Oh Happy Day!



Olen tehnyt merkittävän löydön! Kadotin tämän kirjan josku 1990-luvun puolivälissä. Sarjan toinen osa, Matka meren alle oli sekin suosikkejani, mutta koska olin historiasta kiinnostunut jo tuolloin, oli tämä Aikaluola vieläkin parempi. Etsin, etsin ja etsin, mutten löytänyt. Luovuin toivosta, kasvoin aikuiseksi ja unohdin. Joitakin aikoja sitten muutaman bloggarin kanssa oli tästä kirjasarjasta (olikohan näitä enemmänkin?) puhetta ja silloin mieleeni taas muistui tämä lapsuudessa kokemani raskas menetys. Ja nyt, likimain kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kirja on löytynyt! Menin käymään lapsuudenkodissani ja tämä kirja oli sängyn vieressä odottamassa ihan kuin olisin sen siihen viimeksi jättänyt! Vanhempani eivät tienneet kirjasta mitään, joten kiitos kuulunee sisarusteni lapsille, jotka ovat nuohonneet vanhan talon lukemattomia kirjasopukoita läpi. Tai sitten kirja putkahti jostakin aikasilmukasta esille. Mene ja tiedä.

Muistaako joku näitä kirjoja vielä? Ideahan on, että lukija valitsee itse oman seikkailunsa. Kirjaa ei lueta alusta loppuun, vaan kunkin sivun lopussa lukijan pitää päättää, mitä haluaa tehdä ja siirtyä sitten sen mukaiselle sivulle. Kirjan voi siis lukea monta monituista kertaa (tarkkaan ottaen 40) ja tarina on joka kerralla erilainen. Jonkinlainen tietokonepelin esiaste siis tavallaan.

En ihan samalla tapaa kyennyt samaistumaan aikamatkailun jännittävyyteen kuin lapsena. Sen sijaan oivalsin tällaisen kirjan moraalisen kehittävyyden. Lapsi oppii, että pienilläkin ratkaisuilla on merkitystä. Yksikin virhe voi viedä tuhoon tai sitten menestykseen. Luulen, että nämä kirjat ovat aikoinaan opettaneet minulle melko paljon päätösten syy-seuraussuhteista ja vastuunotosta. Toki kirjojen maailma on varsin karu. Muistan yhä elävästi sen järkytyksen, kun tarina loppuikin yllättäen siihen, että kuristajaboa kiertyi kurkkuni ympärille tai eksyin jonnekin aikatunnelistoon lopullisesti. Silloin pikkuisen huijasin, palasin tarinassa taakse päin ja muokkasin valintaa onnistuneemmaksi. Jonkinlainen elämän oppitunti kai sekin? :)

Edward Packard: Aikaluola (Valitse oma seikkalusi 1)
Gummerus 1985.
115s.

Kommentit

  1. Eikä! Nämä olivat niin mahtavia! Itse huijasin aina taisteluissa (koska come on!) ja muistan kirjoittaneeni niitä "valintapolkuja" (ts. sivunumeroita) ylös niin, että saisin käytyä kaikki mahdollisuudet läpi. :') Oi joi. Olen yrittänyt omiinkin kokoelmiin tätä kirjaa löytää, mutta heikolla menestyksellä. Lienevät puhki luettuja kaikki. ;) Nyt sain sentään tekijän ja nimen ylös, joten toivoa on! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan, että yritin käydä kaikki eri tarinat läpi. Sitä en tosin muista, olinko yhtä järjestelmällinen kuin sinä ja kirjoitinko polkuja ylös :) Toivottavasti onni potkii ja löydät jostakin divarista etsimäsi!

      Poista
  2. Eikä, ihan mahtavalta kirjalta kuulostaa :D Olisinpa tällaisen saanut nuorempana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tosiaan olivat melkoinen hitti aikoinaan ainakin minulle!

      Poista
  3. Mahtavaa!
    Minä en muista juuri tätä kirjaa lukeneeni, mutta joku velhoseikkailukirja tuli luettua läpi monet kerrat. Piirtelin kaupungin karttaa muistini tueksi ja muutenkin uppouduin seikkailuun kunnolla. (Paitsi että Tiinan tavoin minäkin huijasin taisteluissa.)

    Ja tiedätkö mitä, tämä kirjasi ihmelöytyminen muistutti eräästä hiukan vastaavasta omalle kohdalle sattuneesta tapauksesta. Mulla ja isosiskolla oli lapsena aarteena joku vanha vyönsolki, jossa oli pääkallo ja sääriluut. Se oli tosi tärkeä meille, mutta myös hurjan pelottava. Jostakin syystä päätimme haudata soljen pihanlaitaan ja sinne se sitten unohtui. Vuosia, vuosia myöhemmin tutkimme, miksi ihmeessä vanha, suuri transistoriradio pitää kummaa kolinaa ja kas vain, radion sisältä löytyi tuo vyönsolki!
    (Ehkä se oli vain meidän solkemme kaksoiskappale, mutta kyllä se löytö hätkähdytti.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hui, aika hurja ilmiöitymistarina sinulla! :)
      Velhoseikkailukirja kuulostaa myös sille, että olisin aikoinani tykännyt kovasti (harmittaa vieläkin, että Harry Potterit eivät osuneet omaan varhaisnuoruuteeni. Tosin kylläpä ne iskivät minuun vielä aikuisenakin!).

      Poista
  4. Peukku löydökselle! Olin unohtanut tämän huikean formaatin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti