Satuhetki: Andrew Weale, Joëlle Dreidemy: Dinojen iso hätä

Kakkaa.

Olisi pitänyt arvata, kun melkein 5-vuotias herra Syksy kirmasi kirjaston lastenosastolta tiskille silmät kiiluen. "Lainataan tämä!!! Tämä on niiiiiin kiva kirja." Tokihan äiti lainasi, kirjaston täti tuumasi, että taitaapa tosiaan olla hyvä kirja. Äidille totuus selvisi vasta samana iltana kun tuli iltasadun aika. Dinojen iso hätä käsittelee kakkaa eri muodoissaan. Kakka- ja pissahuumorin vastikään löytänyt kaksikkomme on luonnollisesti kirjasta hurmaantunut. Äiti ei niinkään. Ei sillä, etteikö kirja olisi mukavan karnevalistinen, mutta tähän kakitteluvaiheeseen ei välttämättä olisi tarvittu enää lisäyllykkeitä. Mutta kuten äidit aina, lasken hitaasti kymmeneen, hengitän syvään ja takerrun kaikkien vanhempien lempimantraan, joka auttaa selviämään tervejärkisenä pikkulapsiarjesta: "Tämäkin on vain vaihe. Se menee ohi."

Dinojen iso hätä iskee kyllä kieltämättä kulta-, vai pitäisikö sanoa kakkasuoneen. Pienellä luolapoika-Terolla on ongelma:

Dinoja! Dinoja näkyvissä!
Hyi yökötys, heti leikki lakkaa.
Sillä mikä on dinojen lempipuuhaa?
Päästellä läjäpäin haisevaa KAKKAA!

Ja sama teema jatkuu:

Röyhtäisyn TÖRÄYTTÄÄ hirmulisko,
suuremppi kuin suurimmat puut.
Samassa ryöpsähtää löyhkäävä liete,
kastelee Teron ja kaikki muut!

Onneksi luolapoika-Tero on pieni neropatti ja hän rakentaa dinosauruksille vessan. Mutta kuten arvata saattaa, odottaa Teroa ja lukijaa vielä lopussa haiseva yllätys.

Tyylikästä.

Mutta ah, niin iljettävänihanaa leikki-ikäisten lasten mielestä, jotka ovat juuri oivaltaneet tabujen rikkomisen hienouden.

Äitinä tuudittaudun toivoon siitä, että ehkä ahkerasti tätä kirjaa lukemalla kanssaeläjät saavat tulevilla kauppareissuilla kuulla kakkavitsejä runomitassa.

Andrew Weale, Joëlle Dreidemy: Dinojen iso hätä.
Mäkelä 2012.
Suomennos: Raija Rintamäki