Anna Jansson: Haudan takaa (äänikirja)

Tämä oli ihan ensimmäinen kosketukseni Anna Janssoniin. Vaikka televisiossakin näkyy pyörivän Maria Wern -niminen sarja, paljastui sen ja Janssonin yhteys minulle vasta tänä kesänä. Miten lienee moinen aukko yleissivistykseeni jäänyt. Etsin kesäkuuntelemiseksi helppoa, juonivetoista dekkaria ja Haudan takaa vaikutti juuri sellaiselta. Gotlantiin matkustaminen on ollut haaveissani jo pitkään ja keskiaikaviikot vaikuttavat mahtavalta tapahtumalta. Näiden lisäksi tarinaan vielä lupailtiin liittyvän larppausta, keskiaikaisia luita ja ties mitä, joten kirja oli helppo klikata ostoskoriin.

Alku oli kuitenkin tahmea. Johtui ehkä osittain siitä, että Maria Wern kumppaneineen oli minulle entuudestaan vieras hahmo. Uusia henkilöitä tuntui siis putkahtelevan sieltä täältä, enkä päässyt kärryille siitä, kuka on tarinan todellinen päähenkilö. Marian, hänen lastensa ja työkavereidensa lisäksi kirjassa keskeisessä roolissa on hänen ystävänsä Jonatan perheensä kanssa. Jonatanin alkoholistivaimoa epäillään yliajosta ja hän välttyy vain täpärästi kuolemantuottamussyytteeltä, kun uhri jääkin eloon, mutta tajuttomana palvelutaloon makaamaan. Hänen tyttärensä Malva on kuvankaunis tyttö, joka aloittaa roolipelaamisen Visby by Night -ryhmässä. Keskiaikaiselle tarustolle perustuvaa peliä pelataan keskiaikaisten kalmistojen päällä ja ryhmää johtaa Botel Hellsten, opiskelija, joka tutkii pakkomielteisesti kaksoishaudasta löytyneiden luurankojen salaisuutta ja elää sumuisessa todellisuudessa, jossa tosielämä ja larppi sekoittuvat entistä pahemmin toisiinsa.

Kun joukkoon liittyy vielä lukuisia muita sivuhenkilöitä, olin aika tavalla hämmennyksissäni. Ja vaikka kirjan aivan välitön alku on menevä, kesti luvattoman kauan, ennen kuin varsinainen mysteeri ja sen tutkinta käynnistyivät. Äänikirja jäi siis pitkiksi ajoiksi kuuntelematta ja sehän yleensä ei tee hyvää kun ne muutamatkin tutuksi tulleet hahmot ja juonikuviot unohtuvat. Mutta sitten, viimein, tapahtui murha ja tarina lähti ihan uuteen lentoon sen jälkeen. Kirjan loppupuoliskon kuuntelinkin melkoisella vauhdilla, vaikka välillä jouduin vähän kelailemaan taakse päin unen yllätettyä kuuntelijan illalla. Tämä ei kuitenkaan johtunut enää tarinan tylsyydestä, vaan siitä, etten malttanut lopettaa kuuntelemista ajoissa vaan sinnittelin aina unen ja valveen rajamaille.

Lukukokemus oli siis vahvasti kaksijakoinen: alku huono, loppu hyvä. Mitään erityisen kokeellista Jansson ei lukijalleen tarjoa, mutta parhaimmillaan varsin toimivaa dekkariviihdettä. Loppujen lopuksi Haudan takaa on aika mukava sekoitus rikosta, mysteeriä ja ihmissuhdekuvioita. Larppaus ja keskiaikainen tarusto loi miellyttävää yliluonnollista värettä tarinan ylle. Larppaus ei ole minulle henkilökohtaisesti tuttu harrastus, joten sen kuvaus sai minut vähän hämilliseksi. Tuollaistako se on? Vaikutti vähän sekopäiseltä. Jos jollakin on esittää kommenttia Janssonin kuvauksen oikeellisuudesta, olen erittäin kiinnostunut kuulemaan mielipiteitä!

Matkakuumettani Gotlantiin kirja ei parantanut, vaan päin vastoin yllytti entisestään. Ehkä määrään itselleni ensiapuun lisää Janssonia, mutta todellinen matkakin täytyy ottaa vakavan suunnittelun alle. Muutama dekkari lisää voisi tuoda uutta näkökulmaa matkalle ja luonnollisesti lomalukemistoakaan ei tarvitsisi kaukaa etsiä... järjestetäänköhän Gotlannissa Maria Wern -kiertokävelyitä?

Kirja sai minut miettimään äänikirjoja laajemminkin. Huomaan, että minulla on useimmiten äänikirjan alussa huomattavia keskittymisongelmia. Ehkä kyseessä on oma vaikeus rauhoittua kuuntelemaan, mutta toisaalta muistan sellaisiakin äänikirjoja, jotka imaisivat jo alussa mukaansa. Menevä alku ja helposti seurattava juoni lienevät oman toivomuslistani kärjessä. Myös lukijalla on merkitystä. Tämän kirjan lukeneen Pinja Flinkin tyyli vaati aluksi totuttelua, mutta kirjan edetessä totuin siihen. Ilmeikästä, näyttelijäntyötä lähentelevää luentaa, joka varmasti jakaa mielipiteitä niin hyvässä kuin pahassa. Toisaalta arvostan Flinkin suoritusta, koska mikään ei ole äänikirjassa pahempaa kun puiseva ja monotoninen lukijaääni, joka tainnuttaa kuuntelijansa. Mikähän kirja se olikaan, kun minun oli autoa ajaessa pakko lopettaa kuuntelu, etten nukahtaisi?

Millaisia kokemuksia teillä on äänikirjoista? Mitkä ovat hyvän äänikirjan elementit? Vai oletko huomannut, etteivät ne ole sinun juttusi? Entä oletteko Jansson-tuntijoita, mistä kannattaisi jatkaa tuotantoon tutustumista?