Rakkaani, romaanihenkilö


Ajattelin hotkaista tämän kapoisen kirjan yhtenä suupalana, mutta sisältöä olikin paljon enemmän kuin sivumäärä antoi ymmärtää. Joukko kirjailijoita, toimittajia, bloggaajia, kirjasto-alan ihmisiä ja muita kirjoja rakastavia henkilöitä avaavat suhdettaan itselle rakkaaksi käyneisiin romaanihenkilöihin. Tunnelma on suorastaan intiimi. Kirjoittajat avaavat paitsi omaa kirjallisuusmakuaan myös ovet omiin ajatuksiin, tunteisiin ja elämään. Romaaninhenkilöistä puhutaan kuin rakkaista ystävistä, sukulaisista, siskoista tai veljistä. Rakas fiktiinen henkilö on tullut liki ja vaikkei häntä voisikaan pitää mukavana, vaikka kyseessä olisi suorastaan raivostuttava henkilö, on hänessä kuitenkin ollut jotain sellaista, mikä on koskettanut, pitänyt kiinni eikä päästänyt irti.

Rakkaani, romaanihenkilö on tehty suurella joukolla. Sen on toimittanut Päivi Artikainen, Kirsi Haapamatti, Mervi Heikkilä ja Merja Mäki. Heidän lisäkseen mukana on useita tunnettuja ja tuntemattomampiakin nimiä. Valitut henkilöt ja tekstit ovat keskenään aivan erilaisia. Se onkin kirjan ehdoton vahvuus. Tekstit on kirjoitettu lämmöllä ja turhat suojukset auki. Etukäteen kirjan sisällysluetteloa lukiessani hieman epäilin, millainen lukukokemuksesta tulisi. Huomattava osa valituista romaanihenkilöistä oli minulle outoja. Jaksaisinko kiinnostua? Vaara osoittautui kuitenkin turhaksi. Sillä mikäpä muu toimisi yhtä hyvänä kiinnostuksen herättäjänä kuin intohimoisen kirjallisuuden ystävän esittely itselle rakkaasta teoksesta? To Be Read -kirjalista sai siis jälleen kerran lisäyksiä. Pidin siitä, etteivät valitut romaanihenkilöt tai heidän edustamansa teokset olleet mitenkään itsestäänselviä. Mukana ei ollut pelkkää kavalkadia romaaniklassikoista, vaan myös viihdekirjallisuutta, sellaisiakin teoksia, jotka eivät ehkä jää kovin pitkäksi aikaa kirjamaailman muistiin. Mutta juuri sehän kirjoissa onkin parasta, nimittäin yllättävyys. Että joku aivan tyhjänpäiväinen, keskinkertainenkin teos voi sopivassa tilanteessa koskettaa, itkettää ja naurattaa ja täyttää mielen vuosiksi eteenpäin ilolla, kiitollisuudella ja kaipauksella! Sitä tunnetta nämä tekstit huokuvat.

Aivan erityisen valloittavista teksteistä mainitsen esimerkkinä Päivi Artikaisen ja Tuija Lehtisen kirjoitukset. Artikainen esittelee Jo Nesbøn dekkareista tutun Harry Holen ja Tuija Lehtinen taas L.M Montgomeryn Valancy Stirlingin. En ole tutustunut heistä kumpaankaan, mutta nyt kyllä haluan! Tosin pelkään, etteivät alkuperäiset teokset tee oikeutta erinomaisille esittelyille.

Olen iloinen siitä, että maltoin antaa kirjalle aikaa ja luin sitä pikku hiljaa tekstin tai kaksi kerrallaan. Juuri näin se on tarkoitettu luettavaksi, maltilla, yhteen henkilöön kerrallaan tutustuen.

Artikainen, Haapamatti, Heikkilä, Mäki: Rakkaani, romaanihenkilö
Avain 2014
144s.

Ps. Copycat-kisa alkaa kohta. Tämä teksti tarjoaa pientä vihjettä kisasta!

Kommentit

  1. Hypistelin tätä kaupassa ja melkein ostin. Nyt vähän kaduttaa, kun en ostanut. :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on pakko lukea, kuulostaa hienolta! Ja jee copycat-kisaa odotellessa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti