriutumisen ja uhkailun sävyttämää vapauden rajoittamista. Juntusen motiivi kirjalle on kuitenkin selkeä. Asioista pitää pystyä puhumaan suoraan ja nöyristelemättä, sillä vain tekemällä informaatiosodan rakenteet näkyviksi, voimme suojautua siltä. Juntunen kehottaa siis luopumaan kylmän sodan ja suomettumisen ajan vapaaehtoisesta vapauden rajoittamisesta. Vain suora ja julkinen keskustelu tekee vapaaksi. Maanpuolustus on nykypäivänä entistäkin enemmän jokaisen tehtävä. Juntusella on selkeä käsitys siitä, ketkä tästä tehtävästä parhaiten selviävät: "He, jotka sietävät ristiriitoja. Heitä on vaikeaa saada yhden totuuden taakse."

Saara Juntunen: Infosota
Otava 2015
318s.

Kommentit

  1. Keskustelin Infosodasta vähän aikaa sitten kirjaa lukemassa olleen äidinkielen opettajani kanssa ja teos nousi lukulistalleni. Hänkin nosti vaihtoehtomediat ja etenkin hienovaraisemman myyräntyön huolestuttavaksi kehitykseksi, johon ei ole havahduttu tarvittavalla vakavuudella. Vielä en ole lukemaan päässyt, mutta aihe on sen verran tärkeä, että pitäisi päästä tutustumaan siihen myös itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tämä on tosiaan tärkeä aihe, ei pelkästään ison naapurimaan vuoksi vaan ihan yleisenkin maailmantilanteen tasolla. Sitä ei varmasti ole vielä oikein tajuttu vaikka luulen, että pinnan alla varmasti infohäirinnän lisääntyessä mietitään koko ajan puolustuskeinoja. Mutta kuten Juntunen toteaa, parasta puolustusta on, että tavalliset ihmiset ymmärtävät ilmiön ja osaavat suhtautua siihen. Kirjan lukeminen on hyvä alku!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Juntusen ongelma on, että hän katsoo vain Venäjän suuntaan. Ikään kuin infosotaa ei käytäisi myös lännestä päin. Kun nämä molemmat (ja muut myös, itä-länsi on vain yksi aspekti) otettaisiin tarkasteltavaksi rinnakkain, saataisiin paljon totuudenmukaisempi ja mielenkiintoisempi kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, Informaatiovaikuttamista on ja sodankäyntiä harjoitetaan monesta suunnasta. Tämän mielestäni Juntunen myöntääkin ja metatasolla vertailee vaikuttamisen ja sen aggressiivisuuden tasoja tullen siihen johtopäätökseen, että juuri Venäjän toiminnasta tulee olla huolissaan. Toisenlaisiakin mielipiteitä toki on.

      Poista
    2. Itse olisin enemmän huolissani salakavalasta vaikuttamisesta. Venäjän infosota on selkeämpää ja helpommin tunnistettavissa kuin sen, joka tekeytyy ystäväksi. Aihe sikäli on mielenkiintoinen, sen käsittely meillä Suomessa vaan harmillisen yksipuolista.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että aihetta pitäisi käsitellä
    enemmän, eihän siitä Juntusta lukuunottamatta juuri kukaan halua puhua.
    Siitä olen eri mieltä, että Venäjän infosota olisi läpinäkyvää, osa tosin on, mutta olen aika varma, että esimerkiksi maahanmuuttokriittisillä sivustoilla tapahtuva trollaus jää aika monelta kohdeyleisöön kuuluvalta huomaamatta.
    Tai kuten Juntunen sanoo, jos propaganda näyttää sinusta ilmiselvältä, et kuulu sen kohderyhmään. Tämä pätenee niin itään kuin länteen.

    VastaaPoista
  4. Kirjastossa oli satoja varausjonossa tammikuun lopulla joten ostin tuon kirjan kun on sellaista hyvin mukana kulkevaa kokoakin. Huomasin syksyllä että monet siitä puhuvat eivät olleet lukeneet kirjaa ja en halunnut kuulua siihen joukkoon. Varsinainen sysäys tuli Jussi Jalosen arvostelusta joka oli ensimmäinen kunnon esittely. Käsitin että se on pamflettityyppinen, mutta esittelee lisäksi Jantusen tieteellisiä lähtökohtia ja metodologiaa. Samalla se on hyvä kirjaus aikalaiskeskustelusta jota olin seurannut jonkin verran. Pidin hänen tyylistään laittaa persoonansa mukaan keskusteluissa mitä olin seurannut.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti