Satuhetki: Yrmy ja Ärmätti

Jos lapsiltani kysyttäisiin, mikä on tällä hetkellä coolein lastenkirja (ja jos he ymmärtäisivät mitä cool tarkoittaa), olisi vastaus epäilemättä Tracy Corderoyn ja Lee Wildishin Yrmy ja Ärmätti. Poikani silmät alkoivat kiilua välittömästi hänen bongatessaan kirjan kirjastossa ja siitä pitäen hupia on riittänyt. Riemukasta on ollut toistenkin lukeminen, ainakin siitä päätellen, että kirjaa on paikkailtu lukuisia kertoja teipillä.

Ärmätti on äreä peikko, joka ei pese hometta hampaistaan tai vedä edes vessaa. Hän ei myöskään pidä tiistaista, eikä juhlista. Siitä huolimatta eräänä tiistaina hänen rämeiselle pihalleen leiriytyy juhlat järjestänyt Yrmy. Siitä tietenkin seuraa kamala tappelu, mutta lopulta Yrmyn lieroleivokset sulattavat Ärmätin sydämen. Peikoista tulee kaverit ja pienen jännityksen jälkeen oikein hyvät sellaiset. Tarinan opetus on siinä, että kaverin kanssa kaikki on mukavampaa.

Lasteni mielestä olennaisempi asia kirjassa on tietenkin peikkojen kamaluus. Ärmätin ruokahyllyllä on kastematoja, luita, korvavaikkua ja mikä lasteni mielestä parasta: pierurouhetta. Yrmy ja Ärmätti luottaa siis huumorinlajeista siihen kaikista vanhimpaan, mutta se kyllä tuntuu purevan niin pieniin kuin isompiinkin lukijoihin.

Esittelin pari viikkoa sitten Mervi Juusolan Vahvaksi rakastetut lapset -teoksen. Juusola kirjoitti siinä mielestäni hyvin erilaisista leikeistä: on valkoisia, kilttejä leikkejä ja sitten on niitä mustia, hurjia, aikuisten mielestä aika järkyttäviäkin leikkejä. Molemmilla on kuitenkin paikkansa ja tehtävänsä. Välillä on hyvä irroitella ja opetella rajoja niiden uhmaamisen kautta. Yrmy ja Ärmätti kuuluu juuri tähän kategoriaan. Lasten mielestä on hurjan hauskaa ja jännittävää, kun peikot rikkovat kaikkia heille jankutettuja sääntöjä. Olettaisin, että otsaluun alla pienet aivot kuitenkin tekevät työtään ja prosessoivat sitä, miksi ne vanhempien tylsät säännöt saattavat kuitenkin olla tarpeellisia.

Tracy Corderoy, Lee Wildish: Yrmy ja Ärmätti
Kustannus-Mäkelä Oy 2010
24s.