Siri Kolu: Me Rosvolat

Siri Kolun Me Rosvolat -sarja on ollut melkoinen menestystarina. Kolu on saanut maineen lisäksi kirjapalkintoja ja Rosvoloiden maailmasta tehdään myös elokuvaa. Kuten minulle on valitettavan yleistä, tämäkin Iso Ilmiö on jotenkin lipunut ohitse. Ei niin, ettenkö olisi sarjan olemassaoloa huomannut, mutten ole päässyt lukemisasteelle saakka. Taisi olla Kirsi, joka suositteli minulle kesällä Rosvoloita, kun dekkarit alkoivat jo tunkeutua mielikuvitukseen liikaa. Siitä huolimatta suunnittelin kuitenkin lukevani elokuussa nimenomaan dekkareita, mutta sitten saimme kuun vaihteessa kuulla suru-uutisia, eikä kalmanhajuinen viihde enää tuntunutkaan houkuttelevan. Mutta sentään paheellisen rikosmaailman jäljillä pysyin tarttumalla eräänä hellepäivänä Me Rosvoloihin! Oikeastaan aloitimme kirjan lasten kanssa yhdessä, mutta heidän keskittymiskykynsä herpaantui jo heti alussa. Satuhetki-kirjoitussarjaan ei siis tullut tästä kirjasta jatkoa, mutta minä en kuitenkaan malttanut lopettaa lukemista. Kunhan lapset tuosta vähän kasvavat, ostan kirjan ehdottomasti kotikirjastoon. Ehkä saamme junnuraadin kommentit blogiin silloin!

Me Rosvolat kertoo Viljasta, 11-vuotiaasta tytöstä, joka eräänä aivan tuikitavallisena kesäpäivänä ryöstetään vanhempiensa autosta. Asialla on hurja Rosvoloiden maantierosvoperhe, joka on varsin eriskummallinen ja erittäin persoonallinen. Alkujärkytyksen jälkeen Vilja huomaakin viihtyvänsä ja suorastaan ystävystyvänsä ryöstäjiensä kanssa. Ja silloin Vilja alkaa merkitä vihkoonsa muistiinpanoja rosvojen ihmeellisestä maailmasta. Viljalle, ja lukijalle, selviää nimittäin pikkuhiljaa, että Suomen maanteillä liikkuu useita hirmuisia rosvosaattueita ja rosvomaailmaa säätelevät lukuisat ääneensanomattomat lait.

Kirja tuuditti minut takaisin lapseksi. Mietin sanamuotoa pitkään, sillä olisin toki voinut kirjoittaa, että taannutti minut lapseksi, mutten missään nimessä koe asiaa niin. On aikamoinen saavutus, että kolmekymppinen kahden taaperon äiti keskellä arkielämän pyöritystä ja pientä murhetta unohtaa hetkeksi muun ja tuntee olevansa yhtä huoleton kuin silloin 11-vuotiaana (kuvittelen siis olleeni silloin huoleton, aika kultaa jne). Näin joitakin aika hulvattomia rosvouniakin ja kaiken kaikkiaan Kolu onnistui muistuttamaan minua leikistä, mielikuvituksen ihmeellisestä voimasta, joka tekee kaikesta mahdollista. Pidin tästä kirjasta niin paljon nyt, mutta kuinka paljon olisinkaan pitänyt, jos kirja olisi kirjoitettu kaksi- tai kolmekymmentä vuotta sitten?

Me Rosvolat on hulvaton, revittelevä ja karnevalistinen. Kuten genreen kuuluu, aikuisten maailmalle pyllistetään juuri sopivasti. Kolu haastaa Viljan suulla aikuisten ajatusmaailmaa ja minäkin palauduin kuplastani ajoittain aikuisuuteen tuntemalla piston sydämessäni. Toisaalta kirja mahdollistaa lapsen vaikeiden tunteiden ja kokemusten käsittelyn omalla hienovaraisella tavallaan. Ei ole mitenkään uusi ajatus, että todellista perheyhteyttä ja toisesta välittämistä löytyy ns. toisien parista (onhan näitä: rosvot, peikot jne.) ja toiseus auttaa lasta näkemään oman elämän huonojen puolien lisäksi myös ne hyvät asiat. Mutta mitäpä siitä, sillä ihminen muuttuu hitaasti ja ikiaikaisten totuuksien toisinnot ovat usein niitä parhaimpia.

Aion ehdottomasti jatkaa Rosvoloiden parissa, enkä tosiaankaan malta odottaa lasteni kasvamista! Seuraava osa on jo ladattuna puhelimeen ja tällä kertaa aion kuunnella sen äänikirjana. Toivon, että saan iltaisin nukkumaan mennessä upota hetkiseksi satuun ja näyttää kieltä aikuisuudelle. Kyllä sitten taas jaksaa!

Siri Kolu: Me Rosvolat
Otava 2010 (Elisa Kirjan e-kirja)
222s